perjantai 17. syyskuuta 2010

Superia

Kolmen päivän taistelun jälkeen sain voiton riisihäröistä, mutta silti katselen vieläkin keittiössä extratarkasti kaikki pinnat ja purkit ja olen näkevinäni liikettä joka puolella. Uskon kuitenkin, että taitelu on nyt voitettu, koska ihan oikeasti mitään liikettä ei ole näkynyt moneen päivään.

Tässä eräänä kauniina päivänä satuin ajattelemaan kulunutta vuotta. Tätä muistelua ei pitäisi tehdä vielä muutamaan kuukauteen, mutta 1.9 oli eräänlainen käännekohta vuosi sitten.
Uskomatonta, että siitä on jo vuosi, kun jäin opintovapaalle töistä.
Uskomatonta, että siitä on jo vuosi, kun päivät alkoivat painon tarkkailulla ja aamulenkeillä kisoihin valmistautuessa.
Supermageita juttuja molemmat. Olen onnellinen että olen ne tehnyt!

Nyt nautin superpaljon siitä, että saan aamulla nukkua pitkään, juoda aamukahvit rauhassa ja syödä leipää jos siltä tuntuu ;)
On ihanaa elää luonnollisessa rytmissä - siinä johon yleensä pääsee vain loma-aikana.
Kuka aamuvirkku on keksinyt, että aamuisin pitää herätä kuudelta kun on vielä pimeää, ja mennä töihin kahdeksaksi, jolloin suurin osa ihmisistä vielä luonnollisen rytmin mukaan nukkuisi?

Tunnen olevani etuoikeutettu, kun saan tehdä työtä josta nautin. Parasta on, että tätä työtä voin tehdä niinä aikoina, kun se parhaiten sopii omaan rytmiini. Vasta puolen päivään aikaan mun pää ja kroppa on hereillä, ei aikaisemmin, vaikka avaisin silmät kukon laulun aikaan. Vastaavasti iltaisin jaksan porskuttaa hyvin kympin uutisiin asti, ja vasta sitten alkaa tahti hiipua. Enää ei tarvitse taistella vastaan.

Edellisessä työssäni alkoin pakoilla asiakkaita sitä enemmän, mitä vähemmän vietin aikaa myymälän puolella. Loppuaikoina, kun pääasiassa työskentelin toimistossa, pelkäsin mennä myymälään, pelkäsin asiakkaita koska tiesin, etten osaa enää auttaa. En tunne myymälää, en tunne tuotteita, enkä varsinkaan tiedä mihin näitä myytäviä tuoteita käytetään!
Nyt on ihanaa olla asiakaspalveluammatissa ja tarjota hyvää palvelua. On ihanaa kun voin luottaa siihen, että tiedän vastauksia ja osaan auttaa. On ihanaa voida auttaa! On ihanaa työskennellä alalla, joka aidosti oikeasti kiinnostaa ja tuntuu hyvältä.

Kuinka paljon onkaan tarvinnut kokeilla KAIKKEA muuta, ennen kuin voin myöntää sen itsestäänselvyyden, että liikunta-ala on se mun juttu. Ainakin nyt.
Onko se sitä, että liikunta on alana niin tuore ja vasta kasvava ala, että ihmiset (lue: sukulaiset, tark. mummot) eivät osaa pitää sitä oikeana työnä. Miellyttämisenhaluisena olen sitten etsinyt jotain oikeaa työtä, josta saisin rahaa elämiseen, mutta josta puuttuu tekemisen nautinto.

Onko se sitten oikein, että eläminen alkaa vasta työpäivän tai työuran jälkeen?  Tärkeintä on elää NYT :D

2 kommenttia:

niitty kirjoitti...

Hyvä Jossu! Tärkeintä on olla onnellinen ja elää "nyt" hetkessä. Se vaan on monesti vaikeampaa kuin luulisi.

Johanna kirjoitti...

Se on toisinaan ihan supervaikeeta. Siks täytyy olla aikaa pysähtyä, miettiä ja bootata.