perjantai 6. elokuuta 2010

P*rr* mopoilijat!!

Mopopojat pärryytti ikkunan alla kolmelta yöllä! Ärsyttävää! Ja tytöt kikatteli kyydissä.. Nyt ymmärän miks meistäkin valitettiin silloin vuonna kivi ja vasara kun mopot oli kova juttu.

Näin unta että olin respavuorossa ja samaan aikaan piti vetää jumppaa. Express-tunti oli täynnä, musat ei toiminu oikein ja ihmiset teki mitä lystäsivät.
Juuri keskiviikkona yhdelle spinniohjaajalle kävi niin, ettei oikeaa cd-levyä löytynyt mistään. Onneksi löytyi uudempi levy, jonka ohjelmaa tämä ohjaaja oli jo opetellut ja muisti ainakin melkein kokonaan oikein ;)

Naurettiin tunnin jälkeen että tilanne oli kuin suoraan painajaisesta. Oli hauska huomata, että kollegoilla on samoja stressipainajaisia: musalaitteet ei toimi tai mikki ei toimi tai koreografiasta ei vain ole mitään muistikuvaa. Tai asiakkaat vaan tekee ihan jotain omia juttuja vaikka mitä sanoisi.

Oon ohjannut niin paljon BodyPumpia ja BodyCombatia ja treenannut PowerStepiä, että kroppa on ihan naatti. Porin reissulla ei kovia treenejä vedetty, mutta ei se levostakaan käy. Toisten nurkissa punkkaaminen ja natisevilla sohvilla nukkuminen ei ole sitä parasta lepoa.
Ruoka-ajatkin heittelee eikä aina tuu syötyä sitä ravinteikkaimpaa ruokaa. Kaikki nämä vaikuttaa yllättävän paljon jaksamiseen.

Eilen olis ollut tarjolla combatia ja pesäpallon peluuta, mutta mun oli tyydyttävä kävelylenkkiin Tiksun kanssa.
Kymmenen tunnin yöunet luulis piisaavan, mutta kun ne samperin mopopojat herätti kesken unien ja sit alkoi päässä soimaan jumppamusat.

Porin reissut ei muutenkaan aina ole kovin rentouttavia. Otteita mummun kanssa käydystä keskustelusta:
-No onko Saken kanssa välit nyt vallan poikki?
-Ei kun kyllä me vähän niinku seurustellaan
-Pyh! Mitä siittäkin tulee!?

-No, meetkö syksyllä kouluun vai töihin?
-Jatkan tätä työtä ihan syksylläkin. Ohjaan ryhmäliikuntaa, teen respaa ja kuntosaliohjauksia.
-No mutta eks sä oikeisiin töihin mene?

-Koita nyt tehdä niitä lapsia niin kauan ku minä vielä elän!
-Kyllä sulla vielä elinaikaa on, eikä se lasten teko musta yksin riipu
-Eti sellanen mies jonka kanssa ne nyt teet, eikä tämä elämä niin kivaa ole että tätä enää kauaa jaksais.

veli ja minä <3
Karmarockissa sentään näin paaaljon kavereita ja harmitti oikein ettei kaikkien kanssa ehtinyt ees jutustella. Veljeni naispuolinen kaveri oli mun kanssa jutellessaan innoissan siitä, että olinkin ihan mukava! Hän oli kuullut paljon kauhutarinoita siitä, kuinka pelottava olen. Just.

Myös tuntemattomat ihmiset vaativat päästä juttusille, ja tenttasivat miksi olen päättänyt vihata heidän ystäväänsä, Saken entistä tyttöystävää. Hmm.. Qué?
Tämä väite on epätosi, ja jos se hypotettisesti olisikin tosi, pitäisikö sitä jotenkin perustella, miksei pidä kumppaninsa entisestä?

Tämä nainen teki kuitenkin illan aikana selväksi, että olen "pilannut hänen elämänsä"(<- suora lainaus).

Ainakin ex-avoppi (ex-kihlattuni äiti siis) vielä pitää minusta. Pitää niin paljon, että toivoisi minun ja exän palaavan vielä yhteen ja tekevän lapsia. Miten näistä lapsistakin puhutaan nyt niin kamalan paljon? Ja meidän erosta on jo kuitenkin aika kauan ja molemmilla on uudet kumppanit ja uudet elämät.

En ole tiennytkään että mulla on näin paljon valtaa ja vaikutusta ihmisiin! Pitäisikö sitä hyödyntää jotenkin? Nyt olen ilmeisesti käyttänyt voimiani vain negatiivisiin asioihin, mutta mihin positiivisiin tarkoituksiin nämä yliluonnolliset voimat voisi valjastaa?

Karman jälkeisessä kohmelossa kahviteltiin sunnuntaina serkkupojan synttäeitä. 50% vieraista, mukaan lukien juhlakalu itse, oli samanlaisessa kohmelossa,  joten oli melko hiljaiset juhlat ;)

Minä ja serkku ollaan saman ikäisiä ja hyvin saman kaltaisia. Katselin vierestä pakettien avaamista.. yhteiset isovanhempamme antoivat lahjaksi mynthon askin johon oli piilotettu 50€.
Minen saanu mittään kun mulla oli synttärit. En edes niitä mynthoneita.
Ei saisi olla kateellinen tai katkera, mutta kyllä se vähän harmittaa.

Asiaa kysyessä mummi totesi etten kutsunut heitä synttärikahville. Vantaalle? Jossa olen asunut melkein neljä vuotta eivätkä he kaikista kutsuista ja pyynnöistä huolimatta ole koskaan käyneet. Sen sijaan ihmetellään miksen käy useammin, eikä selitykseksi riitä se, että matkaan hurahtaa 7h aikaa ja 50€ tankkiin.

Vääryyksien vääryys! Tähän verrattuna juutalaisvainot ja romanivihat ovat pieniä murheita! ;)

Kaiken kaikkiaan tämä pitkä viikonloppu palautti jalat tukevasti maan pinnalle, ja ehkä vähän sen alapuolelle. Näiden itsetuntovaurioiden korjaamiseen kulunee muutama viikko, ja sitten voikin taas käväistä sukuloimassa.

On ihanaa olla kotona! Home sweet home <3

2 kommenttia:

Cattinen kirjoitti...

Suku on pahin ja paras!:D
Mä jaan ton tuskan sekä traumat sun kanssasi sillä erotuksella että olet niin onnekas kun on hieman välimatkaa.Meillä kaikki asuu 20km säteella,mummut tien toisella puolella...Ja auta armias jos siellä ei käy viikkoon...:P

Itse keräsin viime vierailulla saldoa;
"No käykö se J (mun mies) siellä töissä?"Tämä kysymys tulee vuodesta toiseen...Ei,ei se käy.Huvinvuoksi lähtee klo 5 aamulla kotoota.;)
"No aijotko ´mennä töihin kun pojat nyt pvkodissa?"En,mä aijon maata himassa.
"Miksi sä et käy sitä koulua,kyllä sun pitäisi se käydä?"Edelleenkin menen sinne tämän vuoden lopussa...Ja sitten seläntakana jauhetaan näistä samoista asioista eikä uskota mitään.Ihanata...:P

Lisää sukupostauksia!:D

Johanna kirjoitti...

Haha! Suku todellakin on pahin, mutta myös niin paras!
Suvusta riittäis postattavaa vaikka kuinka, mutta kaikki eivät kaikkea ehkä halua julki ;)