Tämän tarinan loppu!

Olen tässä viime päivät viikot kuukaudet kipuillut (taas) sen kanssa, mikä on mun paikkani tässä maailmassa. Tai pienennetään vähän sceneä - mikä on mun paikkani tässä fitnessmaailmassa.

Fitnesstä tulee nykyään ovista ja ikkunoista. Kaikki nuoret tyypit tahtoo olla jotakin. Ennen se oli rokkistara, näyttelijä tai malli, sitten vaan julkkis tai realitytähti, nykyään fitness. Fitness sopii etuliitteeksi lähes joka paikkaan: fitnesstähti, fitnessguru, fitnessvalmentaja, -urheilija, -treeni, -ruoka, -vaate, lähes mitä tahansa voidaan mainostaa fitnessinä.

Fitness on nyt laji, jota harrastamalla voi tituleerata itseään urheilijaksi siitä hetkestä kun aloittaa treenaamisen. Harva laji on näin harrastajaystävällinen.

Itsensä nostaminen (sosiaalisessa) mediassa on helppoa, sen kun tekee urheilijasivut. Blogeja on aiheesta siellä ja täällä, ja samoja treeniohjeita, ruokavaliovinkkejä, dieettipäivityksiä ja vatsakuvia on sadoissa blogeissa. Turhauttavaa.

Vuosien työ ja uurastus on tehnyt sen, että mulla on valtavan suuri kunnioitus niitä kilpailijoita ja alan harrastajia kohtaan, jotka ovat eläneet fitnesstä useita vuosia. Salilla on vuodatettu hikeä, joskus myös verta, ja ehkä jopa kyyneleitä. Mun on hirveän vaikea nostaa itseäni omalla henkisellä arvoasteikollani samalle tasolle näiden kunkkujen ja kuningatarten kanssa, vaikka sille ehkä olisi jo aihetta.

Tunnen hienoista katkeruutta niitä mimmejä kohtaan, jotka mielettömällä itseriittoisuudellavarmuudella ostavat salikortin ja Better Bodiesin vaatteet (anteeksi että yleistän) ja yksinkertaisesti alkavat fitnessurheilijoiksi. Ja ne mimmit myös saa sponsorisopimuksia ennen ensimmäisiäkään kisoja. Mistä sellasen itsevarmuuden saa?! Onko 90-luvun äidinmaidossa ollut jotain mitä 80-luvulla puuttui? Millos se Tshernobyl taas räjähtikään?

Ja tämä siis on mun oma henkilökohtainen heikkouteni tämä katkeruus. En halua(isi) halveksua ketään enkä ainakaan olla katkera... Kyynisyys on kuitenkin tunne, jota olen alkanut tuntea enemmän ja enemmän. Kyynisyys on sitä, että ärsyttää kun joku innostuu asiasta, josta mä en enää jaksa innostua. Ärsyttää, että joku vouhottaa itsestäänselvyyksistä ja ärsyttää että sitä vielä joku kuuntelee ja innostuu sekin. Ärsyttävää kertakaikkiaan!

Ihmisellähän on tapana innostua uusista asioista. Ja jos esimerkiksi treenaaminen ja terveellinen ravinto on ihan uus juttu, siitä on helppo innostua kun siitä tulee niin hyvä olo. Mutta ei sitä montaa vuotta jaksa hehkuttaa, vaikka se onkin hieno juttu se terveys. Ja liikunta. Hyvä kunto. Jaksaminen. Voima. Lihakset.

Tietenkin on hienoa, että ihmiset kiinnostuu terveydestä ja hyvinvoinnista. Vaikka se sitten tarkoittaisi että fitnesstä on siellä ja täällä. Mä vaan en jaksa(isi) siitä enää vouhottaa.

Tämä blogi alkoi 2009 päiväkirjana. Silloin halusin elämääni muutosta, ja halusin kirjoittamalla jäsennellä ajatuksiani siitä. Halusin, että tapahtumista jäisi jälki, jotain mihin palata jos tuntuu että on vahingossa eksynyt polulta. No. En eksynyt. Ei ole paljon tarvinnut palailla pohtimaan olisiko pitänyt tehdä toisin - ei olisi pitänyt!

Nyt tästä blogista on kuitenkin tullut eräänlainen taakka. Se ei enää palvele päiväkirjana, koska en uskalla kirjoittaa mitään kovin henkilökohtaista. Se ei myöskään ole treeniblogi, koska en näe syytä kirjoittaa kuinka monta hauiskääntöä tänään meni.

Olen pyöritellyt mielessäni mm.
- kilpailenko vielä, vai ripustanko korkkarit naulaan
- jos kilpailen niin missä liitossa ja missä sarjassa
- onko musta kilpailemaan huomiosta kymmenen vuotta itseäni nuorempien kanssa. Lavalla pärjään kyllä, mutta jaksanko taistella lavan ulkopuolella, se on toinen juttu.
- pitääkö mun päättää olevani fitnessurheilija, vai voinko vaan treenata kuten tähän asti, ja kilpailla kun siltä tuntuu
- pitäiskö munkin alkaa kuvaamaan "duckface" selfieitä vessan peilin kautta ja peppukuvia pelkissä stringeissä
- mitä hyötyä kenellekään on mun blogista ja varsinkin mitä hyötyä MULLE on mun blogista

Olen löytänyt myös vastauksia:
- jatkan treenaamista, mutta monipuolisemmin kuin tähän asti: Fitness ei ole vain lihasten kasvatusta ja dieettiä, vaan kokonaisvaltaista hyvinvointia - urheilua
- Mun ei pidä mennä sille pornotähtilinjalle vaan jatkaa urheilijana. Sporttinen nainen voi olla seksikäs näyttämättä halvalta. Ja miks pitäis näyttää seksikkäältä muualla kuin lavalla, kun sielläkään ei arvosteta yliseksuaalisuutta.
- Jotta mulle olisi hyötyä kirjoittamisesta, sen pitäisi tapahtua englanniksi. Se harjoittaisi mun kieltä ja antaisi ulkomaisille kilpasiskoille mahdollisuuden kurkistaa mun treeneihin ja tapahtumiin, lisäisi kontakteja ulkomaille, jossa kilpailutkin kuitenkin on.

Nettisivuni ovat uudistuksen alla, samoin blogi. Kiitän mielenkiinnosta kaikkia, jotka ovat tätä blogia lukeneet alusta asti tai jostain matkan varrelta. Tämä 4,5 vuotta on ollut suurta kasvun aikaa, ja paljon on tapahtunut. On ollut kiva saada kommentteja, ja kiva että olen voinut pitää kaverit ja sukulaiset kartalla elämämme tapahtumista. Aivan mahtavaa on ollut se, että olen saanut muutaman huippuhyvän tyypin elämääni tämän blogin kautta. Kiitos kaikille!

Tämä blogi jää vielä toistaiseksi linjoille, ja uudet tekstit tulee osoitteeseen: http://johannalind.fitfashion.fi/

FitFashionilla blogejaan kirjoittelee paljon jokasortin fitfashionisteja, ja minut ilokseni pyydettiin tähän porukkaan mukaan :)

Mä voin keskittyä kirjoittamaan niistä kokonaisvaltaisista treeneistä joihin olen rakastunut, kehonhallintaliikkeistä joita olen oppinut ja fiiliksistä, joita liittyy treeniin ja ennen kaikkea kilpailuihin valmistautumiseen. Asioista joita rakastan.

Olen liikunta-alan ammattilainen ja treenautan ihmisiä työkseni, siksi en jaa neuvoja (en treeniohjelmia enkä suunnitelmia) ilmaiseksi, mutta vinkkejä on edelleen luvassa. Varsinkin jos kysytään ;)

Ja ai niin, kirjoitan edelleen suomeksi.

Hyvää jatkoa ja energiaa syksyn ja talven pimeisiin iltoihin! Toivottavasti jatkat edelleen lukemista uudessa osoitteessa, sillä mulla on paljon juttuja kerrottavana!

  Johanna

Auts!

Eilen aurinko sekoitti meidät. Töissä. Keltainen valo kimalteli tekonurmen kosteassa pinnassa ja säteet lämmittivät talvivarusteiden ympäröimiä kasvoja.

Esterata, jonka remontti aloitettiin heti ensimmäisen kokeiluni jälkeen (ei sillä että mulla olisi ollut jotain tekemistä sen kanssa), oli paria estettä lukuun ottamatta kunnossa, ja nyt tai ei koskaan oli aika kokeilla ennätyksen rikkomista!

Ensimmäinen kierros ihan vaan lämmitellen, kevyesti hölkkäillen, tekniikoita muistellen...

Jep. Liian vähän lämmittelyä ja siinä turkkilaisessa pöydässä vaimikähittoseoli revähti vatsalihas. Poikittainen kaiketi, koska syvään hengittäminen tuntui pahalta ja yskiminen sattui, ja juoksu. Se siitä ennätyksestä sitten.

Asiat joita en pystynyt tekemään oli juoksu, hyppiminen, penkkipunnerrus, leuanveto, uinti, vatsarutistukset... koitin kumminkin josko edes jotain voisi tehdä. Tuettu hauiskääntö Scottipenkissä oli hyvä, ja olkapään kierrot kumpparilla. Että sellasta.

Tänään vähän parempi, muttei vielä ihan priima. Ehkä huomenna :)

Suosituimmat tekstit vol.1: Herra KP

Tämän blogin kaksi suosituinta tekstiä eivät suinkaan ole koskeneet minua, vaan Enkeli Elisaa (tai tapauksen nostamaa mediakohua, who knows) ja KP Ouramaa (tai hänen vaimoaan Yasmin Ouramaa, tai heidän liittoaan, who knows).

Käsittelen hieman lisää näitä kahta suosituinta aihetta.

Ensinnäkin KP.
Häneen viittaava blogiteksti on vuodelta 2011, ja sen pääset lukemaan tästä: Pysähdynpä miettimään.

Herra Ourama on monisyinen henkilö, Suomen bodyscenen johtohahmo, jota usein syytetään milloin mistäkin vääryydestä ja kurjuudesta.

Totuushan on, että KP on se, ketä kaikkien lajin harrastajien ja seuraajien on kiittäminen siitä, että bodylajit kuten kehonrakennus, bodyfitness ja bikinifitness on tällä hetkellä näin suosittuja Suomessa. KP porukoineen hallinnoi Suomen Fitnessliittoa ja Kehonrakennusliittoa, järjestää IFBB-liiton alaiset kisat Suomessa, julkaisee ja toimittaa Bodylehteä ja on mukana monessa. Eli paljosta on kiittäminen, mutta paljon myös parjataan.

Bodylehti on monen mielestä huonosti toimitettu - kilpailijoita arvostellaan sen sijaan, että arvostetaan. Vaikka kyseessä on arvostelulaji, palaute ja arvostelu pitäisi olla kilpailijaa kunnioittavaa. Kilpailussa pitäisi arvostella fysiikkaa sääntöjen puitteissa, eikä kilpailijaa henkilönä, kuten tuntuu usein tapahtuvan.

Kilpailuissa aikataulut kusee, ja kilpailijat joutuvat odottamaan vuoroaan kun yleisö on myöhässä.
Mietin, montako lätkämatsia on aloitettu myöhässä siksi, että kaikki katsojat eivät vielä ole paikoillaan?

Kisakatsomoon ei ole paikkoja ja liput on liian kalliita. Liputhan maksaa jos niille on kuitenkin kysyntää. Niin se vaan bisneksessä menee, siitä on kai turha vääntää vaikka hinta onkin suolainen.

Liittojen toimintaa pidetään kyseenalaisena, mutta pelihän voisi olla vieläkin ketkumpaa. Nyt sentään voimme olettaa, että asioita pyritään tekemään oikein ja oikeudenmukaisesti.

Arvokisa-asiat on ollut hieman epäselviä. Kisaamaan ei ulkomaille pääse edes omalla rahalla.
Nythän niihin kai tuli muutos.
Tähän asti liitto on lähettänyt arvokisoihin valitsemasa määrän kilpailijoita. Fitnessistä ei ennen Maikku Hiljasta lähetetty ketään Pajulahden Minnan jälkeen, koska taso ei ollut riittävä (?). Vai lähetettiinkö Tiina Kasvi kerran? Vai oliko sekin omakustanteinen anomuspaikka? Youtube on kuitenkin tuonut kisat kaiken kansan nähtäville, ja Lomanin Mirkalla olisi voinut olla hyvätkin saumat pärjätä SM voittovuonnaan. No, luultavasti taustalla on jotain mitä suurelle yleisölle ei kerrota.

Moni kuitenkin ihmetteli sitä, ettei arvokisoihin saanut lähteä edes omakustanteisesti. Se on kyllä outoa. Mutta outoa on sekin että kilpailijat odottavat liiton päätöksiä ja tyytyvät niihin. Moniin kilpailuihin riittäisi oma ilmittautuminen ja kisalavalle pääsisi ilmoittautumismaksun maksamalla ja menemällä paikalle. Ihan itse.

Kilpailijoiden arvostus. Se on tuntunut olevan se suurin hiertävä kivi kengässä.
Kilpailijat kokevat, että KP:n suosikit saavat palstatilaa lehdessä, hehkutusta, starakohtelua ja etuoikeuksia.
Yleinen mielipide tuntuu myös olevan että herran mielipide saattaa muuttua sekunneissa ja suosikit vaihtuvat yhtä nopasti. Ja jos sieltä suokkaripallilta putoaa niin pudotus on kova.

Kilpailupaikoilla, kun kilpailijat muutenkin ovat herkkinä dieetin ja paineiden alla, on helppo provosoitua ja on helppo tuntea vääryyttä. Moni kilpailija on sanonut, ettei kilpailijoita kunnioiteta. Tämä näkyy mm siinä, että kärkikolmikon (tai viisikon) ulkopuolella tuomaristolle ja järjestäjälle tuntuu olevan aivan sama kuka on milläkin paikalla, kuka saa mitä pisteitä ja kenen kroppa näyttää miltä. Kilpailija, joka on treenannut kovaa, nähnyt valtavasti vaivaa kisakuntonsa eteen (oli päivän kunto mikä tahansa) ja panostanut rahansa ja sosiaaliset suhteensa uhraten kisaan kaiken, haluaisi saada sijoituksen ja palautteen, tiedon siitä, missä on onnistunut ja mikä olisi ensisijainen kehityskohta. Tässä olisi kai tuomaritoiminnan ensisijainen kehityskohta.

Yksi itseäni ärsyttänyt asia on niinkin vähäpätöinen ja hölmö kuin että yleensä palkintojenjaossa, oli tilaisuus mikä tahansa, jakajilla on juhlavaatetus, mutta (ainakin Suomessa) IFBB:n edustajat ovat usein farkuissa tai verkkareissa. Kertooko se sitten liiton linjasta vai suomalaisten tyylittömyydestä, en siihen ota kantaa ;)

Vaikka kisat ovat Ouraman järjestämät, on kilpailupaikan hengestä vastuussa KP:n lisäksi koko järjestävä organisaatio, ja tietysti myös kilpailijat itse. Toki voidaan ajatella, että KP määrää mitä ala(ma)iset tekee, ja näin pitää häntä vastuullisena, mutta onko se sitten totuus, mene ja tiedä.

Näitä asioita olen kuullut monelta kilpailijalta. Moni ei uskalla sanoa mitään julkisesti, koska kaikki "tietävät" että pullikoinnista seuraa kosto. Moni sanoo, ettei uskalla puhua epäkohdista ääneen jos meinaa vielä kilpailla. Surullista.

Aika moni on vuosien varrella ihmetellyt sitä, miten KP:n ympärillä pyörii niin paljon toinen toistaan kauniimpia naisia. On esitetty väittämiä, että mielistelyllä saisi etuja. Onpa joku ehdotellut ääneen sitäkin, että raha vaihtaisi omistajaa kun ammattilaiskortteja jaellaan, mutta se sentään todettiin pupuksi. Se blogini toiseksi suosituin juttu käsitteli uutista, joka kertoi KP:n vieneen vihille parikymppisen Fitnessmallikisan voittajan, nykyisen bodyfitnessvoittajan. Se on hankala asia, jos sattuu rakastumaan ihmiseen, jonka kanssa pariutuminen herättää kaikenlaisia epäilyksiä. KP on varmasti vuosien varrella kasvattanut paksun nahan näille jutuille, mutta sääliksi käy Yasminea. Voiko se voittokaan tuntua hyvältä jos foorumit on sen jälkeen täynnä "tottakai KP:n vaimo voittaa"-tyyppisiä mielipiteitä.

Monelle IFBB on se "ainoa oikea" liitto, ehkä sen takia että sen asema Suomessa on ollut tähän asti niin vahva. "Oikeat kehonrakentajat kisaa IFBB:ssa ja IFBB:n Figuret on niitä oikeita Fitness naisia". Itse fanitan täysillä kissamaisen sulavaliikkeistä ja kuvankaunista Oksana Grishinaa, mutta niin se vaan kisa toisensa jälkeen Oksanakin häviää Tanjille, jonka fysiikka on Oksanaa äijämäisempi ja vapari kankeampi. Se on yksi syy miksi en voi yhtyä tähän yleiseen mielipiteeseen IFBB:n tasosta.

Vähään KP:sta sivuun, syvemmälle liittoasioihin.

Valitettavan moni IFBBläinen menee siihen muiden mollaamiseen. Kai se on sitä samaa kuin vaikka rotuvihat ja uskontosodat. Omaa mielipidettä pidetään ainoana oikeana ja muut ovat vääräuskoisia. Onko tämä siis rasismia?

Mä en ole niin liittouskollinen. IFBB:n tuomarilinja poikkeaa niin kovin omista mieltymyksistäni, vaikka sääntöjä lukemalla voisinkin kuvitella pitäväni tästä mallista. Mun mielestä jokaisella on oikeus omiin mielipiteisiinsä, ja sitä varten on sitten näitä muita liittoja.

Keväällä GoExpo-messujen yhteydessä Helsingissä pidetään Fitness Universe-liiton kisat. Siis ne samat kisat, joissa mä olin viime kesäkuussa Roomassa ja Miamissa. Ne kisakokemukset oli todella positiivisia ja musta oli huikeeta päästä matkustamaan, oli ihanaa olla osa tiimiä ja ihanaa edustaa Suomea. Enkä muuten edustanut huonosti! Paras suomalainen sijoitus voittoisan Else Lautalan jälkeen :)

Varsinkin bikinifitness on nyt todella suosittua. Moni haluaa siihen biksukuntoon, haluaa tuntea itsensä seksikkääksi ja haluaa olla päivän prinsessana. Ja miksei? Se bikinikunto on monissa liitoissa sama. Haetaan sporttista ja tiukkaa, naisellista bikinikuntoa. IFBB:n poseeraukset on kuitenkin aika pornahtavat, ja moni kauhistelikin tyttöjen pyllistyksiä jotka näyttää jopa miesten silmään "hiukan liikaa" noin niinkun yleisellä paikalla ja perhetapahtumassa.

Fitness Universe linjasi sääntöihin, että jokaisesta jalkojen avauksesta ja pyllistyksestä pisteet vähenee viidellä. Maksimipisteet on 20, joten neljällä jalkojen avauksella tai pyllistyksellä olet nollilla. Kärkeen on turha kuvitella pääsevänsä jos tulee yksikin -5p.

Jo tämä sääntö tuo mun mielestä tapahtumaan sitä urheilujuhlan tuntua, eikä seksimessufiilistä. Seksikäs voi olla olematta halpa. Toivonkin, että kaikki ne tytöt, joille pyllistely on liikaa, rohkaistuisivat nyt ja tulisivat kokeilemaan miltä se lavalla säteily tuntuu :)

Fitnessissä Fitness Universen arvostelutapa on mielestäni parempi. Vapaaohjelma muodostaa osan pisteistä, fysiikka osan, samoin kuin mm. IFBB:ssa. Fysiikkaa ei kuitenkaan verrata varsinaisesti muihin, vaan jokainen saa omat pisteensä, omasta symmetriastaan ja kunnostaan. Useampi kilpailija voi saada samat pisteet eikä tuomarin tarvitse vertailussa päättää mihin järjestykseen hän tytöt laittaisi. Tuomareiden yhteenlasketut pisteet ratkaisee.

Tuomaristossa istuu voimistelun, cheerleadingin tai tanssin valmentajia ja koreografeja, jotka ymmärtävät ohjelman taiteellisuuden ja vaikeuden päälle paremmin kuin esim. kehonrakentajat. He luultavasti myös arvostavat fysiikassa enemmän samoja asioita kuin minä itse, toisin kuin kehonrakentajat.

IFBB kuitenkin on International Federation of Body Building and fitness, vahvasti kehonrakennustaustainen liitto, jossa myös fitnessurheilijoiden fysiikkaa arvostellaan kehonrakennuksen lähtökohdista.

Onneksi siis on eri liittoja, eri arvosteluperusteita ja tapoja, joista jokainen voi valita itselleen sopivimman. Se ei poista eikä edes vähennä arvostustani muiden liittojen kilpailijoita kohtaan. On pelkästään hienoa, että liitoissa on oikeasti eroja, jotta kilpailijoiden on helpompi tehdä valintansa. Jos voisi toivoa, toivoisin, että amatööritasolla voisi kokeilla vapaasti eri kilpailuita, jotta saisi kilpailukokemusta ja näkisi mikä tyyli itselle istuu parhaiten. PRO tasolle mennessä varmaan onkin jo selvää mitä liittoa haluaa edustaa ja silloin saakin rajoittaa kisat yhden liiton alle.


Tällaisia ajatuksia tällä kertaa. Kerro vapaasti oma mielipide, oli se sitten puolesta tai vastaan, liittoasioista tai niiden isännistä :)