tiistai 11. syyskuuta 2012

Expo kuvina

Kaikki alkoi lauantaina aamulenkillä.
Aurinko paistoi ja olo oli flunssan jälkeen ekaa kertaa oikeasti hyvä.

Täydellinen kärpässieni. Ainoa sienilajike jonka tunnistan.
Jos joku vielä luulee, että pääkaupunkiseudulla on vain betoniviidakkoa, huomaa nyt olevansa väärässä. Tälläistä lenkkimaastoa täällä meillä:


Koska hotelli oli jo ajat sitten varattu ja maksettu, eikä peruutus onnistunut enää perjantain kilpailijakokouksen jälkeen, päätimme lähteä Lahteen jo lauantaina, vaikka sunnuntainakin olis vielä ehtinyt ajella. Hotellissa on kiva olla.

Matkalla kävin Alkosta ostamassa pienen 250ml pullon punkkua iltahömpsyksi, ja myyjä kysyi paperit!! Se oli hauskaa. Vaikka iästä ottaisi 10v pois, saisin ostaa viiniä... ja mitä tahansa alkoholia.

Messuille mentiin käymään tietoisesti PRO-kisan aikana, koska silloin varmasti saa katsella kojuja rauhassa.
Seurattiin kisaa verhon raosta ja todettiin, että on ne isoja ne isot miehet.

Mielestäni -10% ei ole messutarjous, mutta koska bodykansa on merkkiuskollista, Betterbodiesit ja Gazozit menee varmaan millä tahansa hinnalla.

Biancaneven osastolla oli kisabiksuja -50% ja se on jo sopiva messuhinta. Valitettavasti sopivia biksuja ei ollut tarjolla. Kokeilin yksiä, mutta alaosa oli iso ja yläosa pieni - se piristi hiukan :)
Totesin, että Biancaeve on onnistunut brändäyksessä hienosti, kun ihmiset ostavat ja käyttävät Biancaneven logolla varustettuja blingbling-mainospipoja onnellisina ja ylpeydellä.

Katselin eri osastoilta vetokumeja, mutta en osannut päättää mistä sen ostaisin. Tai oikeastaan en jaksanut ajatella millaisen ostaisin.

Tarjolla oli paljon hyviä kirjoja, joista pakotin itseni valitsemaan vain kaksi.


Illalla keskittymiskyky ei riittänyt lukemiseen, joten molempia olen vasta selaillut, mutta hyviltä vaikuttaa.

Sakke on ajatellut siirtyä cateringalalle kun annosten koostaminen tulee jotekin niin selkärangasta ;)

Iltapala: rahkaa ja ananasta
Aamulla heräsin ennen kellonsoittoa 6.30 ihan täpinöissä. Ei pystynyt nukkumaan enää yhtään! Niinpä lähdin ulos. Näin aurinkoisena avautui sunnuntainen Lahti.


Liikkeellä ei ollut juuri ketään. Torin laidalla ohitin yhden papan, yksi täti sauvoineen tuli vastaan suojatiellä ja kaksi autoa näin koko puolen tunnin reippailulla.

Eka kerros Jan Tanaa klo 9.00, jonka jälkeen nautin kuivan aamupuuron ja puoli kupillista pikakahvia.

Toinen kerros Jan Tanaa klo 10.00, jonka jälkeen meikkausta ja ripsien liimausta. Onneksi ystävä lupasi laittaa mun hiukset kisapaikalla. Huh.

Kolmas kerros Jan Tanaa klo 11.00 jonka jälkeen kamat kasaan ja vaatteet päälle. Hotellin luovutus 12.00.

Sateenkaaren päättyminen Lahti Halliin loi suuria odotuksia...


Ihan ensin etsin Virpin, joka käden käänteessä loihti kivan sivuponnarin epäkeskokiharoilla. Kampaus jota en itse olisi osannut edes ajatella. Siitä tuli kiva. Tykkäsin kovasti :)

Värille tulee sokeaksi, mutta koska aiemmat värit ovat olleet järjestään liian vaaleita, päätettiin käyttää äidin ja isäpuolen asuntoautoa hyväksi ja vetää vielä neljäs kerros Jan Tanaa. Siinä kuivatellessa sitten meni hetki.


Oli tilaisuus myös chillailla hetki ihan omassa rauhassa. Mielikuvaharjoittelua ja psyykkausta...


Lämmittely raikkaassa ulkoilmassa tuntui tosi hyvältä tunkkaisen ja kuuman messuhallin sijaan.

Aurinko
Oli hankalaa hahmottaa milloin pitäisi olla lämmin ja mihin tähdätä se paras draivi, kun ensin oli CBB miehiä monta sarjaa ja Athletic Fitness-sarjan miesten ja naisten fysiikkakierrokset. Luulisi että tuomaristo osaisi jollain tapaa arvioida aikatauluja kokemuksen perusteella.

Ja jos aikataulut tehtäisiin edes suurinpiirtein, voisi tarvittaessa pitää muutaman minuutin tauon tai sitten vain olla muutaman minuutin myöhässä aikatauluista. Yleisölläkin olisi mahdollisuus käydä vessassa tms. Nyt ainoa tiedossa oleva aika oli finaaleiden alkamisaika 15.00.

Koska Expossa vapaaohjelmiamme ei kuvattu videolle, linkitän Jyväskylän vaparit Bodylehden nettisivulta TÄHÄN.

Kun vetää vapaaohjelman viimeisenä, sen jälkeen on vain juuri ja juuri aikaa vaihtaa biksut päälle ja korkkarit jalkaan. Sakke tasoitteli vaparin tuhrimia värejä ja kuivaili verivanoja polvesta ja varpaista. Siinä kiireessä jäi öljyt levittämättä niihin kohtiin, joista vaparipuku ja lattialla pyöriminen oli ne kuivannut. Hehku olisi saattanut pelastaa hiukan, mattainen pinta epätasaisen värin päällä näyttää vain löysältä.

Fysiikkakierrosta odotellessa...
ja lavalla. 
Monet ajattelevat vapaaohjelman olevan se raskain osuus, mutta kyllä se on se fysiikkakierros. Anatomiset asennot, vartalon vääntäminen asentoon jossa jokainen lihas jännittyy, tärisevin jaloin ja vapaaohjelman jälkihiki päällä, se on raskasta.

Jos olisi hyvä pumppi päällä ja oikeasti rasvat minimissä, se olisi vähän helpompaa. Silloin voisi keskittyä enemmän rentoon hymyyn ja siihen, että näyttää kovan urakan jälkeen ihan kamalan hyvältä :)

Backstagella kisan jälkeen juttusilleni tuli Biancaneven Elina. Hän oli tunnistanut minut nähtyään screeniltä ison lähikuvan. Ollaan leikitty yks kesä yhdessä Kullaalla, oon ollut niillä Tampereella ja ollaan oltu yhdessä laivalla. Yli 20 vuotta sitten! Ihan saman näköinen Elinakin oli kun nyt osasi yhdistää. Luultavasti mullakin on siis ihan kohta Biancaneven mainospipo, jota pidän joka paikassa, onnellisena ja ylpeydellä, mun kaverilla on noin mahtava putiikki :)

Otettiin kaverikuvaa Titin kanssa, joka otti hopeaa bikinin lyhyessä sarjassa. Ollaan yhdessä selviydytty nuoruusvuosista Parkanon yläasteella. Mutta siitä nyt ei ole kuin 15 vuotta.

Koska mulla ei enää ollut kisapuku päällä, Titi mielestä mun paitaa piti vähän tuunata ;)
Ihanaa, että tunnen näistä piireistä jo niin paljon ihmisiä, että jään suustani kiinni ihan koko ajan. Oon niin pitkään ollut lonely rider joka ei tunne ketään ja joka on aina joka paikassa yksin.

Tälläinen pysti sieltä Exposta sitten tuli. Hassu juttu, että karsinnasta saatu pokaali on isompi kuin SM kisasta saatu.

Spartan Gearin osastoa jo purettiin kun tulin backstagelta, joten kysyin olisiko vielä mahdollista ostaa joku keskivahva versio. Sain vihreän vetokumin ja onnittelun: "Saat sen tuotelahjaksi, onneksi olkoon!"


Kiitos Spartan Gear :)

Kiitos kaikille sponsoreilleni tästä upeasta kaudesta!

Kiitos Studio Helmi sokeroinnista, kasvohoidosta ja hiuksista.
Kiitos Wrange lisäravinteista.
Kiitos Puma Finland vaatteista.
Kiitos Glagla store kengistä.



Kiitos sukulaiset ja ystävät avusta, tuesta ja kannustuksesta.
Kiitos Else, Maija ja Paula valmennuksista.
Kiitos asiakkailleni, jotka antoivat muutakin ajattelemista.
Kiitos blogin lukijat, että jaksatte lukea ja joskus jopa kommentoida juttuja :)



P.S. Totuttuun tapaan kisapäivänä syötiin kiinalaista. Tällä kertaa mun pullo mätsäsi hienosti ruokalistaan.




5 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Kiva kun laitoit tällaisen postauksen. Monesti oon miettinytkin, että mikä on päivän kulku. Ei muuta kun tsemppiä jatkoon!!!!

Anonyymi kirjoitti...

Halusin vaan sanoa että oot aivan mahtava esiintyjä! :) oon juuri alottanut itse "kunnolla treenaamisen" ja sen myötä olin expossa katselemassa vähän mistä on kyse. Kaukaisena haaveena siintää vaparifitness lavat ja haluaisinkin kysyä onko sulla erikseen valmentajaa vaparia varten vai itsekö vaan harjoittelet tanssit ja akrot?

Anonyymi kirjoitti...

Onneksi olkoon Johanna! On ollut mukava seurata taivaltasi näin blogin kautta. Jatkoa odotellessa.. :)

Minttu kirjoitti...

Onneksi olkoon! Tämä taitaa olla eka kerta, kun kommentoin, vaikka olenkin lukenut blogiasi jo pidemmän aikaa. Aloitan antamalla tunnustuksen: http://kunnonkaipuu.blogspot.fi/2012/09/tunnustettu.html

Unknown kirjoitti...

Kiitos kaikille kommenteista!

Vaparin teosta ja valmennuskuvioista olen kertonut aiemmin tässä blogissa. Valmentajaa minulle ei ole, mutta onnekseni tunnen paljon ihania ja taitavia ihmisiä, jotka auttavat tarvittaessa :)