keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Lumitöitä






Näin meillä tehdään lumitöitä!
Muuttosiivoukseen kuuluu kuulemma pavekkeen siistiminen, mutta lunta ei saa heitellä alas ellei joku ole vahtimassa ettei kukaan kävele alle. Ihan ku pikkulapiolla sais heitettyä niin isoja määriä että siitä olis jollekin jotain haittaa vaikka niskaan tippuiskin ;)

Tiko katteli ihmeissään kun mami kantaa lunta sisälle vaikka häneltä se on kielletty. Sama asia kun lapsilla on karkkipäivä kerran viikossa mut vanhemmat saattaa mussuttaa joka päivä. On ihanaa olla aikuinen - ja ihminen.

Oon jo useana yönä nähnyt unta että uus kämppä on ihan kauhea. Olis ehkä ollut psyykelle parempi käydä katsomassa kämppää etukäteen vaikka sillä ei muuttopäätöksen kannalta oliskaan ollut merkitystä.

Hyvä uutinen on se, että Saken soluboksissa oli tehty muuttotarkastus sillä aikaa kun olimme Porissa joulua juhlimassa (mistä btw oli ihana päästä kotiin rauhoittumaan! Eka kunnon joulufiilis tuli tapaninpäivän jälkeisenä maanantaina kun sain vaan nukkua, syödä, nukkua, lukea, nukkua..)

Se muuttotarkastus oli aika tarkka. Pesuhuoneesta pitää mm. pestä se punertava töhnä jota suihkuun kertyy, ja sitä on siellä paljon! Vähän ehkä epäreilua, kun S on sitä suihkua käyttänyt ehkä kaks kertaa. Kämppis ei oo siisteimmästä päästä, ja Sakke onkin nyt päässyt testaamaan miltä tuntuu siivota toisen jälkiä, oli ne sitten tyhjiä pitsalaatikoita, pulloja pöydillä tai ihan vaan pinttynyttä "sitä itseensä" pöntön reunoilla. Hah.

Siis hyvä uutinen muuttotarkastuksessa oli se, että mitä luultavimmin myös siinä meidän uudessa boksissa on käyty syynäämässä suihkut ja uunit ja valaisinten pistokekannet. Voin siis olla sikäli huoleti että vaikka kyse on opiskelija-asunnosta, siisteyttä vaaditaan ja vahditaan :)

Oma boksi on melko ankea. Nyt on kirjahylly purettu ja lähes kaikki kamat laatikoissa. Nyyh.

tiistai 21. joulukuuta 2010

joulutouhuja

Tiksun pesupäivä ei oo meidän kummankaan lempparipäivä. Nyt on kuitenkin kynnet leikattu (etu tassuista - takatahvelit käsitellään illemmalla) ja poika pesty. Pienen siistimisen jälkeen hän on siis valmis jouluhoitoon :)

Kämppä alkaa olla niin rujon näköinen että mäkin olen valmis jouluhoitoon Onneks huomenna lähdetään Poria kohti ja pääsee täältä pahvilaatikoiden keskeltä valmiisiin pöytiin syömään jouluherkkuja ;)

Mystinen kuumeilu ei vaan ota laantuakseen. Kaks viikkoa sitten treenasin viimeks tosissaan. Vajaa viikko siitä kun kokeilin vähän lämmitellä salilla. Edelleen kädet tärisee ja olo on hutera. Hitto!
Voiskohan se olla vaan sitä että jouluhärdellien päälle tuli vielä  muuttostressiä ja työhön liittyviä paineita?

Ei helpota yhtään se, että otan paineita rapistuvasta kunnosta ja entisestään kuihtuvista lihaksista kun en pääse treenaamaan. Pitäis nyt vaan olla ja nollata ja päättää, et nyt mennään alemmas se mitä mennään ja aletaan kiivetä kunnolla sit kun oon taas kunnossa. Ei tästä tälläsestä roikkumisesta mitään tuu.

--
Sain vihdoin puhelimen juttelemaan tietokoneen kanssa..

Näistä sympaattisista naapureista oli pakko ottaa kuva muistoksi. Täti ja koira ovat kai yhtä vanhoja ja yhtä pieniä ja pulleita. Koira ärisee muille koirille ja mummeli juttelee sille mukavia.

Talvella heillä on saman väriset ulkoiluvaatteet, ja kun lunta on paljon, täti kulkee edellä pienen lumilapion kanssa ja tekee polkua perässä lyllertävälle koiralle.

Kissa ois kiva. Varsinkin tää tällainen Ragdoll.
Lilli ja Lillin oma kenkälaatikko

 Se oli tosi omituinen. Se oli sylissä vetelä ku hernepussi. Ihan ku sillä ei olisi selkärankaa lainkaan. Silti se on kissamaisen ketterä ja linjakas ja sillä on omituiset siniset silmät. Ihana! Tahtoo sellaisen!

torstai 16. joulukuuta 2010

Monen päivän päivitystä

Kuinka ollakaan, jäin saikulle neljää päivää ennen lukkarin loppua :(
Tuntuu että tuun kipeeksi aina juuri ennen lomaa. Aina. Vaikuttais joltain häirältä korvien välissä vai mitä?

Kuuden päivän lepäilyn jälkeen kävin eilen salilla höntsäilemässä. Olo oli jo pari päivää sellainen, et olis tehny mieli treenata, mut maltoin kuitenkin odotella.

15min kuntopyörää ja koko kroppa kevyesti läpi levytankotreenillä. Pelkällä tangolla hain tuntumaa lihaksiin ja herättelin niitä taas tähän päivään. Nyt ois aika alkaa kasvaa kaverit!

Tänään, ylläri ylläri, kurkku kipeä ja väsynyt vetämätön olo. Hitto!

Onneks 10 päivän trialista on vielä kolme päivää aikaa, joten treenin sijasta viikko jatkuu WOWilla :D
Mahtaaks tääkin olla psyykkistä? Haluun niin kovin pelata et kehittelen kaikkia kiputiloja jotta voin hyvällä omallatunnolla pysyy kotona ja koneen ääressä ;)

Käytiin Saken kaa Jumbossa joku päivä pyörimässä ja löysin niin kivan pipon et se oli pakko ostaa.

Nyt tarvittais sit jotain mätsääviä asusteita, kuten esim pinkki kaulahuivi. Nykyiset ei millään sovi tähän väritykseen. Kuvassa on vielä tukkaa jäljellä enemmän kuin nyt... Nyt on rakelliekkitukka.

Tiksulle ostettiin kaveriksi possu. Vanha lempparipallo vinkuu enää silloin tällöin eikä painin jälkeen enää palaudu pallon muotoon. Valitettavasti se on vaan se tietyn mallinen pallo joka painikaveriksi kelpaa, eikä niitä tahdo millään löytyä.Taitavat olla suosittuja.


 Ajattelin tehdä tällä kertaa joulusiivon oikein perin pohjin. Kamat laatikoihin ja ulos.

Oikeesti en siivoo joulua varten yhtään, enkä koristele, enkä vaihtele verhoja. Nyt on niin paljon pakkaamista välipäiville, että parempi olla lisäämättä vaivaa yhtään.

Ollaan lähdössä Poriin jouluksi, ja muuttopäivä on 3.1, joten oon aloitellut pakkaamista pikkuhiljaa tavaroista joita ei enää tarvita. Oon surutta heitellyt pois muistoesineitä ja papereita ja vienyt naapureille kirjoja ja astioita
joita en enää tarvitse.
Ihanaa ottaa uuteen kotiin vain ne tavarat joilla oikeasti on merkitystä.

Joulufiilis ei vaan pahvilaatikoiden keskellä nouse. Siksi onkin parempi kääntää selkä sekamelskalle ja pelata sitä WOWia!! :D

tiistai 7. joulukuuta 2010

Olin ajatellut viettäväni tätä itsenäisyyspäivää äidin luona linnan juhlia katsoen, syöden ja hyvästä seurasta nauttien. Toisin kävi.
Aamulla Satsia kohti ajellessa Micran pohja raapi hankea lähes koko matkan, puuterilumi vei renkaita mihin sattuu ja lunta tuprutti koko ajan lisää.

Jumpan jälkeen jäin treenaamaan uutta combatia ja katselin ikkunasta jonkun miehen epätoivoista yritystä kaivaa autonsa irti hangesta. Hän asetteli mattoja renkaiden alle, kaivoi lunta lumiharjan kanssa, työnsi ja pakitti, eikä mikään auttanut. Ohikulkijat kävi työntämässä, ei auttanut.

Parin tunnin treenaamisen jälkeen lähdin kotia kohti, ja se mies oli edelleen parkkiksella. Eturenkaiden alla oli jo melkoiset sileiksi kuluneet kuopat, ei siis toivoakaan päästä ajamalla eteenpäin.
Hänen kaverinsa onneksi tuli lapioineen hätiin. Joku taksikuski jäi tyytymättömän näköisenä odottelemaan että tää kaveri siirtää autonsa pois tieltä, muttei silti vaivautunut tulemaan apuun. Olis varmaan pikkukengät kastuneet.

Koitettiin sen miehen kanssa työntää autoa yhdessä vaihde vapaalla, mutta eihän se sieltä kuopistaan noussut. Kun se kaveri pääsi paikalle mä hyppäsin kuskin paikalle ja miehet työnsi. Se mies oli tosi iloinen kun auto vihdoin liikahti. Itse kaasuttelin omalla supermaasturillani pois paikalta enkä jäänyt enää seuraamaan jäikö se toinen pohjastaan seuraavaan hankeen.

Melkoisia nämä talvet! Milloin ruoho vihertää vielä jouluna ja milloin hukutaan lumeen jo lokakuussa. Parempi näin silti, vaikka ajaminen vähä pelottaakin höyhenen kevyellä kotterolla. Näinä hetkinä olen kateellinen citymaasturikuskeille, vaikka suurimman osan vuodesta halveksin moisia saastuttajia.

Päätin siis etten liiku kotoa enää mihinkään jos ei ole pakko. Eikä ollut pakko. Meni se päivä kivasti näinkin - combatia opetellessa. Nyt se sujuu sentään jo jotenkuten. Toivotaan että se jollain mystisellä tavalla imeytyy selkäytimeen yön aikana ja huominen lanseeraus on helppoa ku heinänteko. Whatever that means ;)

--

lauantai 4. joulukuuta 2010

jumppakuutio työssään

Vaikka ryhmäliikunnan ohjaaminen on välillä rankkaa sekä fyysisesti että psyykkisesti, on se toisinaan myös todella palkitsevaa.

Jännitän ns. freetunteja aivan kamalasti. Stressaannun ohjelmaa suunnitellessani ja tunnista toiseen epäilen koreografian toimivuutta. Monen vuoden tauon jälkeen, oikeastaan pakon sanelemana, suunnittelin itse perus jumppatunnin, jota olen nyt vetänyt muutaman viikon, on vastaanotto ollut yllättävän positiivinen.

Eilisen tunnin jälkeen eräs asiakkaista totesi onnellinen ilme kasvoillaan: "Nautinnollista Johanna, niin nautinnollista!" Ja hänellä kuitenkin on ongelmia käsi-jalka -koordinaation kanssa ja jotkin askellukset ovat haasteellisisa.

Toinen asiakas, keski-ikäinen nainen, kysyi jatkuuko tämä tunti vielä keväällä. Kun sanoin etten tiedä kevään lukkarista, hän totesi: "täytyy jatkua, tämä on niin kiva tunti. Laita toive lukkarin tekijälle että tämä jatkuu!"

Aivan ihanaa :D
On ollut ilo huomata, että tunnilla ovat viihtyneet iäkkäämmät ladyt, mammalomalaiset sekä kovempiin jumppiin tottuneet nuoret asiakkaat. Ei aina tarvita hienoja kuvioita ja uusia kikkoja. Back to basics!

Eilen sain vihdoin uudet Les Millsin matskut. Tiistaina olis lanseerattavana uusi BodyCombat ja torstaina pitäisi jo osata uusi BodyPump. Tästä tulee haasteellista :/

Onneksi töitä on enää viikko ja sit ois kolme kokonaista viikkoa ilman ohjauksia!! On ollut myös ilo huomata asiakkaiden pettymys kun olen ilmoittanut pitäväni lomaa ;D Ehkä musta sit tykätään.

Ehkä mä olen nyt löytänyt sen oman alani, sen joka palkitsee muutenkin kuin rahallisesti, sen josta saa kiksejä ja sen, josta haluan oppia koko ajan lisää. <3

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Vauvoja siellä, vauvoja täällä..

Kaverille syntyi muutaman päivän etuajassa pieni tytön tylleröinen, ja mulle tuli kylään toinen yhtä pikkuinen, 2kk vanha rinsessa :)

Ystävä oli lähdössä vauvan kanssa kotiin Kreikkaan ja tulivat mun luo yöksi että on aamulla lyhyt matka kentälle. Ihanaa oli nähdä näitä neitokaisia vaikka pienemmällä olikin masu tosi kipee ja se sit vähän itketti ;)

Hassua miten noille äiti-ihmisille riittää niin vähäinen uni. Juteltiin yhteen asti yöllä ja aamulla 6.30 herätessä mä olin ihan räjähtäneen näköinen ja uninen, mutta äiti-ihminen keitteli jo freesinä kahvia ja toivotti iloiset huomenet. Hän oli nukkunut hyvin kolme tuntia ja se riitti vallan mainiosti.

Itse vein tytöt kentälle ja tulin kotiin nukkumaan. Koko päivän löhösin väsyneenä sohvalla ja manasin illan jumppia. Miks ihmisen pitää ottaa riesakseen töitä?
Kumma miten se fiilis nousee kun vaan pääsee salille ja vaihtaa sen ohjaajamoodin päälle. Vaikutusta saattoi olla myös täydellä salilla! Uskomatonta että tunti oli täynnä ja pari jäi vielä rannalle ruikuttamaan. Yksi mies koitti vielä livahtaa sisään viime minuutilla, mutta hänelle ei enää riittänyt välineitä.
Siis T-Ä-Y-N-N-Ä!

Combatissakin oli enemmän väkee kuin normaalisti, moni ekaa kertaa. Tanssifinaalit varmasti vielä verotti, mutta katotaan kuinka täyttä on ens viikolla :)

--

torstai 25. marraskuuta 2010

taas ja taas ja taas ja taas...

Sitaatti eilisestä postauksesta: "Keskusjohtaja kyseli voisinko vetää niiden jälkeen vielä BodyCombatin kun ohjaaja on kipeenä. Viitsii ees ehdottaa, vaikka tiesi tosta eilisestä. Osasin onneks kieltäytyä."

Ja minähän sen sitten lopulta kuitenkin vedin. Johtaja soitti ja osasin vieläkin kieltäytyä. Ekaks.
- Me ei olla saatu siihen ketään. Pystyisitkö ohjaamaan BC:n? Tai minkä tunnin sä pystyisit siinä tilalla vetää?
- No en mielellään mitään kun mulla on tosi kipee olo
- Meillä ei Johanna oo muuta vaihtoehtoa. Jaksaisitko Shapen vetää siinä?

Mitä asiakkaat ajattelis jos Combatin tilalla vedettäis pilipalijumppaa? Varsinkin jos ohjaaja pystyis teknisesti ja teoriassa vetää sen combatinkin.

- No mutta ei sun tarvi mitään sanoa että oot kipeä tai muuta, ohjaat vaan kaikki palautteet sitten mulle.

Mutta en mä millään telepaattisella yhteydellä kyllä saisi niitä asiakkaita vakuuttuneeksi siitä että tuntimuutos on hyvä juttu ja mä oon silti ihan hyvä ohjaaja. Eikä ne siitä mulle tulisi sanomaan vaan miettisivät mielessään et paska juttu.

Vedin sitten sen combatin. Tarkoitus oli vetää kevyesti ja höntsäillen, mutta kun alla on jo toinen tunti niin adrenaliinia on sen verran ettei löysäilystä tuu mitään. Alilta sain jotain superbuusteria solunkorjaajajauhetta ennen tuntia "jotta jaksan ja palaudun sitten paremmin". Haha, mitähän voimamiesaineita sitä tuli taas kulautettua ;)

Sain lahjaksi joustavuudestani kuitenkin upouuden SATS-pipon!

(Vois kuvitella että combatissa joku veti mua oikeesti päin näköö, mutta ei, se on tää pimeysväsymys :D Melekosta! )

Ei ihan mun tyylinen pipa, mutta voin siihen säilöä sitten sen tulehtuneen epäkeskon sydämeni kun sen aika koittaa - ehkä jo ens viikolla. Siihen asti se on ihan käypä lämmike villapipon alla. Löysästä villamyssystä kun menee tuuli pahasti läpi, mutta kerroksittain käytettynä toimi hienosti.

--

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

sitä samaa

Eilisen BodyCombatin ensitahdeilla tasapaino jostain syystä petti. En kompuroinut enkä liukastunut, mutta yhtäkkiä maailma pyörähti ympäri ja kaaduin lavalta alas selälleni lattialle. Ei onneks sattunut ja otettiin pikku pyllähdys asiakkaiden kanssa huumorilla. Vähän aikaa olin ihan pihalla koreografiasta. Siis ulkona ku lumiukko. En muistanut yhtään mitä piti tehdä, enkä osannut ees soveltaa. Se oli pelottavaa.

Pari tahtia myöhemmin jäin jumiin kun kengän nauha jäi jollain ihmeen kummalla peilin ja lattian väliin kiinni. Ei ollut muuten helppo irrottaa! Aattelin jo luopuu koko kengästä, mut sit sain riuhtaistua narun irti ilman että peili irtos seinästä.

Tämä kaikki siis noin kolmen minuutin sisällä tunnin aloituksesta!

Lopputunti meni ihan ok, mut en jäänyt enää tekemään suunniteltua jalkatreeniä. Parempi lähtee kotiin huilimaan. Lämpö nousi taas sinne kolmeseiskaan, jossa se on vähän väliä käynyt, mut laski taas myöhemmin illalla.

Pari yötä on mennyt pyöriessä ja unta oottaessa. Vaikka on tosi väsy, uni ei vaan tule. Aamulla herätessä oon ihan yhtä väsynyt ku illalla, mut silti uni ei maita. Se ei oo sellasta levollista ja virkistävää unta.

Nälkäkin on mut vatsa tuntuu silti täydeltä eikä mikään ruoka oikein maita. Ylirasituksen merkeistä huolestuttavin on kuitenkin edelleen se, että kahvi ei maistu! ;)

Tuntuu typerältä valittaa päivä toisensa jälkeen fiiliksistä, jotka selkeesti viestii ylirasituksesta, ja silti päivästä toiseen raahaudun salille. Asiakkaatkin sen näkee jos ohjaaja on vaan puoliteholla mukana, ja asiakkaat kuitenkin maksaa siitä, että joku on heitä siellä tsemppaamassa.

Mutta minkäs teet? Lukkaria on enää 2,5 vkoa jäljellä ja olis kauheen hienoa pystyä rutistamaan se vielä kunnialla loppuun. Muutkin ohjaajat on enemmän tai vähemmän kipeinä ja terveet vetää tunteja minkä pystyy, joten ei oikein olis nyt vaihtoehtoja..

Tänään vedin BodyPumpin toodella kevyillä painoilla, mut silti tuntui raskaalta.
Huomenna Yoga ja PowerStep. Keskusjohtaja kyseli voisinko vetää niiden jälkeen vielä BodyCombatin kun ohjaaja on kipeenä. Viitsii ees ehdottaa, vaikka tiesi tosta eilisestä. Osasin onneks kieltäytyä.

Kai töitä tarjotaan niin paljon kuin niitä ottaa vastaan. Pakko itse huolehtia siitä että jaksaa. Nyt en oo kovin hyvin huolehtinu :/
Olis kiva jos pomo huolehtisi siitä ettei alaiset rasitu liikaa. Oishan se myös firman etu. Ois kiva jos pomo ei soittelis vapaa-ajalla työjuttuja ja ois kiva jos työjuttuja ei tarttis miettiä yhtään vapaa-aikana. Mut tää on vähän tällasta yrittäjäluonteista tää työ.

Oliskohan aiheellista siirtyä käyttämään neljään jaettua jumppalukkaria? Miltä vaikuttais esim:
KEVÄT: helmi-toukokuun 15. (keskiverto)
KESÄ: Toukokuun 15.-elokuu (kevennetty)
SYKSY: syys-marraskuun 15. (tehokas)
TALVI: marraskuun 15.-tammikuu (kevennetty)

Kesällä kaikilla riittää virtaa ja lupaillaan ihan mahdottomia syksylle, kun ei muisteta kuinka paljon raskaampaa elämä on kylmässä ja pimeässä.

--

maanantai 22. marraskuuta 2010

Työsuhde-etuja

Olin pe ja la koulutuksessa ja lämpöilystä huolimatta sain koulutuksesta paljon irti. Kiva oli myös tutustua kollegoihin ja saada tutuille nimille kasvot.

Sunnuntain BP+BC -yhdistelmä oli taas melkoinen hyydytys. Pitäis olla 100% kunnossa jotta tosta setistä sais kaikki irti. Jotenkin tää pimeys ja kylmyys masentaa niin, ettei tunnille saa hyvää draivia vaikka käyttäis kaikki kikat. Vaikka kuinka koittais huijata itsensä hyvään fiilikseen ja kuunnella musaa ja asennoitua, kerätä hyvää energiaa.

Saatiin vihdoin ne uudet kengät joita oon odottanu ku kuuta nousevaa:


 Aika pinkit! Pinkimmät kuin ne edelliset :) Aina on kiva saada jotain uutta, ja kun uus on noin pirtsakkaa, väkisinkin vähän fiilis nousee :D

Kun illalla tekee kaikkensa sen draivin löytämiseksi ja asiakkaiden tsemppaamiseksi, on tosi vaikeeta rauhoittua ja saada nukuttua. Vaikka BC loppuu jo 19.30 tulee helposti kikkailtua puoleen yöhön ja pyörittyä sängyssä vielä pari tuntia päälle. Aamulla sit väsyttää kun pitäis taas lähtee ohjailemaan.

Tänään sain kuitenkin vetää uudet kengät jalkaan ja ShapePulse meni kuin siivillä!

Työsuhde-etuna saan myös maailman parhaita työkavereita. Parhaita siis sekä tyyppeinä että ammatillisesti.

Alin kaa treenattiin taas kimpassa ja sain tehtyä ihan loistavan olkapäätreenin.
Alkuun vinopenkkipunnerrusta ja pystypunnerruksia 4 x 12
Väsytystä uudella liikkeellä: Vipunosto eteen käsipainoilla vinopenkissä 3 x 12
Loppuun ihana polte superseteistä vipunosto sivulle, pystysoutu ja pystypunnerrus.

Uskalsin vetää kunnon setin olkapäille kun on pari päivää aikaa palautua. Tai niinhän mä taas luulin. Ohjaajia kipeenä, joten aikataulut muuttui niin, että vedänkin huomenna BC-tunnin lounasaikaan ja keskiviikkona lounaspumpin. Eli ei ne olkapäät sitten saanutkaan lepoa.

No nyt on ainakin loppupäivä aikaa chillailla :)

Alkoi oikein naurattaa kun kokkailin Tiksulle ja mulle aamuruokia. Alla meidän aamupuurot vierekkäin.

Toisessa kaurapuurossa leseitä ja raejuustoa, toisessa jauhelihaa ja maitoheraa. Avaatko kumpi on kumman?

perjantai 19. marraskuuta 2010

Kipeilyä

Oi kun toivoisin että otsikko voisi olla vaikka "kiipeilyä"..
Ohjaajia ja asiakkaita on paljon ollut kipeänä, ja Fb:n statuspäivitysten mukaan moni moni kaveri. Ajattelin ohittavani tämän flunssakauden ja selviytyväni vuoden -tai ainakin tämän syyslykkarin- loppuun asti hyvässä terässä ja terveenä. Toisin kävi.

Eilen alkoi lämpöily. Ei mitään kovaa kuumetta vaan sitä kolmeseiskaa joka saa aikaan vetämättömän olon ja pientä arkuutta lihaksissa. Ärsyttävää kun periaatteessa olis niinku kunnossa, mutta työn luonteesta johtuen ei kuitenkaan voi hoitaa hommiaan ettei tauti pahene ja pitkity.

Ehkä tällainen työ on mulle hyväksi, kun on pakko opetella kuuntelemaan kroppaa ja oikeesti lepäämään ajoissa. Liian usein sinnittelen pienessä flunssan alussa niin pitkään että se lopulta vie sängyn pohjalle moneksi päiväksi.

Eilen makoilin sohvalla ja pyörittelin digiboksille tallennettuja sarjoja ja elokuvia koko päivän. Olo oli fyysisesti hyvä ja henkisesti huono. Koin kamalaa syyllisyyttä "terveenä makoilusta"! Vaikka lämpö levolla laski ja olo oli hyvä, pelkkä pakollinen Tikon kanssa ulkoilu nosti mittarilukeman takaisin sinne kolmeseiskaan ja vilutti ja väsytti ja särki.

Illalla aloitin uuden kirjan: Elina Tiilikan kirjoittama Punainen mekko. Tänä vuonna, kun ei ole ollut koulukirjoja luettavana, olen lukenut enemmän kirjoja kuin moneen vuoteen. Lukeminen on ihanaa. Liian usein se jää vain unilukemiseksi, jolloin hidastempoisesta kirjasta osa jää "lukematta" kun silmien lupsuessa ei sisäistä enää puliakaan. Liian hyvä kirja taas vaikeuttaa nukahtamista kun ei malta sitä kirjaa laittaa pois.

TV:n tuijottelua en kovin paljon harrasta, mutta nettisurffailusta voisin hyvin irrottaa osan lukemiseen. On ihana ajatus sytyttää kynttilöitä, keittää teetä ja käpertyä sohvan nurkkaan lukemaan, mutta liian usein "säästelen" käytännön toteutusta johonkin "täydelliseen hetkeen". Istun tietokoneen ääressä selkä sohvaa kohti, kynttilöiden sijaan sytytän ankean pöytälampun ja tee vaihtuu mikrossa lämmitettyyn ruokaan. Ja harvoin nettiuutiset tai kavereiden facebookpäivitykset on yhtä hyviä kuin olisi hyvä kirja..

Tänään olisi teoriapainotteista koulutusta. Mennäkö vaiko eikö mennä? Haluisin sen koulutuksen käydä, ja teoriapainotteisena se olis kunnon puolesta ihan ok, mutta rasittaako tunnin bussimatkat ja ajatustyö kuitenkin liikaa? Ja tartutanko muita pelkällä läsnäololla? Saanko bussissa lisää pöpöjä?

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

VP

Kahden peräkkäisen vapaapäivän tarpeellisuuden huomaa vasta sitten, kun sellainen ylellisyys on pidemmän tauon jälkeen.

Ensimmäinen päivä menee siihen, ettei saa mitään aikaiseksi, väsyttää, vätystää ja tekemättömät työt painaa. Toinen päivä on jo huomattavasti tuottoisamp.

En ymmärrä miten jotkut jaksaa päivätyön ohella tehdä toista duunia viikonloppuisin. Itse tarvitsen kokonaan velvollisuuksista vapaan päivän jotta pää relaa. Ja mielellään siis kaksi peräkkäin.

Tiksun kanssa aloitettiin päivä aamuviiden ulkoilulla. Kokeilussa on kaurapuuro-jauheliha dieetti Tiksulle, josko se auttaisi noihin tassuihin. Illalla jo kuulostelin koiran masun möykkäystä ja valmistauduin henkisesti ulkoiluun kesken unien. Viideltä sit oli lähdettävä. Reippaus loppui kuitenkin lyhyeen ja jatkettiin unia 10.30 asti ;)

Pyykkiä on taas pesty ja kämppä siivottu. Tiksu auttoi ahkerasti siivoamalla sohvatyynyjen väliin litistyneet karkit ja popcornit. Se siitä dieetistä.

Sohvan alta löytyi myös kasa luita ja haarukka. Luultavasti kuitenkin jotain hirven lonkkia tms. eikä pölyyn hautautuneita vieraita. Toivottavasti. Onhan kaikki kaverit tallella?

Sain myös raivattua paperipinon pöydältä: selvityksiä, hakemuksia, anomuksia ja kuitteja - kaikki on taas järjestyksessä.
Posti toi taloustutkimuksen monisivuisen kyselyn, ja vaikka tykkään kaikista kyselyistä ja lomakkeista, sain niin urakalla laittaa raksia ruutuun että melkein alkoi ahistaa:

Melkein kaikkiin kohtiin jaksoin vastata ja nyt vaan odotellaan niitä leffalippuja jotka arvonnassa varmasti voitan -yeah right!

--

maanantai 15. marraskuuta 2010

In action

Sunnuntain Les Mills-combo BodyPump + BodyCombat tuntui tosi raskaalta huonolla syömisellä. Perjantai ja lauantai meni koulutuksessa ja sunnuntaina isien kunniaksi pidettiin kauppojen ovet säpissä, joten kaapista oli kerättävä mitä löytyi: tonnikalaa ja makaronia.. yam yam!

Sen verran hyvä draivi kuitenkiin päällä aina noilla tunneilla, että uni tulee vasta puolen yön tuolla puolen. Nyt kun perin toisen ohjaajan jättämän maanantai 10.30 tunnin, on viikon alku melko tuskainen. Eihän herääminen 8.30 todellakaan ole paha verrattuna herätyksiin jos menisi toimistoon kahdeksaksi, mutta yhdistettynä sunnuntain tunteihin ja hieman myöhäistyneeseen päivärytmiin, se on paha.

Tunnin jälkeen tein pitkästä aikaa kunnon jalkatreenin. Ali - kulmakunnan paras PT- tuli vielä treenauttaa mun kyykkyjä ja pisti tekemän pakkotoistot kyykkysarjan loppuun. Reidet tärräs ihanasti! :D

Alin opastuksella kiusasin vielä etureisiä sissy-kyykyillä smithissä.
Sissyistä on montaa eri variaatiota olemassa, mutta tässä laitettiin tanko hartioille ja jalat suoraan tanngon alle. Pakarat tiukaksi, kantapäät irti lattiasta, lantio eteen ja sit vaan polvia kohti lattiaa niin että etureidet joutuu töihin ihan ei tavalla ku missään muussa liikkeessä. Harmittaa etten ottanu kuvia! Ens kerralla sitte.

Polven ojennukset ja koukistukset sekä vatsarutistukset laitteessa vielä loppuun ja suihkun kautta kotiin. Hetkeksi.

Illan core ja stretching oli sairastapauksen vuoksi ilman ohjaajaa ja tottakai lupauduin pienen nikottelun jälkeen ne vetää. Ahne! Tai ehkä vaan liian kiltti. Kykenemätön sanomaan ei.

Olis ollu kiva käydä kaupassa ihan siinä salimatkalla, mutta ilman rahaa ne ei anna sieltä ottaa mitään, kurjat. Kotona oli siis käytävä ja turhaa liikuntaa (vrt. hyötyliikunta) tuli siinäkin sitten. Portaita ylös alas ja fillarin pumppausta ja polkemista ja kantamista. Paljon turhaa! ;)

Coren tilalla vedin puolen tunnin BodyPumpin. Hah. Muiden keskusten ohjelmistoissa on noita kolmekymppisiä, mutta meillä niitä ei ole ennen kai harrastettu. Oli se itsellekin melko omituista kun ei tarvittu penkkiä lainkaan. Tosi tynkä tunti.
1. lämmittely
2. kyykyt
3. selkä/takareisi/pakara
4. vatsa
5. cooldown

Venyttelyssä olikin sitten haastetta näin lyhyellä varoajalla. 55min venyttelyä ei oo helpoin vetää ilman aikataulutusta. Mahdoton ajatella kuinka paljon ja mitä ehditään venyttää. Oli mulla tietenkin mietittynä ja listattuna liikkeet, mutta aikaa kun ei voi sekkarin kanssa ottaa niin meinas loppuun jäädä turhaa peukaloiden pyörittelyä -tai venyttelyä. Onneks tunti sisältää loppurentoutuksen ;)

Nyt olis kaks päivää vapaata! Kuittauslista näytti tämän kuun osalta melko lohduttomalta: kolme tyhjää päivää (ei siis kuitattua ohjausta) joista kaksi meni PT-koulutuksessa kestävyyskunnon treenauksen ja testauksen parissa. Hah. Huomenna en kyllä ees vastaa jos soittavat kun en kuitenkaan osaa sanoa EI.

--

lauantai 13. marraskuuta 2010

Hereillä..

On kiva käpertyä kullan kainaloon lauantai-iltana, katsoo leffaa ja syödä herkkuja. Vähemmän kivaa on sitten se kun leffa loppuu ja uni painaa silmää, mutta karkeista mussutettu energia pitää hereillä.

Tiko tepsutteli jo makkarista silmät sikkurassa mun viereen ja katsoi ihan kuin ihmetellen miksi mä en ole heidän kanssa jo nukkumassa. Sanoin sille: "mä en tuu vielä mutta sä voit kyllä mennä iskän kanssa jo nukkumaan". Tiko tassutteli takas makkariin, ja kohta kuului rottinkikorin rapina kun poika käperty omaan petiinsä.
Ihanan inhimillistä :D

Mitäs sitä sitten söis..

PT-koulussa

PT-koulutuksen toisen lähijakson toinen päivä starttaa ihan tuossa tuokiossa.

Aika paljon tuttua asiaa käydään läpi, ja entistä enemmän alkaa kirkastua ajatus siitä, kuinka paljon töitä oman osaamisen eteen on tehtävä töitä koulutuksen lisäksi. Pelkällä kirjatiedolla ei pärjää, eikä kukaan pysty kertomalla saamaan näitä asioita kenenkään päähän. Itse on vedettävä tennarit jalkaan ja lähdettävä kokeilemaan peruskestävyyden rakentamista lenkkipolulle.

Sen lisäksi että Pesonal Traineriksi voi itseään kutsua kuka tahansa, eri lajien edustajat varmasti syventävät osaamistaan juuri sillä omalla alallaan.

Eilen kävi ilmi että suurin osa meidän porukasta on säbäilijöitä ja taistelulajien harrastajia. Sitten joukossa oli minä ja yksi CBB tytsy. Me emme varmasti loista tällä kestävyysliikuntajaksolla ;)

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Syyslomalla

Koulutusviikonloppuputken keskellä alkoi tuntua siltä, että pieni breikki olisi paikallaan. Jumppaaminenkin on hetkittäin tuntunut pakkopullalta, kun on ollut joka päivälle tunteja tuurattavana. Kokonaisvaltaisesti kaipasin hetken hengähdystä ja aikaa palautua.

Siirsin tämänkertaisen koulutuksen tuonnemmaksi ja lähdin Saken mukaan Poriin talvirenkaiden vaihtoon. Kun kerran auto on sinne menossa, kaksi ihmistä menee samaan hintaan kuin yksi, joten säästin tosi paljon rahaa ;)

Vaikka elämässäni onkin vaihe, jolloin vapaa-aikaa on enemmän kuin vuosiin, koulutusviikonloput on silti raskaita, ja ajatukset pyörii työasioissa niin kauan kun päivät hengaa vain kotona. Pitäisi kaikelle tälle vapaa-ajalle keksiä jotain kivaakin tekemistä välillä.

Oli kiva nähdä sukulaisia (joista saisi taas melkoisesti tekstiä aikaiseksi) ja kavereita, joista toiset ovat viimeisiä hetkiä yhtenä kappaleena. Pienen naisen maha voi kasvaa kyllä uskomattoman suureksi!

Hienoa nähdä, ettei raskauden myötä automaattisesti fläsähdä ja muutu lyllertäväksi sohvaperunaksi. On varmasti niitäkin tapauksia, että alusta asti liikkumista on vähennettävä ja hormonitoiminnan muuttuessa kehon koostumuskin muuttuu, mutta toiset taitaa käyttää masuasukkia tekosyynä laiskottelulle. Tämä mama vielä touhasi samalla tarmolla kuin ennenkin, pinkaisi sohvalta ylös ketterästi eikä juurikaan vaappunut kipittäessään. Toki viimeisen kuukauden aikana paljon vielä tapahtuu.

Nämät sukulointireissut ovat aina yhtä raskaita. Nukutaan olohuoneen vuodesohvalla, syödään miten sattuu, koko ajan ollaan menossa kun kahden päivän aikana pitäisi ehtiä käydä niin monissa paikoissa. Hassua on, että harvemmat tuttavat edelleenkään tulevat sieltä tähän suuntaan kyläilemään. Eivät käy vaikka olisivat töiden puolesta lähistöllä.

Henkilöt A ja B olivat myös pyytäneet henkilöitä C ja D joulunviettoon luokseen. A ja B kertoivat C:n innostuneen ajatuksesta ja sanoneen, että hän kyllä tekee porkkana- ja lanttulaatikot.
Keskustellessani C:n ja D:n kanssa, C sanoi närkästyneenä ettei hän ainakaan siihen suostu että raijaa kotoaan ruokaa mihinkään, "tulkoon he tänne".

Olisi kiva tietää kuka on tulkinnut ketä väärin ja missä kohtaa tämä väärinymmärrys on tullut. Onko mun asia alkaa selvittää vai annanko vain olla?

Kaikesta huolimatta oli kiva taas käydä ja nähdä rakkaita ja nauraa taas ihan aidosti. Kaverit on kyllä tärkeitä. Lapsena ja teininä osasi laittaa asiat tärkeysjärjestykseen, mutta miten ihmeessä arjen rutiinit menee nykyään niin usein kavereiden edelle?

torstai 28. lokakuuta 2010

...syksy...

Hitto että nää syksyt on vaikeita!
Aamulla ei huvittaisi avata silmiä ollenkaan kun verhon raosta näkyy pelkkää harmaata. Päivällä ei huvita tehdä mitään kun on kylmää ja märkää. Illalla ei vaan huvita.

En tiedä johtuuko alakuloisuus ja väsymys vain syksystä vai ylenpalttisesta tuntien ohjaamisesta ja siihen liittyvästä palautumattomuudesta. Väsyneenä ei huvita tehdä ruokaa joten tulee syötyä huonosti (yksipuolisesti ja liian vähän) jolloin ei saa tarpeeksi energiaa ja tila vain sitten ruokkii itse itseään.

Eilinen BodyPump + BodyCombat kulutti sykemittarin mukaan 998 kcal, vaikka löysäilinkin "lepopäivän" kunniaksi molemmissa. Eilen olisi siis pitänyt syödä 2500 kcal jotta kulutus ja saanti olisi balanssissa - no can do! Jos tilanne ei tasoitu edes muutaman päivän sisällä, vaan joka päivä kulutus on saantia suurempaa, keholla ei riitä polttoainetta se on selvä.

Syksyllä pitäisi siis joko muuttaa etelän aurinkoon tai ees palkata joku käymään kaupassa ja kokkaamaan.

Jos ei olisi mitään velvoitteita, käpertyisin sohvannurkkaan tuijottelemaan harmaata taivasta ja eläisin mustalla kahvilla ja tupakalla. Mutta vaan syksyisin. Oikeesti vatsa ei kestä mustaa kahvia, enkä ole vuosikausiin polttanut ainuttakaan tupakkaa, mutta syksyisin ajatus houkuttelee.

Talvella lumi auttaa asiaa. Ei oo niin pimeetä ja masentavaa. Keväällä olisin taas pirteä ja iloinen, joisin vihreää teetä, eläisin terveellisesti ja liikkuisin hullun lailla. Ja kesä.. kesä on ihan parasta :)

Syksyisin musta tulee luuseri debis. Kiukuttaa suututtaa, väsyttää ja vätystää. Pliis, hoitakaa mun työt ja antakaa mun olla! Herättäkää kun linnut alkaa taas laulaa ja puut vihertää.

maanantai 25. lokakuuta 2010

PT-kurssin alku

Perjantaina alkoi PT-koulutus. Aika paljon kertausta kuntosaliohjaajakoulutuksesta oli ainakin tämä eka anatomian osuus. Hintaan sisältyi neljä kivaa kirjaa: Tie tuloksiin, Kuntoilijan pieni ravinto-opas, Kuntoilijan käsikirja ja Vahvista & venytä.


Vahvista & venytä löytyi hyllystä jo ennestään, ja muistaisin että myös Kuntoilijan käsikirja mulla on, mutta oonkohan lainannut sen jollekin? Hmm..

Koulutus järjestettiin Pitskun Satsilla, jossa oli Box-tunti vailla ohjaajaa. Minä reippaana tyttönä käytin ruokatuntini ohjaamalla combat-tunnin kaikille VIIDELLE asiakkaalle. Ihan kiva tunti ja ihmiset oli iloisia kun saivat hyvän treenin, mutta itseä vähän harmitti loppupäivästä kun energiat alkoi olla nollassa eikä pää toiminut, kropasta puhumattakaan.

Lauantaina olis ollut combat-tunti vailla ohjaajaa, mut sen skippasin vaikka paikalla olinkin. Kauhea syyllisyyden tunne tuli, mutta olis jäänyt taas tärkeitä juttuja väliiin ja tullut 4 päivää putkeen combatia. Joskus on pakko sanoa ei.

Meidän kurssiryhmä on aika iso, ja tyyppejä on laidasta laitaan. Hyvä että alalle valmentautuu eri lajien edustajia ja asiakkaat saa sitten sitä tietotaitoa tarvitsemaltaan alalta, mutta mites sitten ne PT:t, jotka eivät ole itse harrastaneet aktiivisesti mitään? Jos vaan on päättänyt, että olis cool olla personal trainer, ja ainoat tiedot on näiltä etäkursseilta. Itse en ihan kauheasti luottaisi sellaiseen traineriin.
Ehkä kuntokeskuksissa vois sellaisetkin toimia, kun kädet on muutenkin aika sidotut, mutta jos ei sielläkään ole käytännön kokemusta johon peilata niitä kurssilla opittuja tietoja, on aika hukassa.

Mietin vaan sitäkin onnetonta traineria eräällä salilla jossa itse joskus olin asiakkaana. Tyttö näytti ja kuulosti siltä, ettei rahkeet oikeesti riittänyt asiakkaiden neuvomiseen kuntosalilla, saati sitten ravintopuolella.

Paljon riittää opiskeltavaa tällä kurssilla ja tällä alalla, mut onneks kaikki on niiiin mielenkiintoista, ettei millään malttaisi odottaa seuraavia juttuja :D

Vastapainona sille perjantain viidelle combat-asiakkalle, mun eilinen BodyPump Tiksissä oli täynnä. Mieletön fiilis kun sali on ääriään myöten täynnä ja kaikilla hyvä tsemppi päällä.

Combatissa ei ihan niin paljon ollutkaan, mutta olipa ainakin tilaa potkia :)

Nyt pitäis suunnitella perus "jumppatunti", jossa olis puolet helppoa askellusta ja puolet helppoa lihaskuntoa. Siinäpä haastetta. Pitäis olla tehokas, mutta yksinkertainen, sisältää vaihtoehtoja helposta haastavaan ja vielä sopia valmiiksi valittuun musiikkiin. Ei muuta kuin sovittelemaan askelluksia!

--

tiistai 19. lokakuuta 2010

Kehon koostumusta

Kehon koostumusta tutkittiin tänään salillemme hetkeksi rantautuneella Tanita-mittarilla. Olin ohjaajakollegan harjoituskappale, joten nauramiseksihan se meni koko touhu, onneksi Tanita ei hepuleista välitä vaan tekee työnsä tarkasti ja tunnollisesti.

First things first: Rasva% kertoi sen, mitä olen sanonut jo aiemmin, eli käynnissä on huonoin massakausi ever! Naisena olen tietenkin tyytyväinen 16,8 rasvaprosenttiin, mutta kun halu ja tahtotila olisi kasvattaa lihasta, rasvaakin tulee väkisin. Ja koska rasvaa ei ole, ei ole lihastakaan :/

Puhdasta kuivaa lihasta kehossani on vaivaiset 11,5kg. Naiseksi aika paljon, mutta fitnessurheilijaksi melko vähän.

Hienoa oli huomata, että vasen ja oikea puoli on symmetriset ja keskivartalokin voimissaan. Nyt tiedän myös perusaineenvaihdunnan kulutuksen, joten riittävä energiansaanti on ainakin teoriassa helppo turvata. Jep jep. Teoriassa.

Voi kunpa massan lisäykseen riittäisi painon nousu keinolla millä hyvänsä. Olisi helppoa syödä hamppareita, makkaraa, jätskiä ja suklaata reilusti yli päivittäisen energiatarpeen, mutta valitettavasti ainoa massa joka sillä lisääntyy, on se rasvamassa.

Eihän mulla ole edes varaa syödä enempää! Nyt kun jo melkein sain talouden balanssiin ja tili on muutaman euron plussalla ennen tilipäivää, sain parkkipirkon pikavoiton salin pihasta. Parkkiaika ylittyi 15min, ja lappu oli kirjoitettu minuuttia ennen kuin pyyhälsin autolle. Otti pähän. Paljon.

En muistanut enää koko parkkiaikaa kun niin usein hengailen salilla iltaisin, jolloin kiekkoa ei tarvita. Vieläkin ottaa päähän. Paljon. Sillä 40 eurolla olis saanut paljon kananmunia ja raejuustoo.

--

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

normipäivä

Eilinen Yogan näyttöpäivä meni hienosti ja nyt saan sitten ohjata perustunteja ja keväällä mennä YogaAdvance-koulutukseen :D

Kunpa pian saisin oman tunnin, koska tuurauksia tulee tosi harvoin ja sit ne jutut unohtuu ja ohjaaminen aina kovasti. Täytyy ahkerasti itse käydä edes tunneilla.

Ilta oli paras mahdollinen: hyvä leffa, minisuukkoja, salmiakkia, popcornia ja pähkinävoileipää, ja tietysti parasta seuraa! Toki uni ei meinannut tulla tuon sokeripommin ja kauhuleffan jälkeen, mutta onneks ei ollut mikään kiire herätäkään :)

Tänään tuttu sunnuntaicombo: BodyPump ja BodyCombat. On se aika raskas jos ihan tosissaan vetää. Pystyisköhän ottaa kevyemmin jos oikein yrittäis?

Pelkään että alaselkä sanoo sopimuksen taas irti, sellasta vihlontaa on aina tuntien jälkeen. Viimeks fyssari kielsi tekemästä eteentaivutuksia, joilla aina automaattisesti koittaa kipeää selkää venyttää. Oon vaan unohtanut miksi ja mitä se käski sen sijaan tehdä :/ Ehkä niitä hermovenytysjuttuja.. tai ehkä pitäis vaan syödä kuuri särkylääkettä ja toivoo että normaali liikkuminen auttaa. Tai sit jos koittais levätä vähän aikaa. Onneks on vaihtoehtoja! ;)

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Pistää vihaksi

Miksi tapahtuman nimi on Fitness Expo, kun painotus on bodylajeissa, eikä fitnesstä edes arvosteta enää lainkaan?! Isot miehet diggailee isoista miehistä.

Itse olin supertyytyväinen, kun fitness-sarjassa oli seitsemän (SEITSEMÄN!) kilpailjaa, joista noviiseja puolet, ja lähes noviiseja loput.
Kurjaa, että YKSI jäi finaalin ulkopuolelle, mutta hienoa että kilpailijoita oli niin paljon että karsintaa jouduttiin tekemään.

Lauantain alkukilpailun jälkeen kilpailun kuvat oli tosi nopsasti Bodylehden sivuilla K.P:n kommenttejen kera:
"Fitnessin taso on melko heikko, niin vapaaohjelmien kuin myös fysiikoiden suhteen. Laji on jämähtänyt paikoilleen sitten Marjo Krishin lopetettua, vaikkakin Minna Pajulahti vähän väläyttelikin, kunnes siirtyi ammattilaiseksi."

Mitä ihmettä?
Täytyy kuitenkin muistaa että Marjo siirtyi kehonrakennuksesta fitnessiin, ja oli lopettaessaan 40v. Miten ihmeessä nämä nuoret tytöt voisivat olla fysiikassa lähelläkään?
Jostain on aloitettava, ja mielestäni hattua pitäisi nostaa kaikille näille rohkeille mimmeille, jotka sinne lavalle nousivat. Se ei ole helppo homma!

Vaparit paranee sitä mukaa kun treenaa uusia temppuja, kehittää fysiikkaa ja saa esiintymiskokemusta. Miksi ihmeessä kilpailemaan voisi mennä vasta sitten kun on samalla tasolla kuin Marjo?

Ja mitä Minnan väläyttelyyn tulee, kyllä hänkin polki paikallaan monta vuotta pääsemättä kunnon kisakuntoon sitten vuoden 2001.

Pakkista
lukiessa huomasin, että nyt oli taas jotain hämminkiä tuomaroinnissa, kuten oli vuosi sittenkin.
Tällä kertaa kehareiden sijoituksia oli jaettu pelkän line-up -pönötyksen perusteella, eikä suoritettu sitä säännöissä vaadittua vertailua pakollisissa asennoissa. Hmm.. amatöörikisathan nämä ovat, mutta en tiennyt että tuomaroinninkin osalta!

Tuomareita puolustellaan sillä, että pelkän line-upin perusteella nähtiin finalistit. Mutta mites ne finaalin ulkopuolelle jääneet noviisit?
Ne, jotka on oikeesti eläneet elämänsä kovimmat kuukaudet valmistautuen astumaan pikkuhousuissa ja rusketusväreissä lavalle arvosteltaviksi.
Ne, joilla on mennyt tuhottomasti rahaa valmistutumiseen, ne joiden sosiaalinen elämä on kadonnut ja joiden elämä keinuu tyhjän päällä kisan jälkeen.

"Mitä väliä niiden sijoituksilla on kun tietävät itse ettei kunto ollut tarpeeksi kova finaaliin?"
Mitä ihmettä? Ehkä he eivät kilpailleet voitosta, mutta kilpailivat itsensä kanssa. He näkivät toisensa takahuoneessa ja vertailivat omaa peilikuvaa muihin, ja sitten isiootit jakavat sijoitukset pelkän pönötyksen perusteella.

Sen lisäksi, että on kohtuullista päästää kaikki edes vertailuun, on tärkeää että on säännöt, joita myös noudatetaan.

Jälleen kerran peräänkuulutan fitness-sääntöihin painetua vapaaohjelmakierroksen asua: vapaaohjelmassa ei saa olla paljain jaloin! Silti sekä 2009 voittaja että 2010 voittaja tekivät ohjelmansa paljain jaloin.
Mites muissa lajeissa käy jos kilpailijalla on sääntöjen vastaiset varusteet?

Jälleen kerran mietin, miksi ihmeessä haluan kilpailla näin leväperäisissä kisoissa.

"Body fitnessin pitkä sarja oli selvästi vaisumpi tasoltaan, koska tässä sarjassa ei ole ollut kovin paljo kestosuosikkeja, eikä niitä ollut nytkään."

Eikös ne sijoitukset pitäisi jakaa kisakunnon mukaan. Sen kunnon, jonka tuomarit näkevät silmiensä edessä kisahetkellä, ei vanhojen meriittien ja "kestosuosikkuuden" mukaan. Ihan kuin K.P ja kumppanit eivät pitäisi ihmisinä kuin kärkikisaajia. Ihan kuin he eivät ymmärtäisi, että näistä häntäpään nobodyistä tulee niitä tähtiä, mutta se vaatii aikaa ja mahdollisuuden!

*mur mur mur* ja silti miksattavana on uusi kisabiisi, puvut suunnitteilla ja vapari ajatustasolla työstymässä. Kohti kevättä ja parempia kisoja!

maanantai 11. lokakuuta 2010

Pesutupasotaa

Käytän toisinaan meidän kahden rapun yhteiskäytössä olevaa pesutupaa. Ihan jo siksi, että pesukone on isompi kuin oma, joten sinne menee kaikki mustat samaan aikaan, toiseksi, siellä on kuivausrumpu, joka ihanasti kerää kangaspölyn ja koirankarvat.

Niin kauan kuin olen sitä pesutupaa käyttänyt, siellä on käyty sotaa varauskirjan ja erillisten pikku lappusten välityksellä.
Ensin sanankäyttö kuivausrummun kunnosta oli niin rajua, etten uskaltanut käyttää koko kuivuria - jos vaikka vahingossa jätän jonkun raon putsaamatta ja saan koko talon vihat päälleni.

Jossain vaiheessa kirjoitin johonkin uhkauslappuun, että moisen sättimisen sijasta voisi olla rakentavampaa kirjoittaa ohjeet kaltaisiani keltanokkia varten. Pian käsin kirjoitetut ohjeet ilmeistyivät seinälle ja hetken oli rauhallista.

Viimeaikoina kirjoittelu on taas lisääntynyt. Valitetaan siitä, että oman pyykkivuoron joutuu AINA aloittamaan muiden jälkien siivoamisella. Koirankarvoja on joka paikassa eikä kuivuria ole puhdistettu, lauhdutinta ei ole puhdistettu tai pesuallas on järkyttävässä kunnossa.

Ilmeisesti kyseessä on aina sama talous, joka jättää siivoamatta, joten olisiko tehokkaampaa rohkeasti soittaa ovikelloa ja keskustella asia selväksi? Voisiko olla mahdollista, ettei tämä henkilö edes lue lappusia? Tai ehkä hän ei puhu suomea, jolloin lappuset ovat täysin hyödyttömiä.

Tällä kertaa valitukselle oli uhrattu kokonainen A4. Muistan irrallisia lauseita:
"Kerta toisensa jälkeen pesutupa on järkyttävässä kunnossa ja koirankarvoja on joka paikassa", "Talossa on allergisia lapsia!", "Koiran tai kotieläimen peitteitä ja alustoja EI pestä pesukoneessa", "Osta oma kone"
Kaksi viimeistä kuului muistaakseni yhteen.

Mietin, kumman oikeastaan pitäisi ostaa oma kone. Allergiaperheen vai koiranomistajan?
Äkkiseltään sanoisin, että allergiaperheen kuuluisi ostaa oma kone, koska heidän rajoituksensa ei saisi rajoittaa muiden ihmisten elämää.

Kerrostaloasumisessa on se nurja puoli, että naapureilla on oma elämä ja omat tavat. Niitä täytyy kunnioittaa vaikka ne eivät menisi yksiin omien mieltymysten kanssa.

Oma allergikko koirani on usein kipeä, koska löytää pihapiiristä leipää, karkkia, purkkaa ja grillimakkaraa. Onko mulla oikeus rajoittaa naapureiden syömistä? Kieltää grillaaminen kesällä koska koirani on allerginen makkaran paloille joita maahan tippuu? Tai kieltää naapurin lapsia syömästä karkkia ulkona?

Osakkeenomistajalla on kai oikeus olla taloyhtiön sääntöjä ruotimassa, mutta vuokratalossa, jossa lemmikkien pitäminen on sallittua, mielestäni ei voi rajoittaa yhteisten tilojen käyttöä muilta. Itse on keksittävä keino selviytyä! Agree?

tiistai 5. lokakuuta 2010

Palautusta ja palautteita

Mun oli unohdettava se taekwondo, ainakin toistaiseksi :(
Ehkä pääsen mukaan jo seuraavalle kurssille, mut nyt on keskityttävä ohjaamiseen ja uusien lajien opetteluun, koska muuten ei aika riitä palautumiseen. Se on vaan fakta, että kroppa ei palaudu yhtään sen nopeammin vaikka vapaa-aikaa olisi enemmän. Tai kai se vähän nopeammin, mut ei silti pysty joka päivä vetämään äärirajoilla. Harmi, koska se se vasta on mukavaa!

Maanantaina ohjelmassa oli vain reipas kävelylenkki Tikon kanssa ja joogan opettelua. Se combo toimi hyvin palauttavana treeninä.

Syyskuun ajan jumppasalin ulkopuolella nökötti kova ja karskin näköinen palautelaatikko. Ohjeessa kehotettiin antamaan palautetta ryhmäliikuntatunneista ja ohjaajista.
Palautehan on se, jonka avulla voimme kehittää toimintaamme, parantaa palvelua ja ennen kaikkea kasvaa ihmisinä.

Koko syyskuun rohkaisin ja muistutttelin asiakkaita antamaan risuja ja ruusuja (joskus myös riisuja ja rusuja) ja samalla jännitin ja pelkäsin ja ohimennen murisin palauteboksille.

Eilen ne palautteet sitten lävähti tuotevastaavan näpyttelemänä sähköpostiin sekä asianosaiselle itselleen että keskusjohtajalle.
Jos onnesta voisi oikeasti olla soikeena, olisin ollut :)
Ihania palautteita joiden voimalla jaksaa syksyn sateet ja pimeyden. No ei ehkä sitä pimeyttä ja sateita mut ainakin tunnit pimeän ja sateisen syksyn ajan.

Omasta horroksesta on hankala herätä ja löytää se sisäinen ninja lounasajan combatissa, kun aurinko paistaa sisään täydeltä terältä ja salissa on vain kourallinen ihmisiä. Mutta ne lounasajan friikit onkin niitä tositaistelijoita ja viimeistään lämmittelybiisi vie mennessään ;)

Respasta ojennettiin vielä käteen päivän piriste:


Ei tullut tälläisiä palautteita edellisessä duunissa: "Sinusta huomaa että pidät työstäsi!"
Se on niin totta. Rakastan työtäni!! :D

--

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

sorvin ääressä taas

Tiistain Combatissa tuli tosi huono olo, joka jatkui ja jatkui ja jatkui... perjantaihin asti. Lämpö nousi tämän tästä kolmeen seiskaan, mikä ei oo paljon, mutta ei ihan normaalikaan. Väsy, heikko olo.

Tänään ekaa kertaa uus BP, joka jännitti eilis illasta asti. Kaverit oli viettämässä iltaa ja mä olin huonointa seuraa kun kävin päässäni läpi koreografiaa ja jännitin. Tänään kuljin napit korvissa ja kävin läpi liikkeitä koko päivän ennen tunnille lähtöä.

Ihan ok se meni. Eka kerta on aina niin hakemista et se olis hyvä saada ekalla viikolla alta pois. Ny t kuitenkin asiakkaat oli ehtineet tehdä tätä jo pari viikkoa.

Pumpin jälkeen huokasin helpotuksesta ja olin varmaan niin huojentunut, ettei Cobatiin enää löytynyt sitä parasta terää. Asiakkaat vaikutti väsähtäneiltä, enkä saanut energiaa nousemaan, kun ei itsestäkään löytynyt sitä extravirtaa. Kyllä tää tästä taas hyväksi muuttuu :)

lauantai 25. syyskuuta 2010

It's all Yoga!

10h yogaa on melko raskasta. Oli meillä tunnin ruokatauko ja pari 10min. breikkiä, mutta muuten joogattiin, puhuttiin joogaamisesta, käytiin läpi asanoita ja asenteita. Aika hurahti kuin siivillä, eikä päivän pituutta huomannut kuin uupuvasta kropasta.

Pää ja masu tyhjänä kotiin, ruokaa kupuun ja back to business. Huomiseksi on opeteltava ohjaamaan pätkä nykyisestä ohjelmasta, joten ei tämä tähän loppunut. Nyt DVD pyörimään ja treenaamaan vaikka silmät jo lupsuu ja selkää särkee.

Täähän on ku Dancessa kun joutuu treenaa yömyöhälle ja panee parastaan vaikka kuinka väsyttäis. Onneks meitä ei kuitenkaan kuvata koko kansan nähtäville!

Sisäänhengityksellä ylös ja uloshengityksellä alas... hengitä syvään...

zzZzz..

perjantai 24. syyskuuta 2010

Oi, lepoa!

Kummallisen hiljaista ja tyhjää.. Tiko lähti viikonlopuksi mökille ja tuntuu omituiselta kun karvakasa ei ole vieressä vinkumassa ja tuhisemassa.

Tänään oli se kaivattu lepopäivä.


Maanantai meni uutta koreografiaa opetellessa, kun tiistaina lanseerattiin BodyCombat 45 Sebastianin kanssa aamupäivällä, ja vedettiin sama setti uusiks illalla Veeran kera. Tosi hyvä fiilis kun lavalla kolme ohjaajaa, loistava ohjelma ja asiakkailla hyvä draivi.

Keskivikkona olikin vuorossa omat treenit -> Tae Kwon Do!! ;D
Jospa sais vähän autenttisuutta combatin lyönteihin ja potkuihin kun jaksais ja kerkeis kaks kertaa viikossa käydä ninjailemassa.

Taekwondon jälkeen menin vielä SatsYoga-tunnille. Ja koska aikaa oli ennen tuntia, pumppailin salin puolella vähän rautaa ;)

Torstaina kroppa huusi lepoa, mut koska Veera sairastui, jouduin tuuraamaan combatia. Päivä meni siis opetellessa uuden koreografian sitä toista puolikasta! Voin kertoa että olkapäissä tuntui illalla! Ja jalat oli aamulla akillesjänteitä myöten jäykät ja kipuiset. Mut tänään sain vaan olla. Oi tätä onnea!

Oon vaan maannu soffalla ja katellu tallennettuja ohjelmia - pari C.S.I:tä ja Dancea. Perjantain parasta antia on tietty Hauskat kotivideot :)

Viikonloppu onkin sitten omistettu joogalle. Kahden päivän tiukan joogaamisen jälkeen pitäis olla asanat hallussa ja ninjasta kuoriutua sulavalinjainen joogi ;)

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Mistä näitä * oikein tulee?

Pitihän se arvata, että kun sanoin ettei häröjä ole näkynyt, heti yksi iloisesti heilutteli mulle palkkaripurkista. Taas. Pari kaveria hiippaili pöydällä, mut muuten oli rauhallista, joten uskallan vieläkin luottaa voittoon.
Ainakin voitin tän erän. Ne voitot on siis Johanna 2 Häröt 0. Hyvä kamppailu silti. Fair play.


Viimeisiä vietiin kun sunnuntai-iltapäivän BodyPumpin vedin kaksikielisesti (onneksi englanniksi eikä toisella kotimaisella..) ja BodyCombat ihan vaan yksikielisesti karjuen niin että kurkku on vereslihalla. Hyvä energia molemmilla tunneilla. Huomisesta alkaen lanseerataan sit uusia ohjelmia. Hui :)


Lanseerauspainajaiset alkoi viimeyönä. Olin unissani tuuraamassa jonkun miespuolisen ohjaajan Pump+Combat-yhdistelmää, ja Pumpin aikana porukka alkoi keräillä kamojaan ja poistua paikalta. Vedin sitkeesti ohjelman loppuun vaikka väki väheni uhkaavasti. Combatin alkaessa muistin etten oo opetellut uutta ohjelmaa ja sekoilin niin pahasti että kaikki loputkin asiakkaat lähti salista. Kamalaa.

Eihän niin oikeesti voi käydä, mut nämä samat unet toistuu aina kun uusia ohjelmia pitää opetella. Koskaan ei kaikki ihmiset lähde, ja harvoin kukaan kai lähtee kesken tunnin ihan vaan siksi, ettei pidä ohjaajasta. Ehkä.
Joskus joku saattaa lähteä muista syistä, mutta ihmiset eivät kai tule ajatelleeksi kuinka paljon ajatuksia poistuminen aiheuttaa ohjaajassa. Vaikka syy olisi hyväkin (esim. lastenhoitajan kiire tms) väkisinkin ohjaajan päässä juoksee miljoona ajatusta mitä tein väärin, olenko voinut vahingossa loukata, olenko ohjannut huonosti..
Tänään yksi asiakas lähti BP tunnilta loppuvaiheessa ulos mutta tuli tunnin loputtua sanomaan, että häntä alkoi yhtäkkiä pyörryttää. Teki mieli halata: ihanaa että tulit kertomaan!


Takana ihana viikonloppu ja huomenna ihana maanantai - lepopäivä. Ei mitään menoa! Tiedossa siis uusien ohjelmien opettelua: BodyCombat, BodyPump ja SatsYoga. Sellanen lepopäivä ;)

--

perjantai 17. syyskuuta 2010

Superia

Kolmen päivän taistelun jälkeen sain voiton riisihäröistä, mutta silti katselen vieläkin keittiössä extratarkasti kaikki pinnat ja purkit ja olen näkevinäni liikettä joka puolella. Uskon kuitenkin, että taitelu on nyt voitettu, koska ihan oikeasti mitään liikettä ei ole näkynyt moneen päivään.

Tässä eräänä kauniina päivänä satuin ajattelemaan kulunutta vuotta. Tätä muistelua ei pitäisi tehdä vielä muutamaan kuukauteen, mutta 1.9 oli eräänlainen käännekohta vuosi sitten.
Uskomatonta, että siitä on jo vuosi, kun jäin opintovapaalle töistä.
Uskomatonta, että siitä on jo vuosi, kun päivät alkoivat painon tarkkailulla ja aamulenkeillä kisoihin valmistautuessa.
Supermageita juttuja molemmat. Olen onnellinen että olen ne tehnyt!

Nyt nautin superpaljon siitä, että saan aamulla nukkua pitkään, juoda aamukahvit rauhassa ja syödä leipää jos siltä tuntuu ;)
On ihanaa elää luonnollisessa rytmissä - siinä johon yleensä pääsee vain loma-aikana.
Kuka aamuvirkku on keksinyt, että aamuisin pitää herätä kuudelta kun on vielä pimeää, ja mennä töihin kahdeksaksi, jolloin suurin osa ihmisistä vielä luonnollisen rytmin mukaan nukkuisi?

Tunnen olevani etuoikeutettu, kun saan tehdä työtä josta nautin. Parasta on, että tätä työtä voin tehdä niinä aikoina, kun se parhaiten sopii omaan rytmiini. Vasta puolen päivään aikaan mun pää ja kroppa on hereillä, ei aikaisemmin, vaikka avaisin silmät kukon laulun aikaan. Vastaavasti iltaisin jaksan porskuttaa hyvin kympin uutisiin asti, ja vasta sitten alkaa tahti hiipua. Enää ei tarvitse taistella vastaan.

Edellisessä työssäni alkoin pakoilla asiakkaita sitä enemmän, mitä vähemmän vietin aikaa myymälän puolella. Loppuaikoina, kun pääasiassa työskentelin toimistossa, pelkäsin mennä myymälään, pelkäsin asiakkaita koska tiesin, etten osaa enää auttaa. En tunne myymälää, en tunne tuotteita, enkä varsinkaan tiedä mihin näitä myytäviä tuoteita käytetään!
Nyt on ihanaa olla asiakaspalveluammatissa ja tarjota hyvää palvelua. On ihanaa kun voin luottaa siihen, että tiedän vastauksia ja osaan auttaa. On ihanaa voida auttaa! On ihanaa työskennellä alalla, joka aidosti oikeasti kiinnostaa ja tuntuu hyvältä.

Kuinka paljon onkaan tarvinnut kokeilla KAIKKEA muuta, ennen kuin voin myöntää sen itsestäänselvyyden, että liikunta-ala on se mun juttu. Ainakin nyt.
Onko se sitä, että liikunta on alana niin tuore ja vasta kasvava ala, että ihmiset (lue: sukulaiset, tark. mummot) eivät osaa pitää sitä oikeana työnä. Miellyttämisenhaluisena olen sitten etsinyt jotain oikeaa työtä, josta saisin rahaa elämiseen, mutta josta puuttuu tekemisen nautinto.

Onko se sitten oikein, että eläminen alkaa vasta työpäivän tai työuran jälkeen?  Tärkeintä on elää NYT :D

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Yäk yäk yäk!!

Illan kipuilulepäily ei onnistunut ihan suunnitelmien mukaan kun keittiössä käveli riisihärö.
En tietenkään tiennyt mikä se oli, ennen kuin niitä löytyi kasa lisää, ja kaikkitietävä interweb tiesi kertoa että kyseessä on kuivaelintarvikkeita ravinnokseen käyttävä riisihärö... yäk yäk yäk!!!


Heitin pois jätesäkilisen kamaa kaapeista: kaikki avonaiset leivät, jauhot, mausteet, protskut, palkkarit, kreatiinit.. you name it. Jopa siis "ilmatiiviissä" palkkaripurkissa käveli pari kehonrakentajahäröä!

Tuntuivat kuitenkin kuolevan, tai ainakin pökertyvän kun suihkuttelin Mr. Musclen keittiösprayta. Siivousoperaation jälkeen tuntui häröjä juoksevan hiuksissa ja vaatteiden alla ja suussa. Pystynkö syömään enää koskaan mitään miettimättä montako häröä suupalassa on?!

Häröt ilmeisesti munivat kaappien rakenteisiin ja niitä on melko vaikea hävittää. Nice! Helpotus on se, että ne eivät ilmeisesti ole vaarallisia, vain ällöjä. Ja ne tulevat jonkin elintarvikkeen mukana kaupasta, eivätkä siis johdu matalasta hygieniatasosta tai epäsiisteydestä.

Edelleen on tukala olo paitsi häröistä myös flunssasta. Finrexinit ja buranat onneksi on yksittäispakattuja, eikä kahvipurkissa näkynyt elämää, joten päivä on niiltä osin pelastettu.

Nyt kun kerrankin myönnän olevani kipee, tuotevastaava ei vastaa puheluihin eikä tuuraajia illan tunneille tunnu löytyvän..
Rohtojen voimalla tunneista selviäisi tänään, mutta vaarana on pitkittynyt flunssa, keuhko-ongelmat, sydänlihastulehdus, you name it. Ja tätä kuitenkin on jatkunut jo viikko. Yritän vielä.. ring ring

lauantai 4. syyskuuta 2010

Voi kipeyksien kipeys!

Nyt ei olis ollut aikaa tulla kipeäksi, eikä halua.
Tosiasiahan on, että kipeänä on joskus ihan kiva olla. Kiva kun voi olla pois töistä, maata sohvalla ja katsoo leffoja, ja palkka juoksee.

Nyt kuitenkin tykkään työstäni niin paljon, etten millään malttaisi olla pois vaikka olisin kipeä, eikä tätä työtä sopisi tehdä pätkääkään kipeänä. Se on paitsi vaarallista, myös pitkittää taudin kestoa ja saattaapa sitä ohimennen tartuttaa pöpöjä asiakkaisiinkin.

Tänään on ollut kaikkeista kipein päivä. Voimaton ja räkäinen olo, lihassärkyä ja kuumotusta. Viimeisimpänä katosi taas makuaisti.


Teetä, jaffaa ja minttukaakaota, popcorneja ja leffailua tämä ilta niin johan huomenna jaksaa taas jumpata!
Onneksi viikonlopun leffatähtenä on Angelina Jolie, jota jaksaa katsella kipeänäkin :)

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Oi miksi?

Miks joinain päivinä kaikki tuntuu pahalta?!

Kaikki surut ja murheet tuntuu kasvavan äärettömiin mittoihin, ongelmia näkee joka puolella ja kaikki vaan tuntuu pahalta..
Voi olla että nämä tunnelmat yhdistettynä aivasteluun ja kuumottavaan hengitykseen viestittää jotain, mutta mitä?

Eilinen päivä alkoi Finrexinillä ja BodyCombatilla. Ei ehkä maailman paras yhdistelmä, mutta toimi eilen.

Kävin pyörähtämässä secondhand shopissa ja sen alakerrassa olevalla lähetyskirppiksellä. Samaa pölyltä ja salvalta haisevaa vanhaa tavaraa molemmissa, mutta hintalaput kuin eri planeetalta.
Käsittämätöntä millaisia hintoja tämä secondhand shop pyytää vanhasta raihnaisesta tavarasta! Mutta kai senkin tilavuokra on jostain maksettava.. Alakerran kirppikseltä sen sijaan löysin aarteita ;)

Yhteishintaa 2,50€ josta tingin 0,10€ kun pörssissä sattui olemaan 2,40€ käteistä. Shakereita ei ole koskaan liikaa, ja kahvipönttö nyt vaan sattuu mun taloudessa olemaan melko tärkeä kapistus.

Illalla alkoikin sit jo nekku vuotaa ja olo olla voimaton ja kiukkuinen ja väsynyt ja kipuinen, ja kaikki tuntui kurjalta.

Saako kipeenä mennä toihin? No ei tietenkään. Silti join taas Finrexinin ja valmistaudun respavuoroon. Kun oon lupautunut tekemään vuoroja jotka ei oo muille kelvannut, auttamaan hätätapauksessa, en jotenkaan kehtaa ite jäädä pois.
Miten huonohkon itsetunnon ja omanarvontunnon omaava ihminen voi tälläisissä tilanteissa kokea itsensä niin tärkeäksi ja korvaamattomaksi? Jos arvostaisikin itseään tarpeeksi, osaisi avostaa omaa etuaan niin paljon että jäisi kotiin sairastamaan heti eikä vasta kun on pää kainalossa.

Tyhmästä päästä kärsii ja sillee..

maanantai 30. elokuuta 2010

Vitamiinien ihmeellinen voima

Eilen oli tukkoinen ja kipuinen olo. Tuntui kuin vähän lämpökin nousisi ja kurkku oli kipeä.
Ahneuksissani en tietenkään hankkinut sijaista BodyPumppiin (sunnuntai!!) vaan päätin "ottaa kevyesti". Eihän siitä mitään tullut siitä kevyesti ottamisesta. Alkulämmittelyn jälkeen oli jo ihan ok olo, ja kun kyykkybiisissä on asiakkaita kuitenkin tsempattava, omakin kroppa joutuu adrenaliiniryöpyn valtaan ja se on menoa sitten.

Tunnin jälkeen oli energiaa ja paukkuja tehdä ihan mitä vaan, mutta valittettava tosiasia on, että suihkun ja palkkarin jälkeen olo alkaa kummasti rauhoittua ja samat säryt tuntuu taas, nenä vuotaa ja väsyttää.

En viitsinyt turhaa sinnitellä hereillä ja kaksiä olematonta tekemistä, vaan pujahdin peiton alle ja otin kirjan käteen.

Tiko on alkanut nukkua mun viekussa nyt ihan vakkaristi. Ei koskaan ennen oo viihtynyt vieressä kovin pitkään, ainakaan jos siihen koskee (välitön murina!), mutta liekö lyhyen turkin tai ehkä vanhuuden ansiota että poika viihtyy nyt paremmin rapsuteltavana. Luulisi että 160cm riittäisi yhdelle + pienelle koiralle, mutta ei. Unissani en tietenkään edes huomaa kun koira hivuttautuu keskelle sänkyä, mutta herätessäni huomaan olevani joko ihan sängyn reunalla tai ilman peittoa tms. Näin kotona, eikä homma helpottunut möksälläkään:

"nuku sä mami missä tykkäät mut me nukutaan iskän kaa tässä."
Oon varma, että aamun hyvä olo on illalla otetun monivitamiiniporeen ansiota. Oon kesällä koittanut syödä vitamiinit ihan oikeasta ruuasta, mutta nyt palasin purkille. Ei enää yhtään kipeä olo. Vähän ehkä nuutunut, muttei enää väsynyt olo :)

Tänään alkoi virallisesti syksy, kun salin syyslukkari astui voimaan. Pari päivää onkin tuntunut jo syksyiseltä ja vilukissa on joutunut kääriytymään jo kaulahuiviin ulos mennessään. Koskahan sitä joutuu kaivamaan pipon ja hanskat esiin?! Ei haluu, ei tahdo!! Tule takaisin aurinko!!

torstai 26. elokuuta 2010

Ihme herätys!

Heräsin siihen, että makuuhuoneen ovelta kuului kolme koputusta.
Sydän hyppäs kurkkuun ja sekunneissa ehdin kelata kai satoja vaihtoehtoja läpi.. Mitään muuta ei kuitenkaan kuulunut ja makkarin ovi pysyi kiinni. Tikokin nukkui vieressä kuin pieni porsas, muttei se muutenkaan herää ellei sitä erikseen herättele - ei mikään paras vahtikoira.

Nytkin se nukkuu soffalla tyytyväisenä..

Ei täällä kämpässä sitten ketään näkynyt, joten kai se oli vain tosi todellista unta. Vaikken kyllä uneksinut mistään koputtajista.

Eilisestä haukkari-olkäpäätreenistä on muistona mukavaa jomotusta. Pitäisköhän vielä jumiuttaa jalat ennen mökille lähtöä niin voi sitten hyvällä mielin rentoutua mökkisaunassa?

Nyt on pitkästä aikaa taas huojentunut olo kun eilen saapui kauan odotettu palkkapäivä ja sain laskupinon hävitettyä. Autossa on taas leimaa vuodeksi, ja liitosta tuli tieto että saan soviteltua päivärahaa jumppaohjausten ohelle ihan kivasti. Aamulla sain vielä sähköpostia että ShapePulse ja PowerStep on molemmat läpäisty ja saan niitäkin nyt alkaa ohjaamaan :)

Aamun sateiden jälkeen aurinkoinen taas välillä paistelee ja me lähdetään möksälleee!!! :D

tiistai 24. elokuuta 2010

Onnea äiti!

Viikonloppuna juhlittiin äipän 50-vuotis synttäreitä Porissa.
Oli mahtavan mukavat kemut: naurua, laullua, soittoa, viiniä, ruokaa ja ennen kaikkea hyvää seuraa - parasta.

Minä ja mun veljet <3    
Ihanaa kun juhlissa oli vain ja ainoastaan kaikkein läheisimmät sukulaiset. Ei olla miesmuistiin oltu kaikki serkuksetkaan samassa paikassa samaan aikaan, vaikkei meitä ole kuin viisi.

Mää ja rakas serkku
Kenelläkään ei ollut lahjoistakaan paineita, kun äiti pyysi multa lahjaksi meikin, serkkupojan vaimokkeelta kampauksen, ja kaikilta pojilta kitarointia ja laulua. Veljen kihlatun tehtävä oli pitää anoppi ruuassa, ja serkkutytön tehtävä pitää tädin viinilasi täynnä.
Itseasiassa mun toisen veljen tehtävä oli pitää huolta että äiti juo myös alkoholitonta juomaa pitkin iltaa, mutta koska Poopsi mielummin musisoi, meinas juhlakalun juhlakunto äityä villiksi ;)

Tiko väsähti ekaks!
Parhaatkin juhlat loppuu joskus. Tällä kertaa kukaan ei haastanut riitaa, ei tullut sanaharkkaa, kukaan ei halunnut jäädä juhlimaan pidempään kuin muut eikä kenenkään juhlat loppuneet ennen aikojaan. Kaikki selviytyivät sinne minne oli tarkoituskin, eikä kukaan nukkunut vessassa, puutarhatuolissa tahi paljussa.
Hyvät bileet kaiken kaikkiaan :)

Lauantai oli yllättävän mukava, kun ottaa huomioon juhlatunnelman määrän, ja sunnuntain kotimatka oli kerrassaan leppoisa. Neljä tuntia meni nopeasti kun seurana oli pari polttarivierasta joilla riitti kemuistaan kerrottavaa koko matkaksi.

Pienet päikkärit oli nukuttava ennen pumppituntia, enkä ihan kunnolla tainnut herätä ennen alkulämppäribiisin loppua kun puhelin ihan mitä sattuu.

Maanantaina suunnittelin meneväni PowerStep-tunnille, mutta olo oli lämpöinen ja heikko joten jätin väliin. Toivoin että olo johtuis huonosti nukutusta yöstä ja painajaisista, mutta sama lämpöily jatkui vielä tänään. Vedin kuitenkin Combatin, vaikkei se ehkä ollut kovin järkevää. Toivottavasti kunto ei tästä paljon pahene. Seuraava ohjaus olis vasta sunnuntaina, joten tarvittaessa pystyn kyllä lepuuttaa, mutta se onkin eri asia haluanko lepuuttaa!
Tahtoo treenaa!!
Vääntää rautaa ja riehua vaparin kimpussa!
Nyt!
Heti!

keskiviikko 18. elokuuta 2010

Tehokasta iltaa

Combat-kollega on viimeistä viikkoa töissä ja halusi juhlistaa sitä kimppaohjauksella mun tunnilla. Sovittiin että hän vetää kolmen vuoden takaisesta ohjelmasta 1-5 ja mä uusinta 6-10 (sääntöjen mukaan ohjelmia miksattaessa vähintään puolet on oltava uusinta).
Oli tosi siistiä olla asiakkaan roolissa kun vedettiin mulle outoa ohjelmaa nopeilla vaihdoilla - olin pari kertaa ihan pihalla. Mikä käsi ja mikä jalka ja mihin suuntaan? Joissain tilanteissa peilikuvana tekevä ohjaaja on hämäävä.

Compsun jälkeen huristelin äipän luo taikomaan värit kulmiin ja ripsiin perjantain synttärijuhlia silmällä pitäen, ja veistelemään isäpuolen jaloista ylimääräiset kovettumat pois. Lääkäri käski pistää jalat kuntoon ja tämä meni ja otti taas katkoteräveistä käteen. Hölmö, hölmö, hölmö mies -sitä varten on kosmetologityttäret pitämässä huolta! Ei kai niitä koulutuksia ole huvikseen hankittu ;)

Eilisistä höntsäilyistä on yläselkä ja takaolkapäät kipeet. Vaikka en tehnyt juuri mitään voimaliikkeitä. Suosittelen siis toisinaan kokeilemaan yhden käden ojentajapunnerruksia!
Tein muutaman käsi penkillä, ja muutaman lattialla toisen käden avustuksella, ja näköjään ne riitti ärsykkeeksi, vaikka ojentajapunnerruksia tulee kaksin käsin tehtyä joka combatissa. Hassua.

maanantai 16. elokuuta 2010

Tarviiko ihmetellä?

Tarviiko ihmetellä miksi väsyttää, jos treenikertoja on viikossa 8? Hah, ja ihan huomaamatta.

Sain äipälleSATSin viikkopassin ja käytiin kokeilemassa eri lajeja. Olin niin ylpeä kun äiti kävi vikalla lomaviikollaan neljä kertaa treenaamassa, ja tulin vasta sitten ajatelleeksi, että näiden kimppatreenien lisäksi mulla oli omatkin tunnit.

Eilen oli tosi hyvä lataus BodyPumpissa. Sunnuntaitunneilla on aina hyvä fiilis ja levänneet treenaajat kokeilee rajojaan. Sali oli melkein täynnä ja eturivi täynnä ekakertalaisia, takarivissä sällejä joiden kamppailua painojen kanssa on aina hauska seurata. Kun ei ne ymmärrä että pitkiä pumppisarjoja tehdessä joutuu laittaa pienen pienet painot jos ei lihat ole siihen ärsytykseen tottuneet.

Tänään kävin vähän salilla höntsäilemässä ja testailemassa vaparimusavaihtoehtoja. Jalka nousi aika kevyesti ja muutamia uusia vaparipätkiä olis jo valmiina. Nyt odotellaan että olis aikaa miettiä ja pohtia ja opetella uusia liikkeitä :) Jei!!! Uuden koreografian tekeminen se vaan on aina yhtä kivaa - kunnes tulee se hetki kun kaikki ideat on käytetty ja aukkoja on vielä täytettävänä.

Koreografian lisäksi pitäis jostain taikoa nyt myös sitä lihasmassaa. Tämä mun massakausi on nyt epäonnistunut toooodella pahasti. Niin paljon aerobisia tunteja ja pumppeja vedettävänä, että omalle lihasten kasvatukselle ei ole ollut mahdollisuutta. Paino on pudonnut taas lähes siihen, mistä alun perin lähdettiin nostamaan. Ja koska kunto on lähes sama, vois ajatella, että lihasta on tullut kahden vuoden aikana kilo. Se ei oo paljon.

Nyt olis muutama kuukausi aikaa syödä hyvin ja nostaa rautaa, kunnes taas vuoden vaihteessa aletaan keventää. Hui :)

perjantai 13. elokuuta 2010

Rentouttavaa(?) mökkeilyä

Käsivarret on sen näköiset, kuin olisin vähintään viillellyt itseäni tai joutunut villikissan kynsiin mökkimetsässä.

pikkupikkuviillot kirvelee niin maan perusteellisesti!
Ihastuin puutarhasaksiin ja harventelin villiintyneet vattupuskat ja viiniparjapensaat, katkoin muutaman koivun, revin juurineen irti horsmat ja nokkoset ja yhden pihlajan.

Ne sakset oli niin näppärät, että päätin omaan tulevaan pihaani (tai palatsini puutarhaan) istuttaa vain kuivia ja villiintyneitä puskia joita voin sitten päivät pitkät harventaa.

Kerättiin myös sormet sinisinä mustikoita monta litraa.

Ja asuntoauton hajonnutta markiisia irroitettaessa ihmeteltiin kun ei se tule alas vaikka ruuvit on kaikki irti. Minä sinne katolle sitten ja totesin että joku älykkö oli tilkinnyt markiisin ja auton seinän väliin jäävän rakosen jollain maailman sitkeimmällä saumausvaahtosilikonikumihässäkällä, jota ei katkoteräveitsellä tai puukolla saa irti. Eikä isäpuoli antanut mulle rälläkkää, joten markiisi jäi kiinni.

Tiko juoksenteli taas vapaana ja polskutteli naapurin lammessa niin että kotona se oli ihan raato. Illalla se yritti sitkeesti pysyä hereillä, mutta silmät meni väkisin kiinni ja reppana nukahti pää pystyssä.


Ai niin, ja harvennuspuuhissa crocsin reiästä luikerteli kastemato varpaiden väliin - yäk, se oli tosi ällöä!!

sunnuntai 8. elokuuta 2010

Hajoamisia

Miten kirjoittaa neutraali, ehkä jopa ystävällinen kirje ihmiselle, jota kohtaan ei tunne mitään lämpimiä tunteita? Jonka kanssa halusin ja kuvittelin voivani olla ystävä, mutta joka on tehnyt selväksi, ettei halua olla mulle ystävä. Jonka käytös muuttuu sen mukaan, keitä on ympärillä. Joka ei varmaan edes ymmärrä, kuinka kurjasti toisinaan käyttäytyy. Jonka seurassa joutuu pelkäämään mihin ilta johtaa. Joka syyttää mua nyt kaikesta mikä elämässä on huonosti..

Ajatukset on velloneet asian ympärillä viikon, ja päätin laittaa ne paperille. Tai ykkösistä ja nollista muodostuneelle paperille. Halusin saada asiat esiin siinä järjestyksessä, jossa ne tarkoitan, kokonaisina ja keskeytyksettä.
Tarkistutin tekstin varmuuden vuoksi, etten vahingossa ole rivien väliin piilottanut piikkejä.
Kirje lähti sähköisesti eilen Saken kirjoittaman saatteen kera, ja nyt jännityksellä odotetaan millaisen vastaanoton se saa. Alkaisko asiat vihdoin selvitä, vai saadaanko aikaan vuosisadan pahin hyökkäys. Kaikki on mahdollista.

Tää case on vain jäävuoren huippu. Se vaatii opettelua, mutta oon päättänyt olla enää alistumatta. Aion pitää puoleni, sanoa omat mielipiteeni ja vaatia, että mua kohdellaan kuin ihmistä ainakin. Mun yli ei enää kävellä, eikä aseteta ehtoja "kyllä sun Johanna täytyy ymmärtää että...". Ei. Mä en aio enää "ymmärtää" sitä, että musta tuntuu pahalta.

Mä olen elämässäni jo ymmärtänyt niin kauhean paljon. Pienestä asti mulle on sanottu "sun täytyy Johanna ymmärtää että..." Oman hyvinvointini kustannuksella oon halunnut että muilla olis asiat hyvin. En oo koskaan ajatellut, että mun tunnetilat vaikuttaa myös läheisiini, niihin joiden parasta oon ajatellut yrittäessäni olla epäitsekäs.

Välillä on siis todella itsekästä olla epäitsekäs! Ehkä se on se suvussa periytyvä marttyyrigeeni, joka saa aikaan näennäistä epäitsekkyyttä ja uhrautumista.

"Kyllä sun täytyy Johanna ymmärtää, että sun veli on niin pieni että se tarvii enemmän huomiota"
"Kyllä sun täytyy Johanna ymmärtää, että naisen tärkein tehtävä on pitää koti siistinä ja mies tyytyväisenä"
"Kyllä sun täytyy Johanna ymmärtää, että ei meillä ole varaa"
"Kyllä sun täytyy Johanna ymmärtää, että raskas työ vaatii raskaat huvit"
"Kyllä sun täytyy Johanna ymmärtää, että jos ei kotona saa, on haettava muualta"
"Kyllä sun täytyy Johanna ymmärtää, että ei elämän kuulukaan olla helppoa"
"Kyllä sun täytyy Johanna ymmärtää, että ei töissä kuulukaan olla mukavaa"
"Kyllä sun täytyy Johanna ymmärtää, että työ on ihmiselle kaikki kaikessa"
"Kyllä sun täytyy Johanna ymmärtää, että ei ihminen voi aina tehdä oman mielensä mukaan"
"Kyllä sun täytyy Johanna ymmärtää, että kaikki miehet pettää"
"Kyllä sun täytyy Johanna ymmärtää, että Sakella on menneisyys..."

Kyllä sun täytyy Johanna ymmärtää, että tätä listaa vois jatkaa vaikka kuinka pitkään... ja kyllä sun täytyy Johanna ymmärtää, ettei sun tarvi ottaa vastaan parisuhdeneuvoja eronneilta ja karanneilta, ei työsuhdeneuvoja työttömiltä ja eläkeläisiltä, ei elämänohjeita niiltä, joiden omakaan elämä ei ole täydellistä.
Mikä kukaan on neuvomaan ketään missään?! (Jos joku joskus jotain mut ku ei kukaan koskaan mitään..)

Pää pystyyn ja eteenpäin! Nyt mulla on työ josta pidän, mutta myös tarpeeksi vapaa-aikaa, terveys, koti, takuton kalju koira, ihanan kultainen poikaystävä jonka kanssa vietettiin ihanan mukava lauantai..
Uusi alku uudelle elämälle! <3

perjantai 6. elokuuta 2010

P*rr* mopoilijat!!

Mopopojat pärryytti ikkunan alla kolmelta yöllä! Ärsyttävää! Ja tytöt kikatteli kyydissä.. Nyt ymmärän miks meistäkin valitettiin silloin vuonna kivi ja vasara kun mopot oli kova juttu.

Näin unta että olin respavuorossa ja samaan aikaan piti vetää jumppaa. Express-tunti oli täynnä, musat ei toiminu oikein ja ihmiset teki mitä lystäsivät.
Juuri keskiviikkona yhdelle spinniohjaajalle kävi niin, ettei oikeaa cd-levyä löytynyt mistään. Onneksi löytyi uudempi levy, jonka ohjelmaa tämä ohjaaja oli jo opetellut ja muisti ainakin melkein kokonaan oikein ;)

Naurettiin tunnin jälkeen että tilanne oli kuin suoraan painajaisesta. Oli hauska huomata, että kollegoilla on samoja stressipainajaisia: musalaitteet ei toimi tai mikki ei toimi tai koreografiasta ei vain ole mitään muistikuvaa. Tai asiakkaat vaan tekee ihan jotain omia juttuja vaikka mitä sanoisi.

Oon ohjannut niin paljon BodyPumpia ja BodyCombatia ja treenannut PowerStepiä, että kroppa on ihan naatti. Porin reissulla ei kovia treenejä vedetty, mutta ei se levostakaan käy. Toisten nurkissa punkkaaminen ja natisevilla sohvilla nukkuminen ei ole sitä parasta lepoa.
Ruoka-ajatkin heittelee eikä aina tuu syötyä sitä ravinteikkaimpaa ruokaa. Kaikki nämä vaikuttaa yllättävän paljon jaksamiseen.

Eilen olis ollut tarjolla combatia ja pesäpallon peluuta, mutta mun oli tyydyttävä kävelylenkkiin Tiksun kanssa.
Kymmenen tunnin yöunet luulis piisaavan, mutta kun ne samperin mopopojat herätti kesken unien ja sit alkoi päässä soimaan jumppamusat.

Porin reissut ei muutenkaan aina ole kovin rentouttavia. Otteita mummun kanssa käydystä keskustelusta:
-No onko Saken kanssa välit nyt vallan poikki?
-Ei kun kyllä me vähän niinku seurustellaan
-Pyh! Mitä siittäkin tulee!?

-No, meetkö syksyllä kouluun vai töihin?
-Jatkan tätä työtä ihan syksylläkin. Ohjaan ryhmäliikuntaa, teen respaa ja kuntosaliohjauksia.
-No mutta eks sä oikeisiin töihin mene?

-Koita nyt tehdä niitä lapsia niin kauan ku minä vielä elän!
-Kyllä sulla vielä elinaikaa on, eikä se lasten teko musta yksin riipu
-Eti sellanen mies jonka kanssa ne nyt teet, eikä tämä elämä niin kivaa ole että tätä enää kauaa jaksais.

veli ja minä <3
Karmarockissa sentään näin paaaljon kavereita ja harmitti oikein ettei kaikkien kanssa ehtinyt ees jutustella. Veljeni naispuolinen kaveri oli mun kanssa jutellessaan innoissan siitä, että olinkin ihan mukava! Hän oli kuullut paljon kauhutarinoita siitä, kuinka pelottava olen. Just.

Myös tuntemattomat ihmiset vaativat päästä juttusille, ja tenttasivat miksi olen päättänyt vihata heidän ystäväänsä, Saken entistä tyttöystävää. Hmm.. Qué?
Tämä väite on epätosi, ja jos se hypotettisesti olisikin tosi, pitäisikö sitä jotenkin perustella, miksei pidä kumppaninsa entisestä?

Tämä nainen teki kuitenkin illan aikana selväksi, että olen "pilannut hänen elämänsä"(<- suora lainaus).

Ainakin ex-avoppi (ex-kihlattuni äiti siis) vielä pitää minusta. Pitää niin paljon, että toivoisi minun ja exän palaavan vielä yhteen ja tekevän lapsia. Miten näistä lapsistakin puhutaan nyt niin kamalan paljon? Ja meidän erosta on jo kuitenkin aika kauan ja molemmilla on uudet kumppanit ja uudet elämät.

En ole tiennytkään että mulla on näin paljon valtaa ja vaikutusta ihmisiin! Pitäisikö sitä hyödyntää jotenkin? Nyt olen ilmeisesti käyttänyt voimiani vain negatiivisiin asioihin, mutta mihin positiivisiin tarkoituksiin nämä yliluonnolliset voimat voisi valjastaa?

Karman jälkeisessä kohmelossa kahviteltiin sunnuntaina serkkupojan synttäeitä. 50% vieraista, mukaan lukien juhlakalu itse, oli samanlaisessa kohmelossa,  joten oli melko hiljaiset juhlat ;)

Minä ja serkku ollaan saman ikäisiä ja hyvin saman kaltaisia. Katselin vierestä pakettien avaamista.. yhteiset isovanhempamme antoivat lahjaksi mynthon askin johon oli piilotettu 50€.
Minen saanu mittään kun mulla oli synttärit. En edes niitä mynthoneita.
Ei saisi olla kateellinen tai katkera, mutta kyllä se vähän harmittaa.

Asiaa kysyessä mummi totesi etten kutsunut heitä synttärikahville. Vantaalle? Jossa olen asunut melkein neljä vuotta eivätkä he kaikista kutsuista ja pyynnöistä huolimatta ole koskaan käyneet. Sen sijaan ihmetellään miksen käy useammin, eikä selitykseksi riitä se, että matkaan hurahtaa 7h aikaa ja 50€ tankkiin.

Vääryyksien vääryys! Tähän verrattuna juutalaisvainot ja romanivihat ovat pieniä murheita! ;)

Kaiken kaikkiaan tämä pitkä viikonloppu palautti jalat tukevasti maan pinnalle, ja ehkä vähän sen alapuolelle. Näiden itsetuntovaurioiden korjaamiseen kulunee muutama viikko, ja sitten voikin taas käväistä sukuloimassa.

On ihanaa olla kotona! Home sweet home <3

torstai 29. heinäkuuta 2010

Työn täyteistä työttömyyttä

Ei uskois että työttömällä ihmisellä voi olla näin paljon töitä!
Eilen aamupäivän BodyPumpin jälkeen kävin kotona syömässä ja ulkoiluttamassa Tikon, sit lähdin takaisin keskukselle ohjaamaan Expressiä, tuuraamaan MiniSatsin lastenhoitajia ja viettämään illan respassa. Huh!

Vähän jännitti olla MiniSatsissa yhtäkkiä yllättäen ja vielä yksin. Pari itkevää sylivauvaa onneksi haettiin pois juuri ennen kuin mun piti jäädä vuoroon, joten 3h meni suhteellisen mukavasti 3-5 -vuotiaiden kanssa. Yksi reilun vuoden ikäinen poika ikävöi äitiä, mutta rauhoittui heti sylissä.. Lasten kanssa on niin hämmentävää, kun ne voi puhua ihan mitä sattuu, tehdä ihan mitä sattuu ja hypätä syliin kun siltä vaan tuntuu.

Mitä jos aikuisetkin unohtaisivat suojamuurit ympäriltään ja tekisivät asioita jotka tuntuu hyvältä juuri sillä hetkellä. Puskajussit niin tietysti tekevätkin, enkä nyt tarkoita sitä, vaan että "Ohhoh, nyt tekis mieli vähän värittää kuvia" tai "Nyt mulla on paha olla ja tarvin halin!" Samalla tavalla vois sanoa että "Sä haiset pahalle" ja auttaa kanssaihmistä ymmärtämään suihkun ja deodorantin merkitys.
Aikuisilla on tapana vain poistua paikalta kun joku haisee, olla sanomatta jos toisella on pippuria hampaiden välissä tai ripsiväriä poskella, tai vältellä keskustelua ihmisen kanssa jolla on pitkät nenäkarvat joihin katse väkisin kiinnittyy.

Tänään Tiksun kanssa ulkoillessa mietin, miksi on ok, että mies ulkoiluttaa koiraansa ilman paitaa, mutta ei niin soveliasta naisen kulkea kadulla esim bikiniyläosassa. Ehkä se on tasoitusta siitä, että juhlavaatteissa naisilla on kevyempiä vaihtoehtoja, mutta mies polot joutuvat aina pukeutumaan siihen mustaan pukuun.

Tämän illan BodyCombatin jälkeen lähden Tiksun kanssa ajelee kohti Poria. Perillä ollaan suunnilleen puolen yön aikaan, mutta onpahan vähän viileämpää jo. Takaisin kotiin tullaankin vasta tiistaina 16.15 combatiksi.

Lauantaina Harjavallan KarmaRockiin (rok rok!!) kuten jo niin monena vuonna aiemmin. Odotan innolla kaikkien vanhojen tuttujen näkemistä :D En niin innolla ihan kaikkien tuttujen näkemistä..

Jospa tämän neljän päivän aikana kroppakin vähän palautuisi viimeaikaisista rasituksista. Paljon on tullut vedettyä raskaita tunteja, eikä tässä kuumuudessa meinaa palautua millään kun ei saa nukuttua eikä syötyä tai juotua tarpeeksi. Joskus tekis mieli tehdä tikot ja mennä partsille nukkumaan..


Kyllä mä silti treenikamat Poriin mukaan otan jos vaikka tulisi Ritan kanssa mentyä vähän höntsäilee salille ;)

Mukavaa viikonloppua!!

sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Hola! Me llamo Johanna

Tällä viikolla oli melko rankka ohjausputki: (su BP, ma lepo) tiistaina BodyCombat, keskiviikkona 2xBodyPump ja express, torstaina BodyCombat. Keskiviikon kaks pumppia oli äkkiseltään aika kova jaloille, eikä illalla meinannut tulla uni kun reidet särki. Koitin kyllä ottaa kevyemmin, mutta eihän ohjaukseen saa mitään tuntumaa jos ei itellä missään tunnu.
Torstain combatissa huomas että takana oli monta rankkaa tuntia eikä kroppa ollut palautunut.

Perjantain otinkin sitten ihan kevyesti lepäillen. Käytiin Saken kanssa katsomassa Inception, joka on Leonardo DiCaprion uusin pläjäys. En ole koskaan ollut Leon fani, mutta pari viimeisintä, Shutter island ja Inception, on saanut mut pyörtämään puheitani.

Lauantain eka respavuoro yksin meni rauhallisesti. Ei hankalia asiakkaita eikä hankalia tilanteita.
Henkilökunnan hippausilta alkoi salin sulkeuduttua, joten iltatilityksiinkin oli apua tarjolla.
Hitusen olis tehnyt mieli jäädä hippaamaan työkavereiden kanssa, mut Tiko oli kotona yksin ja ite olin nälkäinen ja väsynyt, joten sohva kutsui.. Käteen perjantain leffareissulta jääneet karamellit, tyyny pään alle ja Harry Potterin mukana Tylypahkaan :)

Nyt ois vuorossa taas partsilla istuskelua ennen illan BodyPumpia. Nenä kiinni kirjaan:

Kyllä lomailu on mukavaa!!

maanantai 19. heinäkuuta 2010

Tyypillistä maanantaita

Melkoisen mielenkiintoisesti alkoi tämäkin maanantaiaamu..

Herätessä ajattelin että tänään en tee mitään. En mitään. Ehkä köllötän lukemassa kirjaa, mutta muuten en tee mitään. Nyt on vedetty niin paljon jumppaa, treenattu ja touhattu, ja koko loppuviikko onkin pumppia ja combatia ja menoa ja meininkiä.

Laitoin puuron mikroon ja moccamasterin ruksuttamaan, kun Tiko alkoi vinkua ulos siihen malliin että kakka tulee housuun jos ei heti mennä. Mietin, että avain pitää muistaa ottaa koska puhelin jää lataukseen.. Nappasin avaimen kouraan ja löin oven kiinni. Oven kolahdettua kiinni katsoin hölmistyneenä kämmeneeni - iPod. Ei avaimia, vaan iPod. Shiiiiit!!

Ei aamukahvia, ei hampaiden pesua, ei hiusten kampausta.. onneks sentään bikinien yläosan sujautin yöpaidan alle ennen ulos lähtöä, ja jalassa ihan lailliset shortsit. Tukka pystyssä sitten pysäyttelin vastaantulijoita ja pyysin puhelinta lainaksi, jotta voin soittaa.. ööh.. niin, kenelle?
Äiti on Porissa asuntoautolla, joten niiltä vara-avaimen saamiseen menisi minimissään viisi tuntia.
Herätin siis Saken ja pyysin tulemaan pikaisesti käymään. Onneksi en pyytänyt palauttamaan avainta heti muuttopäivänä ;)

Vinkki: kannattaa painaa muistiin ainakin parin läheisen ihmisen puhelinnumerot!

NYT en tee enää mitään! Asettaudun sohvalle, otan kirjan käteen.. Nyt kelpaa köllötellä. Tyttö ja tytön uusi sohva:


Poika ja pojan uusi kana: