tiistai 24. huhtikuuta 2012

Kohti kuntoa

Tervetuloa takaisin ruokahalu! :)

Eilen, pitkästä aikaa, sain syötyä kaiken mitä suunnitelman mukaan pitäisi syödä. Enkä puhu grammalleen lasketuista ohjeista vaan normaaleista välipaloista ja lämpimistä ruuista.

Syöminen on aina ollut se mun hankalin juttu. Vahingossa tulee syötyä liian vähän ennemmin kuin liikaa. Kipeänä se on ihan mahdotonta, ja heti kun elämässä on pientäkin mullistusta, mun ruokahalu karisee. En mä mikään yli-ihminen ole, kyllä herkkuja vois vetää vaikka kaksin käsin, mutta kun sellaiseen ei anna itselleen lupaa, sitten ei vaan syödä.

Eilen oli hyvä päivä. Lauantaina tein pienen kevyen punttitreenin ja sunnuntaina kevyesti vaparijuttuja. Eilinen oli lepoa. Tänään Fressi Fitissä tehoja säästellen sain hien pintaan ja kyynärpäihin palovammat, haha! Selkälankku on mun inhokkiliike, mutta tein sen kuitenkin hampaita kiristellen ja hiljaa mielessä kiroillen. Siihen matolle ne nahat sitten kyynärpäistä jäi ;)

Oli hyvä tunti - toiminnallista kiertoharjoittelua, eli tosi monipuolista ja just tähän tilanteeseen sopivaa treeniä. Kiitos vaan PT-asiakkaalle joka perui aikansa ja mahdollisti mun oman treenin!

Huomenna lepoa, tai ehkä vähän lämmittelyä ja venyttelyä, torstaina taas BodyPump + kahvakuula. Eiköhän sit ala nainen taas olla treenikunnossa :)

Ei kommentteja: