maanantai 16. syyskuuta 2013

Vierua ja viihdettä

Perjantaina vietettiin sotilasmaistereiden kanssa testi- ja liikuntapäivää Vierumäellä. Ne päivät alkaa aina valojänistestillä, ja ruokailun jälkeen on pari tuntia ohjattua liikuntaa vaihtoehtoisilla teemoilla. Mun ohjattavana oli pari settiä kehonhallintaa. Oli kivaa! :)


Tällä kertaa olin myös itse kokeilemassa sitä valojänistestiä, ihan vaan että tiedän mistä puhun. Toiset sanoo että valojänistesti on mukavampi kuin Cooper, mutta kyllä ne mun mielestä on ihan yhtä kamalia ärsyttäviä. Eihän se mitään kamalaa ole, sen kun juostaan vaan, mutta kun se juokseminen osuu johonkin samankaltaiseen hermoon kuin hammaslääkäri porallaan, ja se ovenkarmi kyynärpäässä.

Ja niille, jotka nyt ihmettelevät mikä ihme se valojänistesti on, valotan asiaa sen verran, että valojänistestissä seurataan juoksurataa kiertävää, standardivauhdilla etenevää, kiihtyvää valoa. Se lähtee melko rauhallisesti liikkeelle, ja joka kierroksella vauhti hiukan nopeutuu. Rataa kierretään niin kauan kuin virtaa riittää ja tossuissa riittä tempo.

Cooperissa on juostava, tai käveltävä, 12 minuuttia millä tahansa vauhdilla. Voit hidastaa jos siltä tuntuu. Valojänistestissä ei armoa anneta, vaan vauhtia on pidettävä yllä ja jopa kasvatettava.

Mä huomasin jo lämmitellessä että viikon treenit (lenkkii, penkkii, tanssii ja jumppaa) ja vähähiilarinen (hups, vahinko!) ruokavalio painoi jaloissa jo valmiiksi, ja kun päälle lisätään se psyykkinen painolasti, hyvä että sain jalat edes liikkeelle. Alkuvauhti oli sellainen, jolla olisin voinut hölkötellä, mutta heti seuraavalla kierroksella alkoi se "tän kierroksen jälkeen kyllä lopetan"-tyyppinen ajatuksen kulku.

Jos nyt vielä voi vähän selittää, niin juoksin viimeisen ryhmän mukana, ja hallista alkoi olla happikin jo lopussa, mikä ei tehnyt testistä ainakaan yhtään miellyttävämpää. Viis kierrosta taisin roikkua mukana. Olisin voinut pinnistellä vielä yhden kierroksen, mutta en vaan halunnut. Luovutin koska ei ollut pakko juosta. Onks aina pakko tehdä jos ei yhtään haluu? Kyllä mä vielä opin juoksee, ja sit mä haluun testiin. Sit ku se ei tunnu niin hemmetin kamalalta.

Kotimatkalla meinasin nukahtaa metroon. Päätin, että nukun ihan koko viikonlopun. En ehkä herää ollenkaan.

Lauantaina yllätyksekseni kuitenkin heräsin! 11h unien jälkeen. Katottiin monta jaksoo BB:tä. Niin aivotonta ohjelmaa ettei tarvi ajatella. Ei tarvi ku olla ja ihmetellä. Jossain vaiheessa, kun olin ilmeisesti levännyt tarpeeksi, alkoi olla rauhaton olo - tarttis tehdä jotain, mennään johki, tehdään jotain, LEIKI MUN KAA!

5km lenkki (juosten!) purki kivasti energiaa ja piristi nuutunutta oloa. Suihku, ruokaa ja cityyn:
Käytiin tilaamassa mulle uudet silmälasit (vanhat on niin vanhat että ne jää laukun pohjalle liian helposti) ja vähä kateltiin syksyn vaatejuttuja... käytiin kahvilla, ja treffattiin mun isä Kampissa ja käytiin yhdessä syömässä. Masut täynnä päätettiin vielä käydä kotimatkalla leffassa. Keskellä kaupunkia on niin mahtava asua!

Kirottu (The Conjuring) tuli katsottua osaksi sormien välistä. Hyvä kauhu on mun mielestä piinaavaa ja pelottavaa, tämä oli siinä rajoilla oliko liikaa pelästymisiä. Suosittelen silti kauhun ystäville - ei se huono ollu!

kuva: Finnkino
Sunnuntaina oltiin Rooman reissukavereiden kanssa brunssilla Pacificossa. Se oli mun elämäni eka brunssi, jos ei Santiksen viime sunnuntaista sotaharjoituksen jälkeistä brunssia lasketa. Ja koska vertailukohtaa ei ole, mun on ehkä turha hehkuttaa että maailman parasta ruokaa, vaikka mun mielestä oikeesti oli. Siä oli munakokkelia, lihapullia, papuja, salaatteja, jotain soijahässäkkää, tonnikalatahnaa ja maissulastuja, hedelmäsalaattia, hedelmäpaloja, jogurttia, mysliä ja muroja, leipiä ja leikkeleitä, mehua ja kahvia... Toki seurakin oli tosi mukavaa ja ilma oli nätti ja olo oli hyvä, joten kaikki palikat oli paikoillaan. Olo ei muuten enää lähtiessä ollut niin kovin hyvä. Jälkkäriks oli banaanipannaria ja jätskiä. Nams!

Oisko sulla suositella pääkaupunkiseudulla hyviä brunssimestoja? Kerro vinkki missä tykkäät käydä ja millaista safkaa on tarjolla! :)

8 kommenttia:

Jonna kirjoitti...

Moikka Johanna,

Fazerin brunssia voin ehdottomasti suositella! http://www.fazer.fi/Palvelut/Kahvilat-ja-Ravintolat/Fazer-Kahvilat-ja-Ravintolat/Ravintolat/Helsinki/Karl-Fazer-Cafe/kahvila/Aamiainen-/

Monipuolinen, maukas, tuore ja kakkuakin tarjolla ;) Tosin aina täynnä ja kahvilapuoli ehkä kolkon tuntuinen. Varaisin pöydän ennakkoon.

Tuolla lisää vaihtoehtoja: http://www.stadissa.fi/paikat/648/brunssi-helsinki-brunssit-ja-brunssipaikat

Krullakin oli maukas.

Unknown kirjoitti...

Oi oi, kiitos Jonna :)

Unknown kirjoitti...

Heiiii, me oltiin kans sunnuntaina Pacificossa! Ja mä kans ekaa kertaa! :)) Oli hyvää!
Ja seuraavan herkkupäivän brunssiks taidan matkata kans sinne Fazerille, KAIKKI puhuu siitä ja on käyny siellä. Paitsi mä. Ja sit superherkkupäiväksi löyty sellanen kun olikohan Chjoko. Se kuulosti jo vähän jopa pelottavalta..

Unknown kirjoitti...

Mun on kyllä kans kokeiltava toi Fazer... Mut Chjoko vaikuttaa liian isolta morkkikselta ;D

Salli kirjoitti...

Ravintola Sunn Senaatintorilla oli tosi ihana, sellanen aika fiini esim. siihen Pacificoon verrattuna (joka siis oli kans musta tosi hyvä, mut eri tavalla!). Ihania itse leivottuja leipiä, salaatteja, hedelmiä.

Unknown kirjoitti...

Kiitos Salli! Ite en olis ikinä tullu katsoneeksi tän ravintolan menua, enkä menun perusteella valinnu brunssipaikaksi. Pistetään listalle ja käydään kokeilemassa :)

Jenni kirjoitti...

Moi :)Mä tykkäään Köketin brunssista. Melkein kaikki on itsetehtyä. On puuroa, leikkeleitä, vihanneksiä, salaatteja, leipiä, munia ja ties mitä herkkuja, myös makeita. :P Ja niin hyvää pannaria :D. Paikka sijaitsee Senaatintorin kupeessa. Iiro ei tykkää tilasta, on kuullemma liian jotenkin kolkko, mutta brunssi on myös ison miehen mieleen.

Unknown kirjoitti...

Ahaa. Kiitos Jenni. Aika kallis kyllä 20€, mutta jos safka on hyvää niin kai sitäkin kannattaa kokeilla :)