lauantai 7. tammikuuta 2012

porilaista salielämää

Joulun jälkeen olen päässyt tekemään muutamia hyviä salitreenejä. Selkä kestää jo kovia punttitreenejä, muttei vieläkään taivutteluita, joten vaparin harjoittelu on enimmäkseen mentaalipuolen juttuja ja kevyttä venyttelyä. Toivottavasti pian pääsen jo tositoimiin :)

Loppiaisen viettoon kuului kevyttä illanviettoa veljien ja serkkujen kanssa, mutta kävin kuitenkin ensin päivällä veljen ja hänen tulevan vaimonsa kanssa salilla. Se oli sama sali jossa itse aloitin punttien nostamisen 2000-luvun alussa kun kilpa-aerobicporukan treenit pidettiin sen paikan peilisalissa.

Salin nimi oli silloin Muscle Factory, ja kuten nimestä jo voi päätellä, siellä oli isoja miehiä ja isoja painoja. Ja me pienet aerobiccaritytöt.

Paikka oli edelleen aikalailla saman näköinen ja samanlaisia hikisiä haisevia miehiä siellä enimmäkseen oli. Ihana vanha kunnon punttis!

Tein askelkyykkyjä "miesten puolella" kyyytelineessa, mutta kävin sarjojen välillä jelppimässä veljeä toisessa laitteessa. Jossain vaiheessa iso karju tukisukissaan ja appelsiinit kainaloissa huusi "onks teil jollai täsä viäl keske vai?" Vastasin että mulla on kesken ja yks sarja olis vielä tulossa. Sain takaisin kiukkuisen katseen ja turhautunutta tuhahtelua. Tein nopeesti sarjat alta pois ja taisin jopa jättää hätäpäissäni vähän kesken ne, kun toisella kerran oli kova kiire just siihen kyykkytelineelle vaikka vieressä oli ihan samanlainen vapaana.

Vein painot paikalleen ja siirryin seuraavaan liikkeeseen. Tämä mies otti tyhjentämäni tangon ja käveli toiselle puolelle salia. Hän ei siis tarvinnut sitä paikkaa vaan vain sen tangon. Juuri samanlaisen kuin siinä vieressä oli vapaana. Jussi Vareksen sanoin vois ihmetellä: "Mikä v***u teitä porilaisia oikein vaivaa?" ;)

8 kommenttia:

Tupla kirjoitti...

Ai että. Ihana kaupunki ja ihania ihmisiä! Mutta silti, heti muuttaisin takaisin jos mahdollisuus olisi! :D

Elina kirjoitti...

Ahahaha, naurahdin ääneen, kun luin tämän loppuun! Hyvä meininki Porissa. :-D

PetraBettina kirjoitti...

Voi ei! Tämäkö se on edessä, jos sinne muuttaa takaisin? Sitä on ehtinyt täällä Kuopiossa jo tottumaan siihen, että salilla voi ihan jutella ventovieraiden kanssa ja se on kaikista kovin mukavaa... Toista se on Porissa ;)

Metallisydän kirjoitti...

Hei camoon, ei leimata kaikkia Porilaisia! Kyllä mä ainakin juttelen ihmisille salilla ja jotkut jopa juttelee takaisin ;)

Anonyymi kirjoitti...

Voi Muscle Factory <3 ja me pienet aerobiccaritytöt..=) Sieltä se kaikki alkoi. Oonkin ajatellut että täytyis joskus käydä fiilistelemässä siellä, mutta enpä taida uskaltaa! :)
-Hanna-

PetraBettina kirjoitti...

Muistan kun joskus aikanaan Porissa uskaltauduin pyytämään tuntematonta mieshenkilöä varmistamaan penkkiäni ja kävi kyllä nopeasti selväksi, niin pyyntöni häiritsi pahasti miehen treenejä. Sen jälkeen pidin suuni supussa ;)

Mutta nyt kun savolaiset ovat tehneet minusta entistä pahemman hölöttäjän, pitää ehkä tulla testaamaan joko karhukaupungistakin löytyisi samanlaisia hölöttäjiä :D

Unknown kirjoitti...

Reiluuden nimissä täytyy sanoa että oli siellä niitäkin miehiä jotka ihan normaalisti morjesteli. Yks mätä vaan pilaa koko satsin...

Hanna, meidän peilisali on nyt se "miesten puoli" ja vanha pukkari on minijumppasali. Silti tuli paljon muistoja mieleen. Suosittelen lämpimästi fiilistelyä!

Voi Petra, sulla tulee olee hankalaa ;)

Mog kirjoitti...

Jos oli henkisiä juttuja. "Ei tuu muilla tangoilla yhtä hyvää treeniä" tjs. ;)
Itsestä on outou jos treenit menee perseelleen jos joutuu 1-2min jossain välis venaamaan. Kai sen nyt lähtiessäkin jo tietää et salilla voi olla myös muita.