tiistai 7. helmikuuta 2012

Enkeli-Elisa ajatuksissa

Ottamatta sen enempää kantaa presidenttiasioihin, olen tyytyväinen että tärkeitä asioita nostettiin esiin. Siinä missä Niinistöä huoletti talouskasvu ja raha, Haavisto puhui välittämisestä, syrjäytymisen ehkaisemisestä ja ihmisten pahoinvoinnista.

Olen seurannut Enkeli-Elisa blogia (http://enkelielisa.vuodatus.net/) ja tänään on sopiva päivä sanoa muutama sana Elisasta ja kaikista Suomen (ja koko maailman) elisoista.

Vaikka teinivuosilta kaipaa kavereita - niitä ihan oikeita lapsuudenkavereita jotka tuntee ja tietää sut paremmin kuin kukaan, ja "huolettomia" päiviä jolloin voi olla vapaa kuin taivaan lintu, en silti mistään hinnasta haluaisi enää olla 15v.

Ne "huolettomat" päivät ovat huolettomia vain nykyisiin huoliin verrattuna. Jälkiviisautta. Ne ei silloin tuntuneet ollenkaan huolettomilta, vaan vertailupohjan puuttuessa kaikki surut ja murheet oli suhteettoman suuria. Jokainen vastoinkäyminen oli koko elämän suurin ja jokainen paha sana satutti maailman eniten.

Vuosien varrella siihen tottuu.

Mikä saa ihmiset kiusaamaan? Oma paha oloko? Mikä oikeus kenelläkään on purkaa omaa pahaa oloaan muihin? Joskus se kiusaaminen on ihan tahatonta, oikeasti. Kiusaamista kun on se, ettei tervehditä, ei oteta mukaan, ei huomata. En minäkään huomaa aina kaikkia, enkä tervehdi jos olen omissa ajatuksissani tai luulen, ettei se toinen tunnista minua. Mutta ihan oikeasti on myös ihan tahallista kiusaamista. Varsinkin naiset, jotka luonnostaan lukevat ruumiinkieltä miehiä enemmän, ovat alttiita kiusaamiselle. Sekä kiusattuna että kiusaajana.

Vaatii paljon enemmän eforttia haukkua, latistaa ja mollata, kuin olla noteeraamatta. Huomaamaton kiusaaminen on helppoa ja vaivatonta. Siitä harvemmin jää edes kiinni, tai sen todistaminen on ainakin hurjan hankalaa.

Mutta kumpi tuntuu pahemmalta, se että sanotaan "oot ärsyttävä, mee pois!" vai se, että porukassa sua ei huomata, sulle ei puhuta, sua ei kuunnella, ja hiljalleen ihmiset hivuttautuvat eteesi sulkien sut pois ryhmästä? Huomaat seisovasi ringin ulkopuolella, yksin.

Kaikilla ei ole yhtä vaikeaa. Jotkut ei edes huomaa, toiset ei välitä kiusaamisista. Suurinta osaa se kuitenkin sattuu, ja se sattuu paljon ja pitkään. Olen itsekin kuullut neuvon: "Älä välitä" tai "Ole niin kuin et huomaisi niin ne lopettaa."

Ei ne lopeta! Ja 15-vuotiaana ihminen ei ole tarpeeksi vahva ollakseen aidosti välittämättä. Voi esittää, ettei välitä, voi esittää ettei satu. Sitten käy kuin Elisalle, ja liian monelle muulle.

Lisää Elisasta: http://www.jossainkaukana.net/elisa/

"Ei haukku haavaa tee." Mikä ihmeen sanonta sekin on. Pitäiskö sen jotenkin lohduttaa? Ei voi sattua ku ei vertakaan tuu.

Tunteikasta Elisan muistopäivää! Pitäkää huolta lähimmäisistänne <3


8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oon myös miettiny miks ihmiset kiusaa toisiaan. Kenellä on oikeus pilata toisen elämä?

Olen itse koulukiusattu ja kukaan ei auttanut saatika puuttunut asiaan. Kiusaamista kesti koko peruskoulu-aika sekä 2 ensimmäistä ammattikouluvuotta.. En ole koskaan kuullut, että kiusaaminen olisi kenelläkään muulla niin brutaalia kuin minulla. Henkistä, fyysistä.. Raiskattu muutamaan kertaan, pakotettu seksuaalisiin tekoihin.

Mutta en ihmettele vaikka tämmöistä olisi enemmänkin, itse en meinaan ole kertonut kenellekään, en edes miehelleni, että kiusaaminen oli yläasteella myös seksuaalista.

Anonyymi kirjoitti...

kyllä seksuaalista kiusaamista myös täällä koettu, kauan sitten, mutta sitä kantaa edelleen mukanaa

Anonyymi kirjoitti...

Täälläkin ollut kiusaaminen seksuaalista ja hyvin brutaalia kiusaaminen.Ja muistoja kannan edelleenkin mukana.Ja niistä en varmaan ikinä pääse eroon.

Johanna kirjoitti...

On hyvä että asioista puhutaan, edes nimettömänä. Ihan liian montaa ihmistä on sattunu ja montaa tulee sattumaan, kun niin henkilökohtaisista asioista ei vaan voi puhua.

Voimia kaikille niiden kipeiden asioiden käsittelyyn!

Se mikä ei tapa, sattuu aivan helvetisti!

Ja pakkohan se on uskoa että ne myös vahvistaa. Ei me muuten oltais täällä :)

Anonyymi kirjoitti...

Niin...Niisistöllähän ensimmäisenä ajatuksena oli perustaa työryhmä nuorien syrjäytymisen estämiseksi. Kiusaaminen liitty myös vahvasti syrjäytymiseen. Kirjoittajan kannattaisi omassa tekstissään olla esimerkillinen kaikille kiusaajille ja elisoille. Onko oikein vähätellä muita? Vähättelit jo heti aslussa arvovaltaista Tasavallan Presidenttiä. Kiusaaminen voi alkaa vähättelystä. Pyritään estämään kiusaaminen, ei ruokita sitä!

Anonyymi kirjoitti...

En tiedä sanoisinko onneksi vaiko ikävä kyllä Enkeli-Elisan tarina on lähes varmasti paljastunut keksityksi.

Muutama tyynynsä märäksi itkenyt ihminen tuntee itsensä huijatuksi, ja syystä. Hyväkään tarkoitus ei oikeuta valehtelua.

Johanna kirjoitti...

Vaikka tämä Enkeli-Elisa -projekti olisi kokonaan keksittyä, se ei poista sitä tosiasiaa, että liian moni nuori päätyy itsemurhaan, ja liian moni vanhempi löytää lapsensa kuolleena.

Ja kulukiusaaminen (ja työpaikkakiusaaminen) on suuri syy siihen, ettei elämä tunnu elämisen arvoiselta.

Mulla ei ole huijattu olo, vaikka Elisa olisi täysin fiktiivinen hahmo, tai Minttu purkaisi projektilla omaa "miten olisi voinut olla"-elämäänsä. Ne tunteet, niin Elisan kuin Elisan vanhempienkin, on aitoja ja todellisia.

Harmi jos joku kokee tullensa puijatuksi tms. vain siksi, ettei tällä kohtalolla ole kasvoja :(

Anonyymi kirjoitti...

Asiantuntijoiden mukaan, ilman yhtään poikkeusta, on vaarallisinta mitä voidaan tehdä että uidaan itsemurhan tehneen nahkoihin. Itsemurha tarttuu.

Tässä on siis toimittu väärin. Koulukiusaamista voidaan torjua ja pitää torjua nyt jo toimivien, tutkitusti tehokkaiden kampanjoiden avulla. Ja Koulurauhaa-lehtikin ilmestyy taas. Niillä on myös auttava puhelin.

Kirjoittaja on saanut mukaan muutamia herkkiä ihmisiä, joille tämä on hyvin tärkeä projekti. Se jää korulauseiden ja peukuttamisten tasolle, päinvastoin kuin niiden toiminta, jotka tekevät vähemmän kuohuttavaa, usein tylsää ja raskastakin, mutta pitkäjänteistä ja tärkeää, vaikuttavaa työtä.

Totuuden ja valheen ero on aina tärkeä. Se nähtiin nytkin. Elisa-projekti on nimittäin lähes tuhoutunut. Blogit on ajettu alas, Facebook-ryhmä on tyhjennetty. Valheella on lyhyet jäljet, ja miksi ihminen, nuorikaan, jolle on kerran valehdeltu, enää uskoisi.