maanantai 18. helmikuuta 2013

18 viikkoa kiristelyä!

Tästä se lähtee - kiristely kohti kesäkuuta - woop woop! :)

Tänään olin aikeissa ottaa kuntokuvaa salilla, kun sain olla siellä taas ihan omassa rauhassani. Juuri kun olin heittämässä paitaa pois päältä, saapui sellanen ryhmä rämä että oksat pois. Amatöörien puuhastelua.

Kaksi miestä (poikaa) ja yksi betterbodiestsyby. Toinen sälleistä veti treenin näille kahdelle, joille treeni ei selvästikään ollut entuudestaan tuttu. Tsyby oli painoista ihan pihalla, ja pojat neuvoivat käyttämään ihan liian isoja rautoja.

Missä vaiheessa on ok mennä sekaantumaan toisten treeniin?

En usko, että kenelläkään oli ajatustakaan siitä, miksi ne tietyt liikeet tehdään ja mitä niillä haetaan. Luulen, että ohjelma oli jostain alan lehdestä kopsattu jonkun dorianyatesin esimerkkitreeni rinnalle ja ojentajille. Liikkeitä oli eri kulmista käsipainoilla ja ristitaljassa, kaikissa eka sarja lämmittelyä, toka pudotussarja ja kolmas failureen. Tsybyn ojentajataljassa taisi kaikki muu tehdä töitä paitsi ojentajat.

Muistakaa hyvät ihmiset, että tehokeinot (pudotussarjat, cheatit ja failuret) kannattaa ottaa käyttöön silloin, kun perus treenillä ei enää tule kehitystä. Silloinkin tehokeinoja käytetään jonkun liikkeen vikassa sarjassa sen lihaksen totaaliseen uuvuttamiseen, ei suinkaan joka liikkeessä ja joka sarjassa. Eikä varsinkaan ekaa kertaa ko. treeniä tehtäessä!

Vaikka olenkin tunnetusti kova asioihin puuttuja, nyt pysyin hiljaa. Kenelläkään ei kuitenkaan ollut välitöntä vaaraa.

Pahinta oli tehdä omaa treeniä vieressä, kun kolmen koplasta yksi treenaa ja kaksi laskee ääneen.

Mutta se niistä. Oma jalkatreenini meni hyvin ja perille. Oon nyt kolme viikkoa tehnyt kovan kyykkysetin päälle erilaisia askelkyykkyjä, yhdenjalankyykkyjä, hindukyykkyjä jne. pienillä painoilla, pitkiä sarjoja, lyhyillä palautuksilla, ja hyvin tuntuu toimivan. BodyPumpissa tulee tehtyä pitkiä sarjoja sekä kyykkyjä että askelkyykkyjä, mutta tämä tuntuu silti ihan erilaiselta muun muassa siksi, että omassa treenissä ehtii keskittyä just eikä melkein siihen mitä on tekemässä ja missä se puristus tuntuu.

Tämä treeni tuntuu ihanan tuskallisen polttavalta, ja jalat pumppaantuu mukavan tönköiksi ;) Odotan jalkatreeniä ihan innoissani, toisin kuin niitä kovia treenejä, joissa liikutellaan isoja painoja pitkillä palautuksilla. Tai ei ne mulla edes mitään isoja painoja ole, ja se se vasta onkin fiiliksen tappaja.

Isosta painosta puheen ollen 61,5kg näyttää vaaka nyt kun kiristelyt kesäkuntoon alkaa.
Hassu juttu on se, että dieetille lähtiessä mun pitää tsempata ja syödä enemmän kuin normaalisti. Nurinkurista eikö totta?

Viikon energiat tasoittuu kun viikonlopuista katoaa ne viimeisetkin herkut ja ylimääräiset kaloripommit. Perus arkisafkaa saa vetää enemmän ja silti se nälkä alkaa kaihertaa kun keho on käyttänyt ne viimeiset varastoidut suklaamurut.

Ajattelin ensin mennä perus syömisellä - siis mun perus syömisellä, joka ei juuri eroa dieettiajan syömisestä - ilman laskemista ja punnitsemista, mutta kun se vaaka ja taulukot kuuluu valmistautumiseen yhtä tiiiviisti kuin ProTanin haju kisaviikkoon, pyyhin pölyt vaa'asta tänä aamuna.

Tarkistin, kuinka paljon sitä kanaa tulee "normaaliannoksessa" lautaselle lapattua, ja vaaka näytti tasan 100g. Se tulee niin selkärangasta ;)

Vaaka on siis tarkistuslaskentaa varten. Tsekkaan että annokset on pysyneet oikeassa kuosissa ja tarkistelen mitä mun pitikään mihinkin aikaa syödä, jotta energiaa tulee treeniin nähden tarpeeksi. Aika korkeilla kaloreilla saan mennä, n. 2000kcal / päivä, plus tietysti palkkari treenin jälkeen.

Maaliskuun puolivälissä on sitten aika tarkistaa energia-annosta, ellei ennen sitä tapahdu mitään dramaattista, kuten paino putoa liikaa tai rasva tyystin jysähdä vyötärölle. Viime syksyn jälkeen vähän jännittää miten homma lähtee sujumaan. Nyt ei ole enää hormonikapseleita tai muita keinotekoisia aineita sekoittamassa omia systeemeistä, joten toivon kovasti että dieetti etenee yhtä suunnitellusti kuin 2011.

Motivaatiota lisäämään tuli uudet kisabiksut, joihin nyt pitäis saada pylly sopimaan :D








4 kommenttia:

Kerttu kirjoitti...

Hih hei, hurjasti tsemppiä!! Kuka muuten on Valkkus? :)

Unknown kirjoitti...

Kiitos Kerttu :) Mulla ei ole valmentajaa. Itsepäisesti haluan kuitenkin tehdä asiat omalla tavallani ;)

Kaisa kirjoitti...

Tsemppiä! :D Oon lukenu blogias jo pitemmän aikaan, ja vaikutat kyllä sellaselta, että otat asiat rennosti!
Sitä rupee helposti stressaamaan liikaa, ja sehän ei edistä dieettiä kyllä yhtään!

Unknown kirjoitti...

Kiitos Kaisa :)
Kiva että blogi on jaksanut kiinnostaa. Stressaamisessa oon kyllä todella hyvä, ja stressaamattomuudessa mulla on oman pään kanssa tosi paljon tekemistä - mutta aina pitää yrittää! :)