maanantai 26. syyskuuta 2011

LPR B&F

Lappenrannassa kaikki ei mennyt ihan nappiin, mutta oli kaikin puolin mukava reissu :)

Onneksi ennakoin suunnitelmista ja aikatauluista lipsumiset jo suunnitteluvaiheessa ja vaikka matkaan lähdettiin tunti (!!) aikataulusta jäljessä, ajettiin ohi parista risteyksestä ja näpyttelin navigaattoriin väärän osoitteen, oltiin ajoissa hotellilla ja ehdin juuri ja juuri vaihtaa kisabiksut päälle ennen kilpailijakokousta.

Kilpailijakokous on aina jännityksen paikka. Koskaan siellä ei tapahdu mitään jännittävää, mutta muiden kilpailijoiden näkeminen ja kisavärien tuoksu saa adrenaliinipiikin aikaiseksi.

Mirkan, Marian ja Petran kanssa oltiin jutusteltu hiukan jo facebookissa, ja Maijuun tutustuttiin kilpailijakokouksessa. Oli mukavampi lähteä kisapäivään kun ei tarvinnut syrjäsilmällä kyräillä vaan voitiin ihan rennosti jutella.

Mun kunto oli perjantaina tosi hyvä. Siis tosi hyvä!


Ohjeiden mukaan uutta Jan Tana väriä ei tarvitse levittää kuin pari kerrosta, ja tottahan me sitten luotettiin oheisiin. Eka värikerros vasta hotellissa iltareippailun ja venyttelyn jälkeen.




Illalla lasillinen valkkaria rauhoitti ihanasti (jo parin kulauksen jälkeen iski pikku hiprakka) ja silmäluomet alkoi painaa. Kun sammutin valot, alkoi sen päiväinen myllerrys päässä. Aivojen välittäjäaineissa oli jonkin sortin olymppialaiset menossa eikä unesta ollut tietoakaan.

01.30 Valot päälle ja kirja käteen. 02.10 valot pois, ja ajatusten kilpajuoksu alkoi taas. Aaaaargh!

Jossain vaiheessa torkahdin vain herätäkseni 03.05 naapurihuoneen tasaiseen sängynpäädyn kolinaan ja hurjaan voihkintaan. Jes! Ja kirja käteen taas...

Havahduin taas 6.30 johonkin käytävästä kuuluvaan ääneen. Ekat bodyilijat lähti kai aamulenkille.
Päätin itsekin vetää lenkkarit jalkaan ja lähteä happihypylle vaikkei oma herätysaika ihan vielä ollutkaan.


Aamiainen: raejuusto-öljy-kaurahiutale. 2 munaa ja kulaus pikakahvia
Koska juominen lopetetaan kisaa edeltävänä iltana, aamupuurokin on aika kuivaa.
Välipalasämpylä kalkkunalla, munalla ja suolalla jäi aika hyvin hampaisiin, koska se juominenhan oli lopetettu 15h aikaisemmin. Pepsodentille kiitos hammastahnasta!
Onneksi kisapakkelit peittää hurjatkin silmäpussit ja mustat silmänaluset hienosti 

Kilpailupaikalla ei ollut minkäänlaista mainosta tapahtumasta. Vaikka tiesin kisoista, mun oli kysyttävä infosta olenko oikeassa paikassa. Miten ihmeessä yleisön pitäisi löytää paikalle?

Kisalava oli pelottavan pieni ja takaa auki. Kävin kokeilemassa lavaa sen verran, että totesin vaparin tekemisen sellaiisenaan mahdottomaksi. Suuntia on muutettava jos ei halua pudota lavalta.

Alkukilpailu alkoi bikinisarjalla, jonka jälkeen oli meidän vaparit. Mun kisanumero oli 1.

Vapari meni just niin kokeiluksi kuin voi. Heti kättelyssä olin pudota lavalta ja "yks ykkönen" eli 1 käden ja 1 jalan punnerrus muuttui tavalliseksi yhden käden punnerrukseksi. Seuraava peruutus, hyppy ja punnerrus jäivät myös vajavaisiksi ja koko ohjelmasta jäi vähän varovainen fiilis.

Fysiikkakierroksella sain koristaa rivin molempia reunoja.

Alkukilpailun ja finaalin välissä olevan tauon aikana sain palautetta paitsi varovaisesta vaparista, myös liian vaaleasta väristä. Eli 2 kerrosta Jan Tanaa EI RIITÄ!!!

IFBB Säännöt:
"Pikavärien käyttö kilpailussa on kielletty. - - Myös kilpailuvärien levittäminen kilpailupaikalla sen lämmittely- tai muissa tiloissa on kielletty. - - Poseerausöljy on ehdottomasti kielletty."
Koska maailman pienimmässä takahuoneessa meidän viereen majoittuneet CBB-miehet levittivät värejään huoletta niin että sitä oli tipoittain lattialla, ja öljysivät minkä ehtivät, Sakke kävi hotellilta hakemassa levityssienen ja lisättiin mekin yksi kerros väriä. Vaikkei se millään ehtisikään tekeytyä, olisipa edes ohjevärin verran tummempi.

Vaparikin meni finaalikierroksella paremmin, vaikka lava olikin ihan yhtä pieni ja liukas.

Parannuksista huolimatta sijoitukseni oli neljäs. Kuntoni ei ollut yhtä kova kuin edellisenä päivänä, mutta onneksi viimeistelyä on mahdollisuus viilata vielä Expoon.

Mun ja Petran vapareissa oli vauhtia sen verran että kärsittiin aika paljon pienestä lavasta.
Ja koska jouduin rikkinäisen käden takia helpottamaan vaparia p-a-l-j-o-n, en ollut yllättynyt sijoituksesta. Olen tyytyväinen että pääsin kisaamaan ja sain paikan sm-kisaan.


Maijulta oli rohkea veto tulla vaparifitnesiin ilman tanssi-, voimistelu-, tms. taustaa. Mirkan vapari oli upea, ja Marian ohjelma kuin toisinto Tiina Kasvin ohjelmista. Eikä pelkästään musiikin vuoksi.

Kovatasoisin kilpailu moneen vuoteen, vaikka itse sanonkin. Hienoa on myös se, että Expoon on kaksi viikkoa aikaa ja kaikki on mahdollista. Jopa mun käsi saattaa kestää painoa siihen mennessä :D

Kisan jälkeen syötiin kiinalaisessa kanaa cashewpähkinäkastikkeessa. Voi pojat että se oli hyvää. Ja voi pojat mä söin sitä paljon ;)

Ja sitten: Johanna goes Arnolds


8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Reippaalta ja hyvältä näytti toi vapari. Paljon tsemppiä Expoon!

T: Toivottavasti joskus itsekin lavalla:)

Dexteri kirjoitti...

Huuuuu kun on kovassa kunnosa! Alkaa se vähemmästäki hävettään itteä.

Vaikka olitki helpottanu tuota vaparia kovasti niin se oli minusta aika hyvä. Pienelä säädölä tuosta sais oikeasti tosi huipun ja siihenkö vielä lisää että olis vielä paikat kunnossa niin jovain (: Tuo sinun venyvyys saa koko homman näyttään niin hienolta, hyvä että otat siitä kaiken irti.

Mulla ei ole mitään käsitystäkään nuitten pisteyttämisestä, mutta oman silmän iloksi vielä haluaisin vähän enemmän sähäkkyyttä joihinki liikkeisiin jos tarkotuksena ei alunperin ollu tehä hiasta ja kaarevaa.

Jukka kirjoitti...

Aikas ankeat valot ja puitteet näytti tuolla olevan. Hiukan voisi imo panostaa tuollaisessa tapahtumassa estetiikkaan järjestelyissä...

Hanna kirjoitti...

Hienoa Johanna!! Vaparisi oli tosikiva ja sopi musiikkiin loistavasti. Tsemppiä expoon, tulen kannustamaan sua! :)

Taina - MoveMe kirjoitti...

Ihana vapari ja vauhtia piisas! Hyvä Johanna!!!

Anonyymi kirjoitti...

Olen lukenut päivityksiäsi kisoista ja hieman niistä paistaa läpi negatiivisuus ja muiden rankkakin arvostelu (asiatonta tekstiä). Etkö voisi tsempata ja olla positiivisella energialla varustettu urheilija. Positiivisuus luo ympärilleen lisää positiivista energiaa:)Kommentoit, että Marian ohjelma oli jonkun muun tekemä ja musiikkia ja liikkeitä myöten matkittua. kannataisi ottaa asiasta selvää ennenkuin tuomitsee, eikö vain? Tiina kasvilla on ollut samasta kappaleesta n. 25 sekuntia, ei koko kappaletta ja liikkeet todellakin ihan erilaiset, Marialla paljon voima ja akrobatia liikkeitä, johtuen hänen sirkus puolen harjoitus taustastaan. JA marian ohjelma on täysin hänen omaa käsialaansa ei kenenkään muun tekemä! valmentajan kanssa tosin harjoiteltu ohjelmaa paljon mm. videoimalla ja siittä korjaamalla/lisää harjoittelemalla. Jos seuraat tarkemmin fitness-ja keholajeja huomaat, että esim. kehonrakenuksessa on monesti (joka vuosi) jopa samassa sarjassa kisaavilla täysin samat kappaleet, eikä niistä kukaan valita. Jopa 5 eri kisaajalla saattaa olla sama kappale. Olen seurannut lajeja suomessa jo 90 luvulta lähtien, sekä aktiivisesti kilpailemalla ja toiveena, että kisoissa vallitsisi iloinen ja rakentava ilmapiiri. Tuomareiden tehtävä on laittaa kisaajat paremmuusjärjestykseen. Keskity tulevaan SM-kisaan positiivisella mielellä, älä myrkytä mieltä pahoilla ajatuksilla, vaan iloisesti eteenpäin ja tsemppiä SM-kisaan:)

Hanna kirjoitti...

Ja minä taas en löydä mitään negatiivisuutta Johannan kirjoituksista :) Muiden vapareitahan Johanna nimenomaan kehui ("Mirkan vapari oli upea"), ja minä ainakin luin sen että Marian ohjelma oli kuin toisinto Kasvin ohjelmista hyvänä asiana. Kasvin ohjelmathan tunnetusti ovat mahtavia :)
Nini erilailla samaa tekstiä voi tulkita :)

SSS kirjoitti...

Mielestäni hyvä kirjoitus! Ei se mielestäni pitäisi ketään loukata jos mainitaan, että katsoppas, sinulla on silikonit. Varmasti jokainen siinä vaiheessa kun päättää ne ottaa, niin myös ymmärtää mahdolliset kommentit asiasta. Itse olen sitä mieltä, että liiallinen keinotekoisten "lisäosien" yms. käyttäminen ei ole urheilussa hyvä juttu. Mutta tämä on oma mielipiteeni ja mielestäni siitä ei voi kukaan edes loukkaantua, koska ovathan nuo seikat nyt täysin omia valintoja.

Eli muutamat jotka ovat närkästyneet kirjoituksestasi, ovat sen mielestäni lukeneet hieman väärällä ajatuksella. Voi olla, että siinä on ripaus katkeruutta, koska oma sarja ei ole esillä, mutta kenelläpä ei olisi jos teet kovin töitä ja muut sarjat keräävät kaiken huomion, eli ihan oikeutettua ihmetellä asiaa kyllä!