perjantai 29. marraskuuta 2013

Tämän tarinan loppu!

Olen tässä viime päivät viikot kuukaudet kipuillut (taas) sen kanssa, mikä on mun paikkani tässä maailmassa. Tai pienennetään vähän sceneä - mikä on mun paikkani tässä fitnessmaailmassa.

Fitnesstä tulee nykyään ovista ja ikkunoista. Kaikki nuoret tyypit tahtoo olla jotakin. Ennen se oli rokkistara, näyttelijä tai malli, sitten vaan julkkis tai realitytähti, nykyään fitness. Fitness sopii etuliitteeksi lähes joka paikkaan: fitnesstähti, fitnessguru, fitnessvalmentaja, -urheilija, -treeni, -ruoka, -vaate, lähes mitä tahansa voidaan mainostaa fitnessinä.

Fitness on nyt laji, jota harrastamalla voi tituleerata itseään urheilijaksi siitä hetkestä kun aloittaa treenaamisen. Harva laji on näin harrastajaystävällinen.

Itsensä nostaminen (sosiaalisessa) mediassa on helppoa, sen kun tekee urheilijasivut. Blogeja on aiheesta siellä ja täällä, ja samoja treeniohjeita, ruokavaliovinkkejä, dieettipäivityksiä ja vatsakuvia on sadoissa blogeissa. Turhauttavaa.

Vuosien työ ja uurastus on tehnyt sen, että mulla on valtavan suuri kunnioitus niitä kilpailijoita ja alan harrastajia kohtaan, jotka ovat eläneet fitnesstä useita vuosia. Salilla on vuodatettu hikeä, joskus myös verta, ja ehkä jopa kyyneleitä. Mun on hirveän vaikea nostaa itseäni omalla henkisellä arvoasteikollani samalle tasolle näiden kunkkujen ja kuningatarten kanssa, vaikka sille ehkä olisi jo aihetta.

Tunnen hienoista katkeruutta niitä mimmejä kohtaan, jotka mielettömällä itseriittoisuudellavarmuudella ostavat salikortin ja Better Bodiesin vaatteet (anteeksi että yleistän) ja yksinkertaisesti alkavat fitnessurheilijoiksi. Ja ne mimmit myös saa sponsorisopimuksia ennen ensimmäisiäkään kisoja. Mistä sellasen itsevarmuuden saa?! Onko 90-luvun äidinmaidossa ollut jotain mitä 80-luvulla puuttui? Millos se Tshernobyl taas räjähtikään?

Ja tämä siis on mun oma henkilökohtainen heikkouteni tämä katkeruus. En halua(isi) halveksua ketään enkä ainakaan olla katkera... Kyynisyys on kuitenkin tunne, jota olen alkanut tuntea enemmän ja enemmän. Kyynisyys on sitä, että ärsyttää kun joku innostuu asiasta, josta mä en enää jaksa innostua. Ärsyttää, että joku vouhottaa itsestäänselvyyksistä ja ärsyttää että sitä vielä joku kuuntelee ja innostuu sekin. Ärsyttävää kertakaikkiaan!

Ihmisellähän on tapana innostua uusista asioista. Ja jos esimerkiksi treenaaminen ja terveellinen ravinto on ihan uus juttu, siitä on helppo innostua kun siitä tulee niin hyvä olo. Mutta ei sitä montaa vuotta jaksa hehkuttaa, vaikka se onkin hieno juttu se terveys. Ja liikunta. Hyvä kunto. Jaksaminen. Voima. Lihakset.

Tietenkin on hienoa, että ihmiset kiinnostuu terveydestä ja hyvinvoinnista. Vaikka se sitten tarkoittaisi että fitnesstä on siellä ja täällä. Mä vaan en jaksa(isi) siitä enää vouhottaa.

Tämä blogi alkoi 2009 päiväkirjana. Silloin halusin elämääni muutosta, ja halusin kirjoittamalla jäsennellä ajatuksiani siitä. Halusin, että tapahtumista jäisi jälki, jotain mihin palata jos tuntuu että on vahingossa eksynyt polulta. No. En eksynyt. Ei ole paljon tarvinnut palailla pohtimaan olisiko pitänyt tehdä toisin - ei olisi pitänyt!

Nyt tästä blogista on kuitenkin tullut eräänlainen taakka. Se ei enää palvele päiväkirjana, koska en uskalla kirjoittaa mitään kovin henkilökohtaista. Se ei myöskään ole treeniblogi, koska en näe syytä kirjoittaa kuinka monta hauiskääntöä tänään meni.

Olen pyöritellyt mielessäni mm.
- kilpailenko vielä, vai ripustanko korkkarit naulaan
- jos kilpailen niin missä liitossa ja missä sarjassa
- onko musta kilpailemaan huomiosta kymmenen vuotta itseäni nuorempien kanssa. Lavalla pärjään kyllä, mutta jaksanko taistella lavan ulkopuolella, se on toinen juttu.
- pitääkö mun päättää olevani fitnessurheilija, vai voinko vaan treenata kuten tähän asti, ja kilpailla kun siltä tuntuu
- pitäiskö munkin alkaa kuvaamaan "duckface" selfieitä vessan peilin kautta ja peppukuvia pelkissä stringeissä
- mitä hyötyä kenellekään on mun blogista ja varsinkin mitä hyötyä MULLE on mun blogista

Olen löytänyt myös vastauksia:
- jatkan treenaamista, mutta monipuolisemmin kuin tähän asti: Fitness ei ole vain lihasten kasvatusta ja dieettiä, vaan kokonaisvaltaista hyvinvointia - urheilua
- Mun ei pidä mennä sille pornotähtilinjalle vaan jatkaa urheilijana. Sporttinen nainen voi olla seksikäs näyttämättä halvalta. Ja miks pitäis näyttää seksikkäältä muualla kuin lavalla, kun sielläkään ei arvosteta yliseksuaalisuutta.
- Jotta mulle olisi hyötyä kirjoittamisesta, sen pitäisi tapahtua englanniksi. Se harjoittaisi mun kieltä ja antaisi ulkomaisille kilpasiskoille mahdollisuuden kurkistaa mun treeneihin ja tapahtumiin, lisäisi kontakteja ulkomaille, jossa kilpailutkin kuitenkin on.

Nettisivuni ovat uudistuksen alla, samoin blogi. Kiitän mielenkiinnosta kaikkia, jotka ovat tätä blogia lukeneet alusta asti tai jostain matkan varrelta. Tämä 4,5 vuotta on ollut suurta kasvun aikaa, ja paljon on tapahtunut. On ollut kiva saada kommentteja, ja kiva että olen voinut pitää kaverit ja sukulaiset kartalla elämämme tapahtumista. Aivan mahtavaa on ollut se, että olen saanut muutaman huippuhyvän tyypin elämääni tämän blogin kautta. Kiitos kaikille!

Tämä blogi jää vielä toistaiseksi linjoille, ja uudet tekstit tulee osoitteeseen: http://johannalind.fitfashion.fi/



FitFashionilla blogejaan kirjoittelee paljon jokasortin fitfashionisteja, ja minut ilokseni pyydettiin tähän porukkaan mukaan :)

Mä voin keskittyä kirjoittamaan niistä kokonaisvaltaisista treeneistä joihin olen rakastunut, kehonhallintaliikkeistä joita olen oppinut ja fiiliksistä, joita liittyy treeniin ja ennen kaikkea kilpailuihin valmistautumiseen. Asioista joita rakastan.

Olen liikunta-alan ammattilainen ja treenautan ihmisiä työkseni, siksi en jaa neuvoja (en treeniohjelmia enkä suunnitelmia) ilmaiseksi, mutta vinkkejä on edelleen luvassa. Varsinkin jos kysytään ;)

Ja ai niin, kirjoitan edelleen suomeksi.

Hyvää jatkoa ja energiaa syksyn ja talven pimeisiin iltoihin! Toivottavasti jatkat edelleen lukemista uudessa osoitteessa, sillä mulla on paljon juttuja kerrottavana!

  Johanna



5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kirjoitit asiaa ;) Oikein hyvää jatkoa valitsemallasi linjalla :)

Elina kirjoitti...

Mie olen alkanut seuraamaan blogiasi viime keväänä eli varsin myöhään ajatellen bloggauksesi elämänkaarta, mutta olen saanut inspiraatiota niistä liikkumiseen ja kunnon ylläpitämiseen.

Ajattelin juuri viime viikolla, että onneksi kun ensi keväänä saan ensimmäisen lapseni ja kuntoa tarvitsee alkaa rakentamaan nollasta niin saan tukea ja turvaa liikuntaan blogistasi. On ollut hieno huomata, että liikkua voi monella tavalla vaikka sitten army-radalla eikä aina kuntosalilla :)

Itse kirjoitan blogiani muutaman viikon välein, joskus jopa 1,5 kk välein. Mutten olen ajatellut luopua siitä, vaan kirjoitan kun jaksan ja niistä aiheista kuin jaksan.

Tsemppiä alkavaan viikkoon!

Johanna Lind kirjoitti...

Kiitos Elina!
Ehkä ajattelen blogin pitämistäkin liikaa suorituksena ;) Hölläämisessä on vielä opeteltavaa...

Jatkan samaa linjaa FitFashionin puolella, tervetuloa seuraamaan sinne :)

Onnea ja iloa odotukseen!

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Tämä oli ensimmäinen kerta, kun luin blogiasi ja kirjotuksesi osui ja upposi! Ihteäkin tuntuu, että rupeaa ärsyttämään hirveä fitness kouhoutus, kaikki haluaa lavoille ja kirjoittaa blogeissaan kuinka ihanaa ja helppoa se elämä on. Itse olen 20-vuotias týttö joka reenaa salilla 5 kertaa viikkossa suhteellisen raskaasti. Reenaaminen on lähellä syndäntäni, mutta välillä salille meno ärsyttää sillä miehet, jotka ovat seuranneet kehitystäni kyselevät koko ajan, että milloin kisat ja joko dietti yms. ja se todella ottaa päähän. Tuntuu, etteivät he voi ymmärtää, että haluan reenata vain itseni vuoksi!
Mutta kiitos sinulle hyvästä kirjoituksesta ja tsemppiä jatkoon :) Olet upea!
Terkuin Reenailija

Johanna Lind kirjoitti...

Kiitos Reenailija :)
Nauti treenistä ja ota ne kysymykset positiivisena palautteena hyvästä kehityksestä!