perjantai 13. huhtikuuta 2012

Sokeroinnissa

sokerimassa
Sokerointi on tapa poistaa ei-toivottuja ihokarvoja, vähän kuin vahaus, mutta sokerimassalla. (Jollekin voi tulla mielikuva iholle sirotellusta sokerista, mutta ei, tällä ei ole mitään tekemistä sen mielikuvan kanssa.)

Sokerointia voidaan käyttää kaikkiin ihokarvoihin, sekä naisilla että miehillä.

Lämmin sokerimassapallo levitetään pienelle ihoalueelle ja nyppäistään sillä karvat ja kuolleet ihosolut pois. Sama klöntti riittää koko toimenpiteeseen. Ei siis aplikaattoreita ja liuskoja kuten vahauksessa, vain pieni sokeripallo.

Bikinirajojen karvanpoisto tarkoittaa karvojen poistoa alueelta, joka jää pikkareista rumasti näkyville, ja Brasilialainen karvanpoisto on siitä astetta kovempi juttu, eli karvojen poisto koko genitaalialueelta.

Jep. Tänään testasin Brassisokerointia.

Kasvohoidon jälkeen on kiva postata kuvia sileästä ja heleästä ihosta, mutta tästä hoidosta tai sen tuloksista ei ole kuvia luvassa ;)

Sokeroinnin teki Studio Helmin Mari Pääkkönen, jonka rempseä olemus ja ammattimainen rauhallisuus vei pahimman hermostuneisuuden heti alkuunsa.

Olen kuullut näistä brassivahauksista monenlaista tarinaa, mutta Helmissä homma ainakin hoidettiin niin mukavasti kuin sen asiakkaan kannalta voi hoitaa.

Vaikka olisi käynyt suihkussa juuri kotona, on ennen toimenpidettä mukava tulla ohjatuksi vessaan kun kyse on niin intiimistä asiasta ja läheisestä kontaktista vieraan ihmisen kanssa. Hoitohuoneessa sain Marilta kertakäyttöstringit (suloiset ampparikuviolliset paperipöksyt) jotka antoivat enimmäkseen vain henkistä tukea - syrjäänhän nekin oli sokerin tieltä aina siirrettävä.

Toimenpide itsessään sattui just sen verran kuin karvojen kiskominen juurineen sattuu. Paljon. Ja oli juuri niin epämukavaa kuin itsensä paljastelu on, ellei satu olemaan joku sen suuntainen fetissi. Mutta jälki oli siistiä. Ei tulehtuneita nyppyjä eikä ainuttakaan veripisaraa. Pesee perinteisen sheivauksen mennen tullen. Ehdottomasti suosittelen ainakin ennen etelän reissuja tai kisavärien levitystä.

Ennen kisarusketuksen (ProTan, Jan Tana jne.) levitystä kaikki ihokarvat pitää poistaa. Ja varsinkin ProTania käytettäessä, kun värjäily kestää 3-4 päivää, on kisalavalle noustessa jo ruma sänki näkyvissä, mutta sheivata ei voi ettei värit lähde. Sokerointi pitää karvat häviksissä useita viikkoja, ja silloinkin kasvava karva on hennompaa kuin sheivaamalla katkottu.

Karvojen kasvuvauhti on hyvin yksilöllinen ja karvat on aina eri kasvuvaiheissa (ihokarvat uusiutuvat luonnollisesti muutaman kuukauden välein), eli noin neljän viikon kuluttua käsittely uusitaan. Silloin ei pitäisi sattua enää kamalasti, kun nypittävää ei ole niin paljon kuin ensimmäisellä kerralla.

kuorintaliuskat
Kotihoitona on kuorinta ja kosteutus pari kertaa viikossa. Kuorinta poistaa kuollutta ihosolukkoa ja ehkäisee karvatupentulehduksia. Kosteutuksella iho pysyy joustavana eikä karvat kasva ihon sisään.

Tavallinen rakeinen vartalonkuorinta-aine ja kosteusvoide käy oikein hyvin, mutta mä sain kuitenkin mukaani juuri tähän tarkoitukseen purkitettuja kuorintaliuskoja.




Missä se Helmi sitten on?
Tikkurilan aseman vieressä on kauppakeskus Tikkuri. Mene pääovista sisään, kävele keskuksen läpi ja ulos Hesburgerin vieressä olevasta ovesta. Eteesi aukeaa tämä viehättävä näkymä:


Thai Palacen vieressä on käytävä, josta löytyy tämä ovi:

Siellä se Helmi on :)

Ja nyt lepoa ja iltapalaa...


Toivon kovasti että Bodylehti tai joku ystävällinen ihana kehourheilun seuraaja kuvaa ja julkaisee fitness-sarjan vertailut ja vaparit huomenna Turun Fitness Classicissa, koska kisakatsomossa hurraaminen jää multa nyt lämpöilyn takia vain haaveeksi. Sniif.


2 kommenttia:

Mari kirjoitti...

Hahaha tosi viehättävä näkymä :D
nähään taas neljän viikon päästä ja koitas parantuu :)

Unknown kirjoitti...

:)