Tämän lähemmäksi joukkuehenkeä en yksilöurheilijana pääse, kuin lähipäivien lumituiskuisessa liikenteessä.
Kun lumi valtasi pääkaupunkiseudun viime viikon lopulla, liikenteessä oli malttia ja yhteenpuhaltamisen tunnetta. Jokaisen renkaiden alla oli irtolunta niin, että tuntuma tiehen oli olematon. Kaistanvaihtajien puolesta jännitettiin ja tilaa annettiin oman etenemisen kustannuksella. Kiire ei haitannut.
Risteyksistä selvittyä teki mieli avata ikkuna ja heittää ylävitoset muiden selviytyjien kanssa. Hyvä me!
Tottakai joukossa oli myös niitä, joille oma suoritus oli tärkein, ei joukkueen tulos. Toisinaan tuloksena olikin romuttunutta peltiä, mutta hei, tekevälle sattuu.
Lauantaina vietin voittojuhlia kotona. Viikon ajelut takana. Me selvittiin Micran kanssa vaurioitta. Melkein vein sillekin suklaata kiitokseksi.
Sunnuntaina en ajanut mihinkään. Ansaittu lepo rankan rupeaman jälkeen - oli muuten eka vapaa pitkään aikaan. Sellainen vapaa, johon ei liittynyt velvoitteita, menemisiä tai tekemisiä. Oli ihanaa <3
Tänään oli paluu arkeen. Etelässä on edelleen Pekka Poudan mukaan huono tai erittäin huono ajokeli, mutta se ei enää näy meidän joukkueen pelissä. Tiimityö ja ryhmähenki on poissa, ja tiet täynnä yksilösuorittajia. Maanantai.
Minä ensin, minun vuoro, pois tieltä!
Ehkä tähän talvikeliin sitten taas tottuu - toiset nopeammin ja toiset hitaammin.
Mä otan mieluiten vielä varman päälle, ja toivoisin että muut tielläliikkujat kunnioittaisivat sitä. En ole tien tukkeena, mutta en halua riskeerata omaa ja muiden turvallisuutta lataamalla liikaa luottoa omiin taitoihini.
Toivottavasti muutkin malttavat ajaa omien kykyjensä mukaan :)
Turvallisia kilometrejä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti