keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Perusfiiliksiä

Ootko joskus keikalla tai muuten vaan ilojuomaa juodessa intoutunut moshaamaan? Tiedät kuinka kipeeksi pää tulee? Uudella pitkällä tukalla on sama vaikutus kun sitä heiluttelee uutuudenviehätyksessä. Auts.

Nyt oon tehnyt paljon lettejä. Niitä ei tule niin paljon heiluteltua ;)


Kisat alkaa lähestyä. Fiilikset vaihtelee tuttuun tapaan hyvän ja huonon välillä ja niiden yli - ja ali.

Jostain syystä tuntuu, kuin kesä ja sen mukana dieetti ei olisi edes käynnistynyt. Paino ei tipu. Kroppa kiristyy hitaasti (mutta varmasti - haluaisin sanoa, mutta en sano) ja vaikka vapaaohjelma sujuu päivä päivältä paremmin, ei sekään tunnu vielä valmiilta.

Puvuista ei ole vielä tietoakaan. Bikinit seilaa kai jossain Atlantilla, ja vaparipuvun kankaat nököttää toista kuukautta ompelukoneen vieressä.

Jotain kuitenkin on tapahtunut. Alitajunnan tasolla.
Mun unet on aina olleet arkipäiväisiä, päivän tapahtumien sulattelua ja enimmäkseen painajaisia. Unissa en onnistu, en pysty, unohdan, eksyn tai muuten vaan kämmään. Ne on niitä arkipäivän asioita joita pelkään tapahtuvan.

Viime viikolla näin ensimmäistä kertaa unta, että osasin käsitellä asiaa, joka normaalisti aiheuttaisi paniikkia. Se oli outoa.

Toissayönä näin unta, että onnistuin asiassa, joka on kähjännyt monta vuotta. Se tuntui hyvältä.

Lomaa on takana muutama päivä, ja ensimmäistä kertaa pitkään pitkään aikaan nukuin koko yön. En käynyt vessassa enkä herännyt sydämentykytyksiin. Aamulla toki ajattelin työjuttuja heti ensimmäisenä, mutta ei siitä sen enempää.

Olen treenannut kropan lisäksi tällä kaudella paljon myös päätä. Pääjumppa, ajatustyö, tuottaa hiljalleen tuloksia ja alitajuntani alkaa hellittää peloista.

Pilvipoutaista taivasta katsellessa mietin tänään mitä fitness on antanut minulle. Mikä saa uhraamaan lyhyen kesän yksinäiseen puurtamiseen herkuttelun ja kevereiden kanssa hengailun sijaan.

Mitä minulla oli ennen fitnesstä.
- vietin monta vuotta haaveillen fitnesskisoista
- ostin monia monia kenkiä, joilla voin kuvitella käveleväni kuin fitnesskisoissa
- ostin monia bikineitä, joissa voisin kuvitella olevani fitnesskilpailija
- söin ja treenasin kuin kuvittelin fitnesskilpailijan tekevän. En osannut silloinkaan siis relata ;)

Totuus on, etten edes muista mitä ajattelin, ennen kuin ajattelin fitnesstä.
Kun aerobic-kisat ja fitnesskisat järjestettiin Messukeskuksessa, kävin omien aerobic-kisojen välissä katsomassa fitnessnaisia lavalla. Tiesin nimeltä kaikki fitnesskilpailijat, sijoitukset ja kilpailukokemukset.

Olen nousemassa SM-lavalle kolmatta kertaa, enkä tunne itseäni yhtä upeaksi ja hohdokkaaksi kuin kuvittelin tuntevani. Arvostin niin kovin niitä lihaksikkaita, upeita naisia, jotka loistivat lavalla. Miten itseään ja omaa työtään voisi arvostaa niin paljon kuin arvostaa muita ja muiden suurta panosta? Miten itseään voisi pitää yhtä upeana kuin niitä omasta mielestään upeimpia, vaikka samassa rivissä seisoisi?

Lisää pääjumppaa ja lasikengät jalkaan, ehkä se hohdokkuus sieltä löytyy :D


3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei Johanna!
Hirveästi tsemppiä loppurutistukseen ja kisoihin! :)
Innolla jään seurailemaan menestystäsi. Uskot vain itseesi täysillä, niin kaikki menee paremmin kuin hyvin ;)
T: toinen vantaalainen

Anonyymi kirjoitti...

Johannahan menee läpi mistä vaan, lasikengissä tai ilman =)!!Hieno tuo uusi tukka. Viimeiset käynnit opetatkin mulle lettejä ;)
Nauti lomastasi, olet huippu =)

- Pullero asiakkaasi Porista

Johanna kirjoitti...

Kiitos tsempistä vantaalainen! :)
ja superkiitos kannustuksesta myös Poriin. Kesti hetken ymmärtää kuka on "pullero" Porista. Voi nainen sinua ;)