Mietin tuossa kuinka paljon merkitystä onkaan lapsuuden ja nuoruuden vaikutteilla ja valinnoilla. Paljon.
Eikös vanha sanontakin kuulu että "minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa"?
Jos lapsena tottuu liikkumaan ja urheilemaan, treeni maistuu vanhempanakin. Jos nuorena jo oppii tappamaan, siitä tulee möhemmän elämän "normaali juttu", kuten tuossa nk. Jyväskylän laukkusurmassa.
" -- 37-vuotiaan miehen taustalta löytyy henkirikostuomio. Mies surmasi 29-vuotiaan miehen yhdessä oman äitinsä kanssa--" Ja nyt 25-vuotias nainen on tämän miehen kotona tapettu ja sullottu kassiin.
Kuinka pienestä se ihmisen elämän suunta (ja elämä!) onkaan kiinni. Oon tyytyväinen että vietin elämäni ekat vuodet tiiviisti temppukerhossa ja talleilla, eikä äidin kanssa koskaan suututtu isälle niin paljon että oltais pistetty se kylmäksi ;) Enkä listinyt myöskään pikkuveljeä vaikka liki olikin!
Lapsuuteni Parkano on murheellisen korkealla kaikissa synkissä tilastoissa, joten teini-iässä olis ollut mahdollisuus valita se elämän polku todella huonosti - tuttuja on sekä kuluttanut sellien saranoita että kuopattu ennen aikojaan - ei siis elävältä mutta ennen kuin iän puolesta olis pitänyt.
16-vuotiaana oli maailman suurin katastrofi muuttaa sadan kilsan päähän kavereista, mutta jälkeenpäin ajateltuna se saattoi olla tosi hyvä juttu. Asiat vois olla paremmin jos olisin saanut jäädä tuttuun ympäristöön tuttujen ihmisten ja rakkaiden kavereiden kanssa, mutta vois ne olla paljon huonomminkin.
Oon vaikutuksille altis ja tahdon kokeilla rajojani, joten mitä luultavimmin olisin ajautunut lopulta vääriin porukoihin. Ja pikkuveljeni on vielä alttiimpi ja vielä varmemmin olis nyt kiven sisässä tahi six feet under.
Jos joku asia harmittaa, kannattaa aina ajatella niitä vielä huonompia vaihtoehtoja ja olla tyytyväinen siihen mitä on. Vaikka elämä tuntuis kurjalta, et sentään ole tappanut ketään etkä tullut tapetuksi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti