lauantai 28. helmikuuta 2009

100 tekstiä :)

Milläs korusanoilla tätä pitäis juhlistaa? ;) 9kk aikana olen siis saanut aikaiseksi 100 tekstiä. Se ei oo paljon..

Eilen oli hyvä päivä. Erittäin tuottelias ja aktiivinen ja innokas ja pirteä päivä. Välillä pieniä hyytymisiä, mut pääpiirteittäin hyvä päivä. Kävin salilla ja rauta nousi hyvin. Hyvä haukkaritreeni, ja rinnallekin sain hyvin tuntuman. Kotosalla olin iloinen ja "normaali" taas :) Hyvä päivä. Piste.

Yö meni taas niin ja näin. Ei auttanu unen saantia yhtään että syötiin karkkia ja pullaa oluen kera illalla. Se energiamäärä olis valvottanu ketä vain. Tiko nuoleskeli tassujaan ja lattiaa ja peittoaan ja kaikkee mahdollista. Aamulla löysin sen huulipoimusta taas pieniä paiseita, jotka haisee tosi pahalle, ja pääteltiin että e raukka varmaan sen takia koittaa pestä kaikkea kun omaan nenään haisee koko ajan pahalta. Reppana.

Tänään käytiin Ikeassa fiillistelemässä, mut ei ostettu mitään. Jei! Käytiin äipän luona kahvilla ja tultiin kotiin. Olin tosi ylpeä itsestäni kun lähdin vielä yksin syvävenyttelytunnille vaikka Sakke jätti salin väliin. Hymyilytti kun kävelin salille. Vihdoin tuntu taas normaalilta. Näin mä ennenkin lähdin, yhtäkkiä, kun oli sellanen olo. Viimeisen vuoden on toi kotisohva voittanu taistelun helposti. Ei enää! :D

torstai 26. helmikuuta 2009

tärinää ja hikoilua

Ihan ku jännittäis kauheesti, mut ei kuitenkaan. Vatsassa perhosia, kädet hikoilee, ei oikein tiedä mitä tekis mutta jotain olis tehtävä. Uni ei tullut illalla vaan kävin ihan ylikierroksilla sänkyyn mennessä. Väsytti kyllä, mut ei vaan saanu nukuttua. Ne on lääkkeiden sivuvaikutuksia.

Luin keskustelufoorumeilta että monilla muillakin on ollut samankaltaisia sivuvaikutuksia, toisilla ovat menneet ohi, toisilla eivät. Jotkut ovat ottaneet rinnalle vielä rauhoittavia tai unilääkkeitä, toiset piristäviä. Jotkut mollaa pillerit alimpaan sukkalaatikkoon ja jotkut ylistää kuinka ovat saaneet elämänsä takaisin. Toisilla sivuvaikuukset ovat oleet niin voimakkaita että kuvaavat ensimmäisiä käyttöpäiviään elämänsää pahimmiksi. Mihin vaivaan ja kuinka helposti niitä sitten aletaan popsia, jos olosta tulee "elämän kamalin"?

Musta tuntuu että oon elänyt sumussa ja ilottomuudessa passivoituneena niin kauan, et sivuvaikutukset on pientä sen rinnalla. Oon vaan iloinen siitä, että nyt on tullut ajatus siitä, millaista elämä voi olla! Jotenkin oon ajatellut ettei se olo oikeesti siitä muutu, et saatan olla vähemmän väsynyt, mutta silti yhtä passiivinen. Nyt on tullu toivoa paremmasta. Vaikee selittää sitä tunnetta. Ihan ku joku lamppu olis syttyny. Ihan ku olisin saanu jonku ihan uuden idean, et ei oo pakko olla surullinen ja väsyny vaan että mulla voi ja saa olla hyvä olla. Joskus oon luullu että mulla on hyvä olla, mut todellisuudessa se olo onkin ollu vaan vähemmän huono.
Jopa yöllä sängyssä pyöriessäni olin iloinen siitä, että oon taas hiukan normaalimpi. Mun on ollu aina vaikee nukahtaa, mut viimeiset kaks vuotta oon nukahtanu tosi nopeesti, nukkunu pitkään ja ollu silti väsynyt. Nyt alan palautua siis omaksi nukkumttomaksi itsekseni :)

keskiviikko 25. helmikuuta 2009

Aurinkoa!

Nyt ollaan onneksi jo siinä vaiheessa kevättä että aurinkoakin näkyy toisinaan, ja mun loman aikana on tainnut aurinko paistaa tavallista enemmän. Ainakin musta tuntuu siltä. Aurinko paistaa kun herään kymmenen tunnin yöunilta, aurinko paistaa kun käyn Tikon kanssa heittelemässä lumppareita, ja aurinko paistaa tietokoneen näyttöön kun koitan pelata ;)

Aurinko on kyllä merkillinen voimanlähde. Onkohan muhun sisäänrakennettu aurinkopaneelit tai jotain? Vireystasossa huomaa selkeetä hiipumista mitä pidemmälle pimeys kestää, ja alan piristyä heti kun aurinko näyttäytyy edes vähän. Aurinkoenergia on hidasta latautumaan, eikä se varastoidu kovin hyvin. Tai sitten mun vireystason nousu johtuu lääkkeistä ;)

Kaks viikkoa lisäaikaa taitaa tarkemmin ajateltuna olla ihan passeli. Pakko myöntää että lääkäreillä on aika harjaantunut silmä näkemään mikä milloinkin on tarpeellista. Se, että musta tuntuu huijaamiselta jäädä kotiin, mut samaan aikaan ahdistaa töihin paluu, tuntuu etten jaksa, ei oo normaalia. Sakke tosin sano ääneen sen mitä itse vaan ajattelin - tohon työpaikkaan paluu ahdistaa mua aina, riippumatta siitä kauanko oon levännyt, kauanko oon ollu pois, kauanko söisin maailman piristävimpiä onnellisuuspillereitä. Siks musta varmaan tuntuukin niin huijaamiselta, kun tiedän etten viihdy tuolla, eikä siihen auta pisinkään lepo. No, ehkä firma saa nyt maksaa kaikista mun ylimääräisistä ponnisteluista, jotka tosin olen ponnistellut ihan vapaaehtoisesti ja suurimmaksi osaksi jopa oma-aloitteisesti :/

Tähän on hyvä lopettaa tällä erää pohdiskelut, ja siirtyä pelaamaan Warhammeria. Ja lopettaa jokainen kappale hymiöön :)

tiistai 24. helmikuuta 2009

Onni on olla kotona

Viikonloppu Porissa on aina yhtä mukavaa, ja yhtä mukavaa on tulla takas kotiin. On ihanaa nukkua omassa sängyssä oman kullan kainalossa, vaikka kaikki rakkaat sukulaiset ja ystävät ja muut hauskat tyypit on pitämässä seuraa yöt ja päivät koko viikonlopun..

Perjantaina mentiin Niklaksen kanssa Tonin luo yöksi. Sellasta ei ole tapahtunut vuosiin että oltais kaikki sisarukset oltu samassa paikassa yötä viettämässä, eikä koskaan keskenämme. Katottiin Kungfu Panda - leffa :) Kyllä mulla on mukavat pikkuveljet!

Lauantaina Toni oli aamuvuorossa ja pääsi siis mun kanssa hippaamaan illalla, ja Timo ja Anne tuli Tampereelta heti kun Timo pääsi töistä, ja Martina tuli mukaan. Varsinainen sukukokous :D

Huntersin kautta Ilontaloon. Matkalla törmättiin Tonin bändikavereihin, joiden kanssa sit tanssein Ilontalossa kuin viimeistäpäivää. Se se vasta oli mukavata päästä tanssimaan! Enkä ennen oo poikien kanssa tolla tavalla ollu jorailemassa, mutta ne olikin tosi hyviä jorailijoita.



Toipuminen näistä viikonlopuista vie aina oman aikansa. Mun onni oli nyt se, ettei tarvinnut mennä töihin vaan sai toipua rauhassa. Oon ollut tosi väsy.
Tänään oli lääkäripäivä taas. Se lääkäri alkaa jutella mulle jo ihan tuttavallisesti. Se sanoi että lepoa kannattaa vielä jatkaa, jotta toipuminen on kunnollisa ennen töihin paluuta, ettei sama uusiudu pahempana heti viikon jälkeen. Nyt sitten lepäillään vielä pari viikkoa. Hurjan huono omatunto ja syyllinen olo. Tuntuu siltä että huijaisin. En tiedä miksi. Lääkäri käski olla murehtimatta ja olla tyytyväisenä vaan kotona, koska tämä ei kuulemma ole edes pitkä aika, vaan nämä saikut yleensä kestää useita kuukausia. Olen toipunu nopeasti ja mussa on kuulemma potentiaalia, pääsen kuulemma yli tästä. Se olis mahtavaa! Oikeesti odotan enemmän ku mitään muuta sitä, et olisin taas "oma itseni". Olisin energinen ja jaksaisin taas tarttuu asioihin innolla, olla iloinen ja nauttia pienistä asioista. Jaksaisin kiinnostuu asioista ja olla sosiaalinen. Peilikuvakin vois taas olla vähemmän väsyneen näköinen. Kyllä tää tästä. Uskon vahvasti.

maanantai 16. helmikuuta 2009

Proteiinilettuja iltapalaksi

Tuli ihan tosi hyviä lättyjä kun korvasin puolet jauhoista mansikanmakuisella yöproteiinijauheella.Sokeriakaan ei tarvittu niin paljon ku ennen. Mansikkainen kermavaahto kruunas kaiken, ja vei samalla kaiken terveellisyyden mennessään ;) No saatiinpa hyvä iltapala ja protskua treenin jälkeen.

Vuorossa oli haukkari-olkapää -treeni, ja hyvä treeni oliki! Oikein hyvä pumppi tuli käsiin vaikka isoilla painoilla tehtiinki ( isoilla ja isoilla, mut mulle isoilla ).

Ärsyttävää käydä salilla ruuhka-aikaan, jolloin pukkari on täynnä, laitteet on varattuja, ihmisiä on paljon, ja taas poislähtiessä pukkari on niin täynnä et joutuu odottelemaan "aulassa" että pääsee edes lähelle kaappiaan. Olispa oma sali!

Luistelemassa

Käytiin eilen äipän luona syömässä, ja samalla pyörähtämässä takapihalla olevalla jäällä :D
Kaikilla viimekerrasta terien päällä useita vuosia, ja meno vähän takkuili - eikä vähiten tylsien terien takia. Oli se vaan mukavaa! Muutama piruetti, ja muutama kuperkaikka. Illalla oli pää kipee. Taisi taas niska nyrjähtää.


Metropolian ennakkotehtävät on julkaistu. Aika yllättävän haastavat tehtävät kyllä. Ei ookaan mikään läpihuutojuttu päästä sinne, mut aattelin yrittää kuitenki. Luin läpi tehtävät ja nyt odottelen inspiraatiota ja ideoita..


lauantai 14. helmikuuta 2009

Ystävänpäivä

Käytiin pitkästä aikaa Classic Pizzassa syömässä:

N:o 11
FUME SALAR
Tomaattikastiketta, mozarella-juustoa, kylmäsavustettua lohta, tuorepinaattia, sipulia, cavi-art ja päällä ranskankermaa
12,80 €

Oli taas toooosi hyvää. Ruuan jälkeen keitettiin vielä päiväkahvit kotona ennen kuin lähdettiin salille tekemään rinta-selkätreeniä, joka ei pitsan ja kahvin jälkeen täydellä mahalla tuntunu kovin mukavalta ;)

Pohdittiin että päiväkahvihetki on kyllä usein päivän parhaita hetkiä. Se kun saa kuuman kupin käteen, ei oo kiire mihinkään, päivää on vielä paljon jäljellä.. se on parasta!

Siinä meni sit sekin ystävänpäivä. Viime vuonna tähän aikaan oltiin Espanjassa. oi sitä aikaa. Vaihdoin työpaikkaa silloin. Olin juuri sanonu hyvästit Motonetille ja valmistauduin menemään Elixian unelmaduuniin. Olin tosi stressaantunu Motonetista ja koko kiireisestä vuodesta, ja osa lomastaki tais mennä huonosti juuri sen väsymyksen takia. Ja siitä on vuosi. Eikä se Elixia ainakaan auttanu siihen väsyyn. Tai autto kai se hetkellisesti. Tosi pienen hetken.

Nyt oon taas lomalla. Vähän erilaisella lomalla, mut samoista syistä. Mahtaako mun saikku vielä jatkua pidempään? Kuinka pitkään saan sairausajalta palkkaa? Mä niin toivoisin saavani elämäni takaisin ja pääni kuntoon. Toisaalta on syyllinen olo siitä, että firma maksaa mulle palkkaa kotonaolemisesta, mutta sitä syyllisyyttä lieventää se, kun ajattelee kuinka paljon mä olen sen firman takia tehny ja kärsiny. Tosin sama ajatus saa tuntemaan itseni tooodella tyhmäksi! Miks mää oon ollu siellä tekemässä ja kärsimässä?

Maanantaina julkastaan amk:n ennakkotehtävät. Sitä ennen täytyy muistaa täyttää se yliopistohakukaavake netissä ja lähettää nuo jo tehdyt ennakot.. huomenna ehkä :)

perjantai 13. helmikuuta 2009

lääkäripäivä

Kävin korva- nenä- kurkkuklinikalla näyttämässä nenän turvonneita limakalvoja ja kyselemässä mitä niille tehtäis. Lääkäri oli ulkomaalainen nuori mies, vähän höpsön oloinen, ja sanoi heti papereita selattuaan ettei keksi mistä turvotus voisi johtua, eikä tiedä mitä sille pitäisi tehdä. Nice!
Kävi se kuitenkin hakemassa erikoislääkäriä paikalle, ja odotellessa tarkisti korvat ja kurkun, puudutti kurkun ja katseli peilillä vielä äänihuulet (miks?) ja sit alkoi facebookkailee kun ei keksinyt enempää tekemistä. Erikoislääkäri katsoi nenuun ja totesi että on niin turpeeta et varmasti on ollut vaikee hengittää. No todellaki!
Kuulemma flunssasta voi joskus jäädä päälle tälläinen turvotus, ja tää varmasti johtuu siitä kun kipeenä jouduin vetää jumppaa ja nuhat pitkitty. Kolmisen vuotta tää vaiva kuitenki jo on ollu.
Lääkäritäti puudutti limakalvoja adrenaliinia sisältävällä aineella joka supistaa niitä, jotta näkee onko takana jotain muuta aiheuttamassa turvotusta, esim. polyyppeja. Ei onneksi ollu :) Ja vaikkei se ronkkiminen mukavaa ollutkaan, oli huikeeta kun happi alkoi kulkea kunnolla! Silloin taas huomasin huomasin kuinka huonosti se henki normaalisti kulkee.

Anyways, mut laitettiin siis toimenpidejonoon odottelemaan limakalvojen polttoa. Kuulemma kesäkuun loppuun menee. No mutta onpa ainakin jotain tulossa.

Lääkärin jälkeen kävelin keskustaan kun oli niin nätti ilma eikä ollut kiire mihinkään. Löysin kivan maisemareitin ettei tavinnut koko matkaa manskua kävellä, ja näin pai pientä pupua :D
Bussilla pääsin tohon parin kilsan päähän, joten päivän saldona kävelyä varmaan kymmenisen kilsaa.

torstai 12. helmikuuta 2009

tavallinen torstai

Tiistaina pakkasin Tikon autoon heti aamusella ja otettiin suunta kohti Turkua. a) hain tuliaisviinin Alkosta ja multa kysyttiin paperit - vaikka en ollu pukeutunu mitenkään hassusti vaan ihan tavallisesti. meikannutki ihan tavallisesti. b) uus moottoritie oli kyllä mukava ajella, vaikka navigaattori väittikin ettei sitä ole. Ilmakin oli mainio.

Mentiin siis Ninan ja Miikkan ja vichyn luo, ja nuo koirulit tuli edelleen hyvin toimeen. Tiko koitti alistaa aika paljon, mut Vichy ei oikein ymmärtäny mistä siinä kaikessa alistamisessa oli kyse ;)

Käytiin katsomas kummikehyksiä, ja lopputulemana ostin kahdet farkut, pari paitaa ja kellon. Oli kyl hyvät shoppailut vaikka rahaa menikin enemmän ku olin ajatellu, mut sainpa vastinettaki! :D

Oli mahtavan leppoista oloa. Asuttaispa lähempänä. Oli niin mukavaa päästä uusiin ympyröihin ja saada jotain arkirutiinit rikkovaa tekemistä. Ihanaa.

Keskiviikkona soitin Virpille ja sovittiin et poikkeen kahvilla kotimatkalla. Ja se kyllä kans kannatti. Oli mukavaa nähdä Virpiä taas, vaikka tosi pikaisesti vaihdettiinki kuulumisia, mut kuitenki. Inka oli kasvanu ja oli jo ihan iso tyttö, pikkuneiti, eskarilainen. Ja Isella on varmaan maailman suloisin 1,5v. tyttölapsi. Mainasin laittaa sen taskuun ja viedä salaa kotiin :)
Tiko leikki tyttöjen kanssa ja saatiin Virpin kans vähän jutustella. Täytyy kyllä mennä niille Saken kans yhdessä joku viikonloppu.

kaikin puolin tosi onnistunu reissu! Kyllä ystävät on ihan tosi tärkeitä ja niihin täytyy enemmän pitää yhteyttä! Olo oli paljon pirteämpi heti vaikka yöunet jäikin vähiin ku ei Tiko tykänny Turun yöstä.

Tänään oliki lääkäripäivä. Kaks viikkoo siis saikkua takan, kaks edessä. Nyt sain reseptin kouraan ja ohjeen miten pillereitä aletaan popsia jotta mieli piristyy. Juteltiin myös mun pomojen pyynnöistä tulla pian töihin. Lääkäri käski olla välittämättä ja keskittyä parantumiseen, olemiseen ja elämästä nauttimiseen. Fiksu mies! Käski myös varata ajan kahden viikon päähän, päivää ennen viimeistä sairaslomapäivää, ja varautua henkisesti siihen että loma saattaa jatkua koska olin niin pitkään jo sinnitellyt viimeisillä voimilla. Puhuttiin, ettei kukaan varmasti ollut musta huomannut kuinka lopussa olin, koska ulospäin näytin normaalilta hyvinvoivalta nuorelta naiselta, mutta totuus onkin sitten toinen asia.

Nyt vasta ite alan ymmärtää kuinka lopussa olin.. ja olen. Oonhan mä itsekin huomannu etten oo pitkään aikaan ollut "oma itseni". Niin pitkään aikaan että tästä nykyisestä olosta on tullut jo se "oma itse". En mä tällänen aina ole ollu. Mä olen ollut tällänen siitä asti kun Porissa alkoi hommat menemään kieroon. Siitä asti kun silloin jouduin raahautuu töihin väkisin ja itkin töistä kotiin ajaessa ja matkalla jumppaohjauksiin ja jumppien jälkeen olin onnellinen siihen asti, et piti mennä nukkumaan. Vantaalla mua ei otettu kovin hyvin vastaan, enkä missään vaiheessa oo tuntenu oloani kotoisaks siinä työpaikassa. Sama ahdistus joka aamu, joka oli Porissa ollessa. 2,5 vuotta oon siis menny väkisin töihin, kiristelly hampaita ja valittanu paskaa oloa! onks se oikein? eiks oo aika tehdä asialle jotain?

lauantai 7. helmikuuta 2009

ensimmäinen parempi päivä

Pohdiskelin illalla sitä, miksi en saa rauhassa sairastaa. Vaikka muut oli ollut enemmän pois, mulle Kristiina sanoi silloin pari vuotta sitten ettei normaali hyväkuntoinen ihminen sairastu flunssaan edes joka vuosi ellei vastustuskyvyssä ole jotain vikaa. Olin ensimmäistä ja ainoata kertaa saikulla.

Nyt sekä toimitusjohtaja että aluejohtaja hoputtavat mua takaisin töihin, vaikka molemmat sanovat ettei halua hoputtaa ja että mun ehdoilla mennään. Miksi aiheesta sitten täytyy edes puhua? olen saikulla ja piste. Liian pitkä oleminen ei kuulemma ole hyväksi. Mites sitten kesäloma? onko 4vkon kesälomakin liian pitkä? Ja "minut tuntien" mulle ei ole hyväksi olla tekemättä mitään. Ai jaa? ja miksei? ja kuka sen tietää mikä mulle on hyväksi? ei ainakaan pomo. Ennemmin uskon sitä lääkäriä kuin pomoa. Ja kaikkein mieluiten kuuntelen itseäni. MINÄ uskon että lepääminen ja oleminen tekee mulle just nyt hyvää. Viime kesänä ei ollut lomaa ja hommat vaan lisäänty ja lisäänty. Loppukesästä olin jo niin poikki, että pyysin ja anelin sitä kahden viikon breikkiä, joista jälkimmäinen vko meni pipariksi kun taas tuli lisää hommaa ja lisää vastuuta. MINÄ LEPÄÄN NYT!
Aamulla merkkasin kalenteriin sairaslomani viimeisen päivän ja ymmärsin että ne hoputtaa mua töihin koska oululaiset tulee perehdytykseen siksi mun viimeiseksi lomaviikoksi. Selvishän se. Ei se silti tarkota että hoppuilisin töihin. Mun puolesta joku muu saa aikatauluttaa, suunnitella ja huolehtia perehdytykset :)

perjantai 6. helmikuuta 2009

TEHARIT TEKEE COMEBACKIN!!

Tehosekoitin keikkailee kesän festareilla ja jukaise kokoelmalevyn!! Kauan tätä on odotettu :)
Uskomatonta silti etä niiden lopettamisesta on jo 5v. Muistan sen kuin eilisen päivän.. Tais olla yks vuoden surullisimmista päivistä..

Henri soitti ja pyysi tapaamista. Käytiin Fazerilla kahvilla ja palaveerattiin mun voinnista, ja toimenpiteistä joita pitäis tehdä mun töihin paluun helpottamiseksi ja tulevaisuutta ajatellen. Ei oikein päästy mihinkään johtopäätökseen. Puhuin kyllä paljon, mut en varmaan mitään mistä olis apua. Henri kysyi olenko ajatellut Lohjalle hakemista. En kyllä oo. Kotona surffasin kuitenkin etuovi.comiin katselee taloja, joita Lohjalta sais paljon järkevämpään hintaan kuin täältä. Haluanko koitenkaan sitoutuu Motonetiin niin että vaihtaisin paikkakuntaa? en taida. Asutaan nyt niin hyvällä paikalla, päätetäänpä tehdä mitä vain. Opiskelemaan jos ruvettais, kouluihin pääsee tästä tosi näppärästi. Tosin se Henri väläytteli että Vantaalta tai Espoostakin vapautuu vielä paikkoja, mutta sanoin etten ole lainkaan varma enää haluanko enempää haasteita. Sanoi ettei kannata mennä asioiden edelle. Eivät kuulemma halua menettää mua koska mussa on potentiaalia. Potentiaalia mihin? Onhan se totta että mulle on varmasti paljon käyttöä kun teen aina 110% sen mitä mulle hommaksi annetaan, mut onko se joku sen arvoista?!

Nää on loppujen lopuksi tosi isoja asioita päättää, mut en haluais miettiä vielä niin pitkälle. Tiedän etten viihdy tuolla kovinkaan hyvin, mut entä jos hommat alkaiskin sujua ja viihtyisin paremmin? Onhan tossa paljon myös hyviä puolia, ja ymmärrän että harvassa paikassa työntekijää arvostetaan niin paljon kuin mua tuolla, mutta..
En usko että katuisin myöhemmin elämässäni sitä ettälähden opiskelemaan jotain mikä oikeesti kiinnostaa, vaikka töitä ei siltä alalta löytyiskään saman palkan edestä kuin nyt, mutta varmasti tulen katumaan jos jään tonne suosiolla enkä edes hae opiskelemaan. Eri asia on, pääsenkö koskaan kouluun, tai milloin pääsen ja mikä tilanne on silloin. Pakko mun on ainakin yrittää.

tiistai 3. helmikuuta 2009

Saken saikku 2

Sakke toista päivää kipeänä.. varmaan flunssaa, ja varmaan on nyt sitten mulla. On tosi voimaton olo - voi toki johtua ihan muustakin kuin flunssasta. Eilen kävin salilla polkemassa stepperiä 15min ja menin 45' venyttelyyn. olisin vetäny paremman venyttelyn ;) mut olihan sekin parempi kuin ei mitään.

Tänään jää sali väliin, ja huomenna menen uudella innolla heti päivällä.

Alustavaa viestinvaihtoa oli Ritan kanssa siitä, jos menisin Poriin treenailemaan ja bilettämään. Se varmasti sais mun ajatukset muualle ja olis varmaa piristystä :D
Samalla vois käydä muita kamuja moikkailemassa.. Nina soitti eilen ja puhuttiin että voisin mennä Turkuun joku päivä nyt kun kerrankin on aikaa.

Kaikkea mukavaa olis suunnitteluasteella, toteutus onkin sitten hankalampaa. Tosi omituista että vaikka nää kaikki suunnitelmat on MUKAVIA ja oikeesti HALUAN toteuttaa kaikki, ei silti jaksa tehdä oikeesti mitään niiden eteen. Ei huvita, ei jaksa, ei pysty.

Jospa huominen olis jo parempi päivä! Tänään sain sentään siivottua heti sen jälkeen kun kaupassa oli käyty. Käytiin ostamassa jopa tiksullekin ruokaa. Monta velvollistuutta hoidettu tänään, huomenna voi keskittyä mukaviin asioihin :)

sunnuntai 1. helmikuuta 2009

Dagen After

Ostin levyn eilen. Edellisestä levyostoksesta on toooodella pitkä aika. Enkä edes pettyny tähän plättyyn. Oli ihan hyviä vetoja.. suurimmaksi osaksi.

Eilen oltiin naisporukalla Leenan luona katsomassa Sex and the city, mut ei päästy loppuun asti kun jouduttiin vaihtamaan väliaikaisesti porukkaa. Kaiken kaikkiaan oli ihan kiva ilta, ja Sakke oli ihana kun tuli yöllä hakemaan meitä kotiin, ja kuskaili viinessä olevia naisia ympäri kaupunkia. Onneks en alkanu jumaan sitä Ouzoa, enkä salmaria. Viiniäkin meni yllättävän vähän, mut sen verran kuitenkin ettei nukkumisesta tahtonu tulla mitään kun energiaa oli niin paljon. Ruoka oli hyvää ja yllätyin todella sitä et aidon oikeesti tykkäsin pippuripihvistä. Omituista. Ehkä se oli se hyvä seura joka vaikutti!


Vaikka kivaa olikin, toivottavasti ei tarvi pian lähtee uudelleen. Nää seuraavat päivät on aina niin kamalia. Vaikka ei olis edes huono olo, mutta niin voimaton fiilis ja kamala morkkis :(