Tasan viikko sitten Tiko päästettiin koirien taivaaseen.
Yhtään päivää ei ole mennyt täysin kyynelittä. Jokainen päivä muistuttaa Tikosta ja yhteisistä menneistä päivistä: "Vielä toissapäivänä meillä oli koira", "Viime torstaina meillä vielä oli koira", "Vielä viime tiistaina käytiin Tikon kanssa uimassa". Nyt olen ollut kaikki viikonpäivät ilman koiraa. Olen kulkenut kaikkien niiden puiden ja pensaiden ohi, joissa Tikolla oli aamuisin postia naapuruston koirilta. Olen käynyt kaupassa ostamatta koiranherkkuja ja olen käynyt IKEAssa ostamatta Tiksukalle leluja.
Vielä tänään palaa Tikolle kahdeksan kynttilää, kuten viime viikollakin.
Vielä tuntuu uskomattomalta, etten enää koskaan leikkaa niitä kynsiä enkä koskaan enää etsi siitä takkuturkista punkkeja. Vielä toisinaan tulee tunne, että pitää lähteä Tikon kanssa ulos. Tiedäthän sen tunteen, joka tulee ennen varsinaista ajatusta?
Toisinaan olen näkevinäni Tiksun makoilemassa jossain nurkassa, ja joskus kuulen kuinka Tiko nuoleskelee tassujaan tai petaa petiä treenikassiini. Hassua.
Tuhannet kiitokset kaikille blogin, facebookin ja puhelimen välityksellä muistaneille ja osaa ottaneille! Jokaisen teidän sanat ovat lohduttaneet todella paljon, ihan jokaisen! En olisi ikinä uskonut kuinka raskasta on luopua 12,5kg:sta karvaa, kuolaa ja läähätystä. Enkä olisi uskonut, kuinka paljon merkitystä on pienillä lohduttavilla sanoilla tai jopa suruhymiöillä.
Viikko ilman ruuan punnitsemista.
Ruuan punnitseminen on tuntunut edelleen typerältä, enkä siis ole sitä tehnyt kokonaiseen viikkoon. Tekeekö se musta vähemmän vakavastiotettavan fitnessurheilijan?
Kehourheluun kuuluu niin saumattomasti ja yksiselitteisesti gramman tarkka punnitseminen, että itse epäilen omaa motivaatiotani kisailun suhteen. Otanko tätä dieettiä lainkaan tosissani?
Tunnetta ei hälvennä se, että aloitin aamulenkit aiemmin kuin viime dieetillä. Teen enemmän aerobista kuin viime dieetillä, ja olen paremmin perillä kehossani tapahtuvista muutoksista kuin viime dieetillä.
Koska perusaineenvaihdunnan kuluttama energiamäärä ei ole vakio, kuten ei myöskään urheilun kuluttama energia, miksi ravinnon saanti pitäisi mitata grammalleen?
Jokainen taulukko, jossa määritetään yksittäisen elintarvikkeen (saati valmiin ruuan) energiapitoisuus, on jonkun tekemä suuntaa antava arvio keskimääräisestä energiasisällöstä.
Ruuan energiasisältöön vaikuttaa maaperä tomaatin kasvupaikalla ja lehmän tahi kanan saama ravinto. Miksi siis mitata grammalleen jotain, jonka sisältö ei ole vakio.
Ymmärrän, että on hyvä olla suuntaviivat: On hyvä ymmärtää, että 80g elintarviketta A sisältää saman verran energiaa kuin 100g elintarviketta B tai 105g elintarviketta C. Näin tiedän, että elintarviketta A ei kannata syödä määrällisesti yhtä paljon kuin elintarviketta C. Mutta että grammalleen...
Olen viikon syönyt mutu-tuntumalla samoja tuttuja ruokia, samoja tuttuja määriä noin niinku suurinpiirtein. Ja paino on jatkanut laskuaan samassa tutussa linjassa.
Kun on aika taas kiristellä ruokavaliota, lasken määrät uudelleen, saatan punnita pari kertaa jotta tiedän mikä tunne on kehossa, kun olen syönyt "tarpeeksi", mutta muuten säästän vaa'an pattereita. Ainakin toistaiseksi.
Viikko ilman vaparia.
Motivaatiopulasta kielii myös se, etten ole viikkoon tehnyt vaparia. Onnittelut teille kilpasiskot, olette nyt niskanpäällä.
Vapari on ollut aina se mun juttu. Nyt ärsyttää koko vapari.
Viikko ilman positiivisia ajatuksia.
Se jos mikä alkaa olla liian tuttu tunne.
Nyt loppu. Nyt on (taas) aika ryhdistäytyä, nostaa leuka pystyyn ja painaa tuulta päin. I can make it happen!
Tänään sain jo viestin, joka antaa toivoa. Näen valoa tunnelin päässä. Kyllä tämä tästä :)
Energiaa loppuviikkoon!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti