torstai 2. elokuuta 2012

Ai oonks mä lomalla?

Neljän viikon loma kuulemma kannattaa pitää ihan putkeen, koska eka viikko menee lomafiiliksen löytymiseen ja vika viikko töiden alun odottamiseen. Kahden viikon loma onkin just se eka ja vika viikko :/ 

Vaikka kuinka koittais relata ja olla ajattelematta työntekoa, ei se vaan onnaa. Väkisinkin vähän suree että tässä tää kesä nyt sit oli. Kiirettä, sadetta ja kylmää. Jos L'Oreal ei olis vähän auttanu, olisin edelleen valkoinen kuin (valkoinen) lakana.

Eka lomaviikko meni kovalla treenillä: 8 treeniä perjantaihin mennessä, jotta kaks päivää voi olla polttareissa.
1. Mulla oli omat eväät
2. skoolasin vishyllä
3. Skippasin kaikki hypoteettisen vaaran sisältävät aktiviteetit, kuten WOW-pallon, eli vesijuoksupallon, sillä viime vuonnahan se oli just näin lähellä kisaa kun rikoin käteni peltipurkkiin. Ja koska olen viiltänyt jo sormeni auki kananmunankuorella(!!!), en viitsinyt ottaa turhia riskejä.
4. Kaiken lisäksi lähdin nukkumaan jo puolen yön aikaan. Ilman viinaa ei vaan jaksa juhlii ;)
Olin siis toooodella tylsä polttarivieras, vaikka mulla olikin mukavaa. 

Viikon kysymys onkin: 
Kannattaako kisadieetillä lähteä polttareihin tai muihin remujuhliin? Viekö fiilistä muilta enemmän kuin tuo?

Tällä viikolla on ns. kevyt viikko, jolloin treeniä on joka päivä, mutta se on kivaa, mukavaa ja erilaista kuin kovilla viikoilla. Palautusta sekä kropalle että päälle.

Kuten uumoilin, kroppa alkoi lomalla tiivistyä, ja painokin lähti laskuun. Ja vaikka vahingossa luin työsähköposteja yksiä koulutustietoja etsiessa, ei paino ainakaan heti noussut ;)

Ehdin jo miettiä, että nyt on palikat kohdillaan - sen lisäksi että oon oikeesti tehnyt kaiken mahdollisen tämän kauden onnistumisen eteen, tämä on eka kerta kun valmistaudun kisoihin ilman suuria työkuviomuutoksia ja elämänmullistuksia. Mutta siellähän niitä muutoksia jo odotteli sähköpostissa. 
Toivottavasti pystyisin kaikesta huolimatta säilyttämään edes osan lomarentoudesta töihin palatessa. Työkuvioita ehtii ruotia sitten 9.9 jälkeenkin.

Ihanaa, että kisa-aikataulut on aikaistuneet edellisistä, sillä tuskainen olis ajatus vielä kahden kuukauden odottelusta. Kuukauden päästä on Jyskälän kisa ohi ja valmistaudutaan Expoviikonloppuun. Huikeeta! :)

Jotta elämä ja ajatukset ei olis ihan pelkkää fitnesstä, tämän kesän lomalukemisena oli Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi. 


Kirja kertoo nimensä mukaisesti satavuotiaasta, joka otti ja lähti vanhainkodin ikkunasta. Kirjassa käsitellään sekä karkumatkaa, että sadan vuoden aikaisia tapahtumia, ja se on loistava yhdistelmä faktaa ja fiktiota. Ei tosikoille!

Huomasin, että Cecelia Ahernilta on tullut tänä vuonna uusi kirja, Tyttö peilissä, ja se sattui olemaan just sopivan lyhyt loman viimeisiksi päiviksi. Toivottavasti se on lyhykäisyydestään huolimatta silti yhtä hyvä kuin muut Ahernit tähän asti.


Kirja - auki - nyt. Lomasta - nauti - NYT!

Ei kommentteja: