Tiistaina pakkasin Tikon autoon heti aamusella ja otettiin suunta kohti Turkua. a) hain tuliaisviinin Alkosta ja multa kysyttiin paperit - vaikka en ollu pukeutunu mitenkään hassusti vaan ihan tavallisesti. meikannutki ihan tavallisesti. b) uus moottoritie oli kyllä mukava ajella, vaikka navigaattori väittikin ettei sitä ole. Ilmakin oli mainio.
Mentiin siis Ninan ja Miikkan ja vichyn luo, ja nuo koirulit tuli edelleen hyvin toimeen. Tiko koitti alistaa aika paljon, mut Vichy ei oikein ymmärtäny mistä siinä kaikessa alistamisessa oli kyse ;)
Käytiin katsomas kummikehyksiä, ja lopputulemana ostin kahdet farkut, pari paitaa ja kellon. Oli kyl hyvät shoppailut vaikka rahaa menikin enemmän ku olin ajatellu, mut sainpa vastinettaki! :D
Oli mahtavan leppoista oloa. Asuttaispa lähempänä. Oli niin mukavaa päästä uusiin ympyröihin ja saada jotain arkirutiinit rikkovaa tekemistä. Ihanaa.
Keskiviikkona soitin Virpille ja sovittiin et poikkeen kahvilla kotimatkalla. Ja se kyllä kans kannatti. Oli mukavaa nähdä Virpiä taas, vaikka tosi pikaisesti vaihdettiinki kuulumisia, mut kuitenki. Inka oli kasvanu ja oli jo ihan iso tyttö, pikkuneiti, eskarilainen. Ja Isella on varmaan maailman suloisin 1,5v. tyttölapsi. Mainasin laittaa sen taskuun ja viedä salaa kotiin :)
Tiko leikki tyttöjen kanssa ja saatiin Virpin kans vähän jutustella. Täytyy kyllä mennä niille Saken kans yhdessä joku viikonloppu.
kaikin puolin tosi onnistunu reissu! Kyllä ystävät on ihan tosi tärkeitä ja niihin täytyy enemmän pitää yhteyttä! Olo oli paljon pirteämpi heti vaikka yöunet jäikin vähiin ku ei Tiko tykänny Turun yöstä.
Tänään oliki lääkäripäivä. Kaks viikkoo siis saikkua takan, kaks edessä. Nyt sain reseptin kouraan ja ohjeen miten pillereitä aletaan popsia jotta mieli piristyy. Juteltiin myös mun pomojen pyynnöistä tulla pian töihin. Lääkäri käski olla välittämättä ja keskittyä parantumiseen, olemiseen ja elämästä nauttimiseen. Fiksu mies! Käski myös varata ajan kahden viikon päähän, päivää ennen viimeistä sairaslomapäivää, ja varautua henkisesti siihen että loma saattaa jatkua koska olin niin pitkään jo sinnitellyt viimeisillä voimilla. Puhuttiin, ettei kukaan varmasti ollut musta huomannut kuinka lopussa olin, koska ulospäin näytin normaalilta hyvinvoivalta nuorelta naiselta, mutta totuus onkin sitten toinen asia.
Nyt vasta ite alan ymmärtää kuinka lopussa olin.. ja olen. Oonhan mä itsekin huomannu etten oo pitkään aikaan ollut "oma itseni". Niin pitkään aikaan että tästä nykyisestä olosta on tullut jo se "oma itse". En mä tällänen aina ole ollu. Mä olen ollut tällänen siitä asti kun Porissa alkoi hommat menemään kieroon. Siitä asti kun silloin jouduin raahautuu töihin väkisin ja itkin töistä kotiin ajaessa ja matkalla jumppaohjauksiin ja jumppien jälkeen olin onnellinen siihen asti, et piti mennä nukkumaan. Vantaalla mua ei otettu kovin hyvin vastaan, enkä missään vaiheessa oo tuntenu oloani kotoisaks siinä työpaikassa. Sama ahdistus joka aamu, joka oli Porissa ollessa. 2,5 vuotta oon siis menny väkisin töihin, kiristelly hampaita ja valittanu paskaa oloa! onks se oikein? eiks oo aika tehdä asialle jotain?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti