keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

Hywä Fiiwis!

Eilen pesi ikkunat olkkarista. Olipas kumman mukavaa näin kuuden vuoden tauon jälkeen ;)
En tosin pessy ku ulkopuolelta, mutta se riitti. Nyt näkyy taas läpi! Yhtä ikkunaa pestessä laskeuduin tuolilta alas, ja tietysti hanuri suoraan bassonvarteen. Basso ei onneks menny rikki, mut pakara on vieläki kipee. Onneks ei menny läpi kuitenkaan!

Käytiin salillaki. Rinta-hauis-vatsa. Aika hyvin sai laittaa taas painoa lisää ja treeni kulki ihan hyvin. Se Dexal auttaa kyllä ihan selkeesti siihen jaksamiseen. Kaupan kautta tultiin kotiin ja evästyksen jälkeen pehkuihin. Jotenkin kummalta tuntui ajatus että "tässä sitä taas mennään nukkumaan että saa taas aamulla vääntäytyä väkisin ylös ja mennä töihin ja salille ja taas nukkumaan." Sitä kai se tämä ihmisen elämä sitte on.

Tänään oli töissä taas ihan kiva päivä. Hyllyttelin aamulla myymälätavaroita pitkästä aikaa kun ostoskärryt alkaa olla kaikki jo varastokäytössä eikä asiakkaille riitä. Kaikkia se tuntui huvittavan kovasti että mä olin siellä työpaita päällä työntelemässä kärryjä. Mulle annettiin "helppoja kärryjä" kun epäilivät etten osaa enää vaikeita - ja oikeassa tietysti olivatkin. En mä oo siellä yli vuoteen hyllyttäny! Mutta oli se mukavaa taas vaihteeksi. Ihan sai olla omassa rauhassa ja siirrellä piikkejä. Koko ajan näki työnsä jäljen, ja tiesoi saaneensa jotain valmiiksi, kun tavarat kärrystä loppui. Hienoa.

Tänään on Stockan Hulluilla päivillä tarjouksessa Electroluxin Ergorapido, sitä pitäis nyt lähteä katsastamaan. Salin jälkeen ehkä. Jos vaikka sellaisen vihdoinkin saisi hommattua :)

Ei kommentteja: