Rikki, rikkinäisempi, Johanna

Kun kotona ahdistaa..
Kun kotona kaikki muistuttaa petetystä luottamuksesta, naiivista uskosta, hyvästä olosta ja uskosta tulevaan.
Kun millään ei tunnu olevan mitään väliä. Kun ruoka ei maistu ja unet ovat painajaisia.

"Ihminen on ihmiselle susi"

"Aina luota vaistoosi, se on yleensä oikeassa!"

"Taikausko on humpuukia, mutta on olemassa selviä enteitä.."

Onneksi mulla on ihania ystäviä. Onneksi mulla on ystäviä jotka välittää. Ystäviä ei tarvitse olla montaa, kunhan ne ovat todella läsnä silloin kun heitä eniten tarvitsee. Pienistäkin asioista voi saada paljon voimaa. Tuntemattomankin hymy tai pienet ystävälliset sanat saattavat tuntua elämää suuremmilta, kun päässä velloo vain mustaa tyhjyyttä.

Viime viikolla kaikki oli hyvin. Tai ainakin se naiivi usko tulevaan oli olemassa. Valoa tunnelin päässä.
Sitten kaikki muuttui yhtäkkiä ja yllättäen. Kostoksi siitä, että mulla oli hetken hyvä olla?

"Miten se voi olla kaikkea sitä mitä se on tähän asti halveksinut?"

"Se on aivan eri ihminen.." "Mä en tunne sitä enää"

Vaatehuoneessa on puolet enemmän tilaa, mutta hyllyt tyhjinä ja mun vaatteet edelleen sullottuna kahteen alimmaiseen.
Vessan peilikaappi on ihanan siisti, mutta tavarat toisella puolella jää käyttämättä kun ovea on tuskallista avata.
Jääkaapissa on kaikki mitä yhdessä ostettiin kun kaikki oli vielä hyvin.
Tyynyissä toisen tuoksu.

"Mun täytyy ostaa uusia vaatteita että mä saan koneellisen saman värisiä.."
"Mitä kaupasta voi ostaa ja kokata yhdelle?"
"Menetysten sijaan pitäisi osata nähdä mahdollisuudet, mutta missä ne on?"

"Hullua, että ihminen aiheuttaa itselleen tollasta tuskaa. Eikö olis helpompaa pyytää toinen viereen yöksi?" Entä sen yön jälkeen? Olisiko se vain hetken helpotus ja väistämättömän pitkitystä? Taas lisää turhia toiveita?

Onko lievä hidas kituminen ajan myötä parempi kuin nopea tuskallinen ratkaisu? Mikä on nopeaa ja mikä hidasta? Jos yhdessä oleminen aiheuttaa jatkuvaa epäilystä ja epätietoisuutta, onko se sen arvoista? Kunhan yksinäisyyteen tottuu, ei tarvitse pelätä toisen loukkaavan.

Odotan sitä päivää, jolloin tää möykky rinnassa ei enää puserra kyyneleitä silmiin aina kun jään yksin.