myllerrystä

Käytiin eilen katsomassa Sakelle opiskelijaboksia.. Korsoa kohti ajellessa olo tuntui aika tyhjältä. "Tässäkö tää nyt on?"
Boksi oli 12 neliöinen solu, joka järkytti niin, että kotimatka meni syvässä hiljaisuudessa. Epäsiisti kämppä ja epäsiisti kämppis. Teinejä grillaamassa ja juomassa kaljaa.
Millainenkohan kuvitelma opiskelija-asunnosta miehen päässä on? Iso mutta halpa vasta valmistunut asunto hyvillä äänieristyksillä, kämppiksenä taloudenhoitajaksi opiskeleva tyttö?

Ite en ole koskaan asunut solukämpässä, mutta nuoruuteni tähtihetkiä oon viettänyt solussa, jossa asukkailla oli harvinaisen hyvä meininki. Kaikki olivat suunnilleen saman ikäisiä ja samassa elämäntilanteessa. En mä silti olisi halunnut soluun, koska en ole niin sosiaalinen, että jaksaisin aina niitä mukaviakaan tyyppejä.

Oon miettinyt, kuinka paljon tilaa mulla on täällä siiten, kun puolet asunnon sisällöstä lähtee pois. Paljon.
Valitettavasti sitä tyhjyyttä on sitten monenlaista..

Voihan se olla, että muistot yksin asumisesta on turhankin negatiivisia. Voi olla, että elämä on mukavaa ilman rajoittavia tekijöitä, ja keksin paljon kivaa tekemistä kavereiden kanssa, joihin olen syystä tai toisesta pitänyt yhteyttä ihan liian vähän.
Voi olla, että elämä opiskelijaboksissa ei olekaan sitä mitä siltä odotti. Voi olla, että ajatukset selkenee puolin ja toisin hyvnkin pian, mutta voiko kadotettua luottamusta saada täysin takaisin? Voiko eriävät tulevaisuuden suunnitelmat mennä yhtäkkiä yksiin? Muuttaako ihminen käytöstään huomattuaan mikä elämässä on tärkeää? vai pysyykö ajatukset samana, mutta käytöstään joutuu skarppaamaan väkisin?

Muistan elävästi tämän samaisen päivämäärän 10 vuotta sitten. Takana oli valmistujaiset, ja myös silloin olin työtön ja epätietoinen parisuhteen tilasta. Mites se historia on niin taipuvainen toistamaan itseään?!
Hyvää syntymäpäivää Johanna!