perjantai 19. elokuuta 2011

Jännittävä työviikko takana. Ihanaa saada pehmeä lasku uuteen työhön, uuteen ympäristöön ja uusiin ihmisiin.

Kaksi päivää perehdytystä, nippu papereita ja kuntotestit.

Vetoan laite-eroihin, enkä suostu uskomaan, että keväällä rasva% oli 18 ja nyt 3kk dieetin ja kiristelyn jälkeen 21,8. Ehkä ioi erehtyi luulemaan vatsallista kahvia joksikin muuksi ;)

En ota siitä paineita. Peili kertoo enemmän kuin tuhat mittaria.

Elämäni ensimmäistä kertaa pääsin itse tekemään fillariergometritestiä kun perehdyimme testaukseen Fressi Espoonlahdessa. Minun ja esimieheni ja monen muun mielestä on kummallista ettei Trainer4Youn PT-koulutukseen kuulunut ko. testi. Se on kuitenkin aika perusjuttu joka kuuluu jokaiseen kunnolliseen testipatteriin.

Uusi kollegani Pasi ei ollut ihanteellisin testiasiakas, koska kovakuntoisen spinniohjaajan syke ei polkemisesta juuri nouse. Ensiviikolla pääsen ihan tosi toimiin oikean asiakkaan kanssa.

Itse istuin toista kertaa testipyörän päällä.

Huomaa testipylpyrä kohdassa "raskas". 
Ensimmäisessä ergossa, jossa oltiin työporukalla 2008, kestävyyskuntoni arvioitiin heikoksi.
Tällä kertaa testaaja otti tosissaan korkean sykeeni, ja vaihtoi laskennallisen maksimisykkeen 191:n tilalle 200. BodyCombat-tunnilla sykkeeni nousee usein 198:an ja kuitenkin jaksan vetää tunnin loppuun, joten se 200 on ehdottomasti lähempänä todellista maksimia kuin 191.

Kun lähtötilanteeksi vielä vaihdettiin athletic, kone osasi ehdotella oikeita vastuksia. Näillä arvoilla testi saatiin vietyä hienosti loppuun. 2008 testaaja laski tehoja lopussa kun pelkäsi sydämeni räjähtävän tms. kun ne laskennalliset maksimirajat paukkui vaikka vain 85%:iin maksimista tähdätään.

Sykkeeni nousee nopeasti tasolle 150 mutta sitten se nousu tasaantuu. Syke on paitsi perinnöllistä, myös opittua. Kilpa-aerobic -tausta varmasti vaikuttaa siihen, että syke nousee nopeasti, kun kroppa on totutettu toimimaan kovilla sykkeillä, anaerobisen kynnyksen tuntumassa. Tärkeintä on, että syke myös laskee nopeasti.

Testaaja kauhisteli sykkeen nousua, mutta uskoi kun sanoin ettei olo ole normaalista poikkeava, enkä tee kuolemaa pyörän selässä. Pystyin puhumaan ja nauramaan, eikä kovasti paljon edes hengästyttänyt.
Lopputuloksena masiina ilmoitti, että hapenottokyky, ja sitä myötä kestävyyskuntoni, on erinomainen :)

Kahden päivän (yht. 7h) perehdytysen jälkeen oltiin valmiita töihin. Enemmän tai vähemmän valmiita.
Ekana päivänä pari asiakasta, tokana päivänä yksi asiakas. Ihana pehmeä lasku <3

Perjantai on infopäivä. Koko pk-seudun Fressien henkilökunta kokoontuu illalla Simonkadun Fressiin. Siitä tulee varmasti kivaa :)

Tänään illalla salilta tullessa teki ihan kamalasti mieli lättyjä. Aattelin kokeilla toimisko protskujauhe jauhojen ja sokerin yhdistelmänä lättytaikinassa. Toimi taikinassa.
Lätystä tuli melko höttöinen ja se maistui enimmäkseen makealta munakkaalta. Hampaissa nirskahtelevat munankuoret eivät ainakaan auttaneet asiaa - miten ihmeessä niitä sinne sekaan joutui?


Setti oli ihan syötävää kun ymmärsin yhdistää iltapalan luumurahkan (unohdin ottaa mustikoita pakkasesta ajoissa) tämän "lätyn" kanssa. Vähä niinku lättyi ja kermavaahtoo - muttei sinne päinkään! ;)

Ei kommentteja: