Koulutusviikonloppuputken keskellä alkoi tuntua siltä, että pieni breikki olisi paikallaan. Jumppaaminenkin on hetkittäin tuntunut pakkopullalta, kun on ollut joka päivälle tunteja tuurattavana. Kokonaisvaltaisesti kaipasin hetken hengähdystä ja aikaa palautua.
Siirsin tämänkertaisen koulutuksen tuonnemmaksi ja lähdin Saken mukaan Poriin talvirenkaiden vaihtoon. Kun kerran auto on sinne menossa, kaksi ihmistä menee samaan hintaan kuin yksi, joten säästin tosi paljon rahaa ;)
Vaikka elämässäni onkin vaihe, jolloin vapaa-aikaa on enemmän kuin vuosiin, koulutusviikonloput on silti raskaita, ja ajatukset pyörii työasioissa niin kauan kun päivät hengaa vain kotona. Pitäisi kaikelle tälle vapaa-ajalle keksiä jotain kivaakin tekemistä välillä.
Oli kiva nähdä sukulaisia (joista saisi taas melkoisesti tekstiä aikaiseksi) ja kavereita, joista toiset ovat viimeisiä hetkiä yhtenä kappaleena. Pienen naisen maha voi kasvaa kyllä uskomattoman suureksi!
Hienoa nähdä, ettei raskauden myötä automaattisesti fläsähdä ja muutu lyllertäväksi sohvaperunaksi. On varmasti niitäkin tapauksia, että alusta asti liikkumista on vähennettävä ja hormonitoiminnan muuttuessa kehon koostumuskin muuttuu, mutta toiset taitaa käyttää masuasukkia tekosyynä laiskottelulle. Tämä mama vielä touhasi samalla tarmolla kuin ennenkin, pinkaisi sohvalta ylös ketterästi eikä juurikaan vaappunut kipittäessään. Toki viimeisen kuukauden aikana paljon vielä tapahtuu.
Nämät sukulointireissut ovat aina yhtä raskaita. Nukutaan olohuoneen vuodesohvalla, syödään miten sattuu, koko ajan ollaan menossa kun kahden päivän aikana pitäisi ehtiä käydä niin monissa paikoissa. Hassua on, että harvemmat tuttavat edelleenkään tulevat sieltä tähän suuntaan kyläilemään. Eivät käy vaikka olisivat töiden puolesta lähistöllä.
Henkilöt A ja B olivat myös pyytäneet henkilöitä C ja D joulunviettoon luokseen. A ja B kertoivat C:n innostuneen ajatuksesta ja sanoneen, että hän kyllä tekee porkkana- ja lanttulaatikot.
Keskustellessani C:n ja D:n kanssa, C sanoi närkästyneenä ettei hän ainakaan siihen suostu että raijaa kotoaan ruokaa mihinkään, "tulkoon he tänne".
Olisi kiva tietää kuka on tulkinnut ketä väärin ja missä kohtaa tämä väärinymmärrys on tullut. Onko mun asia alkaa selvittää vai annanko vain olla?
Kaikesta huolimatta oli kiva taas käydä ja nähdä rakkaita ja nauraa taas ihan aidosti. Kaverit on kyllä tärkeitä. Lapsena ja teininä osasi laittaa asiat tärkeysjärjestykseen, mutta miten ihmeessä arjen rutiinit menee nykyään niin usein kavereiden edelle?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti