tiistai 2. lokakuuta 2012

CrossCore Master trainer

CrossCore RBT (Rotational Bodyweight Training) on FAFin uusin lajikoulutus, ja sunnuntaina viisi meistä kouluttajista pääsi kalifornialaisen Mike Dunnin kouluttajakoulutukseen.

Testailtiin laitetta ja opeteltiin liikkeitä. Jo loppupäivästä ajatuksen kulku oli hidasta, osa ohjeista taisi mennä ohi enkä oikeastaan jaksanut edes puhua. Ihmeellisiä nuo jenkit kun ne ei pidä taukoja! Meillä oli nälkä ja jano ja kahvihammasta kolotti, mutta me tehtiin treenii treenii vaan. Kotona illalla aloin tuntea miten lihasarkuus hiipi ojentajiin ja hartioihin. Aamulla tuntui selkäfileissä ja lopulta ihan joka paikassa.

Maanantaina CrossCore-ohjaajakoulutukseen tuli 5 personal traineria, joille me päästiin testaamaan edellisenä päivänä opittuja juttuja ja opettamaan CrossCoren käyttöä. Oli kivaa :)

Monet ovat jo koukuttuneet oman kehon painolla tehtävään treeniin TRX:n ja muiden taljaviritysten myötä. CrossCore180 vie treenin kuitenkin ihan eri levelille väkipyörän (eli rissan?) ansiosta. Laite kulkee mukana mihin tahansa pienessä säilytyspussissa, ja sen voi ripustaa mihin tahansa kestävään koukkuun, tankoon,  puun oksaan tai oveen. (Vähän siitä tulee mieleen se ovenkahvaan ripustettava naru-muovi-viritys joka äidillä oli kun olin pieni, mutta tässä tuotekehitys on viety hippasen pidemmälle.)


CrossCore180:lla voi tehdä kaikkia samoja liikkeitä kuin ylätaljassa, jos sen toiseen kahvaan lisää painon. Pariharjoitteluja voi tehdä jos painoja ei ole käytössä, ja yksin, yksinkertaisilla perusliikkeillä saa tehtyä tosi hyvän, koko kehoa kuormittava treenin.

Ja haastetta löytyy kun vaan jaksaa miettiä.

Kaksi CrossCorea, Jari ja...


superman push up


Voi sitä tärinän määrää. Se olis pitänyt saada videolle. Liikkeen rankkuudesta kertoo se, että tämä propunnertaja sai tehtyä 4 tai 5 punnerrusta, joista vain 2 taisi olla tärinää lukuunottamatta puhtaita.

Hihnoja voi käyttää monella tapaa myös liikkuvuusharjoittelussa

kuva: Mike Dunn

...ja mehut sai irti tästäkin kovakuntoisesta porukasta bootcamp-treenillä, jossa tehtiin 30 liikettä á 45sek. Jännä tunne kun ei polta eikä särje, mutta voimaa ei vaan enää ole :D

kuva: Mike Dunn
CrossCore180 on tästä lähtien ehdottomasti osa omaa treeniäni!

www.faf.fi
www.crosscore-usa.com

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Moi!

Oon itse jäänyt koukkuun Fressin Crosscoreen. On tosi kiva lisä kuntosalin ohelle :)

Ootteko koskaan laskenut paljonko kaloreita kuluu tuon 45min ajalla pienellä naisella?

Itse teen tunnin ihan satalasissa ja tuon tunnin aikana saa itsensä kyllä tosi hyvin piippuun.

Tänään taas olis Crosscoren vuoro :)

Unknown kirjoitti...

Kiva että oot löytänyt uudelle tunnille! Se on ollut kyllä huippu suosittu tunti.

Energian kulutus on niin yksilöllistä ja riippuu niin monesta tekijästä tuollaisella tunnilla, että on ihan mahdotonta laskea mitään yleispätevää määrää.

Ja toiminnallinen lihaskuntotuntihan se on, joten focus on tehokkaassa tekemisessä, kehon monipuolisessa käytössä ja hermotuksessa, eikä energian kulutuksessa, eikö vaan? :)

Tuntiin saattaa lähiaikoina tulla pieniä muutoksia ;)