Rakas päiväkirja...

Viimeisestä kirjoituksestani on kulunut aikaa.. On tapahtunut paljon ja ollut kovin kiireistä.

Perjantaista sunnuntaihin olin BodyCombat-peruskoulutuksessa: kolme päivää hikistä työtä: hyppyjä, potkuja ja lyöntejä, henkistä painetta unohtamatta. 20 uutta combat ohjaaja opetteli koreografiaa, tekniikkaa ja ohjaamista, ja jokaisen oli ohjattava näytebiisinsä muutamaan kertaan, joten viikonlopun aikana tuli treenattua useamman BC-tunnin verran.

Avokkini pappa nukkui pois perjantaina.. Oli vaikea keskittyä ohjelman treenaamiseen.

Lauantaiaamuna olo oli hakattu, mutta combat challenge alkoi 9.00! Päivä loppui 17.30 ja kroppa huusi lepoa. Pelkkä nilkan ojennus sattui sääreen, pohkeeseen, jalkapöytään ja -pohjaan. Molemmissa isovarpaissa rakot, yläselkä ja olkapäät tulessa, jatkuva jano.

Sunnuntaina oli viimeiset ohjausharjoitusten kuvaukset, videoanalyysit ja palautteet, sekä tietysti tekniikkatreeni. Kurssin lopussa jaettiin paperit, joissa luki joko "LÄPI" - saa alkaa ohjaamaan itse heti kun ohjelma on hanskassa, tai "CLEAR TO SHADOW" - voi opetella ohjaamista toisen ohjaajan varjona. Olin varma jälkimmäisestä tuomiosta, koska tekniikassa on vielä hiomista eikä koreografiakaan pysy päässä. Yllätyksekseni paperissa kuitenkin seisoi punainen "LÄPI" :D

Olihan se iso huojennus, mutta toisaalta vähän toivoin sitä varjostustuomiota. Nyt pitäisi olla homma hallussa ja ottaa tunti omalle vastuulle.

Olis ollut kiva rentoutua sunnuntaina rankan viikonlopun jälkeen, mutta elämä jatkuu kurssin jälkeenkin. Maanantai-illan tenttiin oli vielä lukemista sekä sunnuntai-iltana että maanantaina aamulla. Illalla tentin jälkeen kotiin opettelemaan koreografiaa.

Mun pikkuveli kihlautui maanantaina - oon tosi tosi onnellinen onnellisen parin puolesta! ...vähän ehkä pisti miettimään omaa menneisyyttä. Mäkin olin joskus kihloissa, mutta kuinkas sitten kävikään!? Menneisyyden möröt kiipeili jostain muistin syövereistä esiin ja mustutti mielen..

Tiistaina vietin 4h bussissa: Kouluun - kotiin - combat-tunnille - kotiin - akrobatiatreeniin - kotiin. Menossa tukka putkella 14,5h ja olo illalla sen mukainen.

Keskiviikkona käytiin luokan kanssa Picasso-näyttelyssä, ja tehtävänä oli kirjoittaa siitä kritiikki. Aika hankala arvostella taidenäyttely! Jokainenhan pystyy suusanallisesti arvostelemaan, mutta ammattimaisen tekstin kirjoittaminen aiheesta, josta ei tiedä mitään...

Bussissa kuuntelin BodyPump-biisit läpi ja palauttelin mieleen sitä koreografiaa. Pumppitunnin jälkeen jäin treenaamaan combat-koreografiaa, ja tuntui kuin ohjelma olis ollut ihan uusi ja outo. Miksei se jää mieleen?? Kotona olinkin taas vasta ysin aikaan. Huh.

Öisin herään olkapäät nytkähdellen kun päässä soi combat-biisit. Alitajunta tekee lujasti töitä ohjelman eteen, mutta se aiheuttaa noidankehän, eikä väsynyt mieli ota vastaan uusia oppeja.

Tänään skippasin kielenhuollon tunnit. Ei kannattaisi, koska oikeinkirjoitus on kirjoittavalle toimittajalle kuitenkin tosi tärkeetä. Mun oli pakko lähteä treenaamaan BC-koreografiaa. Tänään pitäis olla varjona ja vetää itse yks biisi, mutta miten voi olla edes varjona, kun ei pysy perässä!?

Hävettää myöntää, et oikea ja vasen menee sekaisin muutenkin, saati sitten, kun tunti vedetään peilikuvana. "Oikea jalka eteen" ja itsellä kuitenkin vasen. Kyllähän pumpissakin pitäis vetää peilikuvana, mutta se ei ole niin tarkkaa, kun kuitenkin molemmat puolet tehdään aina samalla tavalla - oon usein vaan sanonut "toinen jalka taakse" ja antanut ihmisten valita itse.

VÄSYTTÄÄ! Tuntuu kuin olisin zombie joka vaan vaeltaa paikasta toiseen tyhjä katse silmissään. Ehkä on ihan hyvä elää hetki kerrallaan, eikä miettiä sen enempää tulevaa. Kalenteri näyttää sen verran täydeltä, ettei helpotusta ole hetkeen luvassa. Perjantai ja lauantai luentoja, sunnuntai onneks vapaa (ehtii mm. kirjoittaa harjoittelupaikkahakemuksia), ens viikko täynnä koulua ja ohjauksia.. Mut täähän on sitä mitä halusin, ei parane valittaa!

---