perjantai 22. maaliskuuta 2013

Kevyttä reenii ja kauneutta

Kevyen viikon treeninä tiistaina fillaroin 45min ja venyttelin päälle, keskiviikkona jumppasin tosi kevyesti jalat ja eilen olikin sennujumppaa, BodyPump ja BodyCombat.

Pikkuruisen treenikaverin kanssa on joskus kehiteltävä apukeinoja että saa liikkeet tehtyä niin että menee kunnolla perille. Keskiviikkona modattiin jalkaprässiä tarpeeksi laajan liikeradan saamiseksi: matala step-lauta vetokumpparilla prässiin kiinni. Hyvin toimi!

Tytti ja korotettu jalkaprässi
Tällä viikolla piti vetää jo uusi BP, mutta koska sain materiaalit (musan, koreografiaohjeen ja DVD:n) vasta keskiviikkoiltana, kollegani Tuulia tuli hätiin ja veti tunnin - onneksi. Uus ohjelma tuntui aika kivalta, paitsi ne hypyt laudalle... IMO BodyPumpin pitäisi olla kaikille soveltuva, ei koreografisia kuvioita eikä hyppyjä sisältävä tunti, kuten se on aikanaan lanseerattu. Pitkään on jo ollut sitä sun tätä kikkailua painojen kanssa mihinsattuusuuntaan ja nyt on vielä noita hyppyjä joka ohjelmassa. Vähän liikaa menee sinne Gritin suuntaan. Pumppi pumppina ja Gritti grittinä.

Kyykyissä aika paljon puolikkaita toistoja, eli kova polte jalkoihin. Ojentajissa penaa, dippiä ja punnerruksia kiekolla niskan takaa - siitä tulee ehkä mun lemppari taas.

Hauisbiisi oli niin kova että kyykyissä en meinannut saada enää pidettyä tangosta kiinni ;)

Tänään oli kevyen viikon toinen treenitön päivä, mutta kävin kuitenkin treenauttamassa asiakasta stadissa. Sitä ennen vietin kolmisen tuntia aikaa tukkahuollossa Studio Helmissä, tällä kertaa Tiian käsittelyssä. Vähän piilotettiin juurikasvua raidoilla ja nostettiin vielä viimeistä kertaa vanhoja pidennyksiä, jotka nyt on enää oikeastaan vain tuuhennokset :)


Kivasti on omat hiukset seassa kasvaneet, ja onneksi nämä hapsottavat latvat on pääasiassa sitä kuivaa pidennyshiusta. Huonokuntoisimmat osiot jätettiin jo laittamatta, ja ens kerralla laitetaankin uutta ja vähän pidempää hiusta. Can't wait!!

Helmi itse oli vielä lomalla, joten koiraterapia jäi tällä kertaa saamatta, mutta ihan ihmisten keskenkin oli kiva kolmetuntinen. Odottelen että Milla hakee Hempan kotiin ja menen sit uudestaan vaihtamaan pari rapsutusta koirahellyyteen.

Ei kommentteja: