Eka harkkaviikko takana, ja vaikka onkin ollut raskasta ja päivät pitkiä, on ollut silti hirmu opettavaista ja mukavaa. Joka päivä oon ollut jutunteossa ja joka päivä mun juttuja on julkaistu - joko printissä tai verkossa. Aika huikeeta.
Ei ole vielä vuottakaan kun Painobaarissa kerroin tutulle meneväni toimittajakouluun ja hän vitsaili että ehkä jonain päivänä olen samaisessa sanomatalossa töissä. Sitten me naurettiin. Ei naurata enää! Tai oikeastaan naurattaa, mut eri syistä. Niin se elämä heittelee.
Eilen olin jutunteossa Luonnontieteellisessä museossa, ja tänään se oli printissä. Ekalla kaupunkisivulla.
Aika magee fiilis oli kun kävelin ruokalasta nappaamani pahvikahvin kanssa ulos sanomatalosta ja eteen avautui rautatieasema kaikessa kiireessään. Pientä porintyttöä alkoi hymyilyttää.
Maailmankansalaisen varmoin askelin lähijunaan, jolla huristin yhden asemanvälin messukeskukseen - ihan yksin. Eikä ole vielä montaa vuotta kun Porista lähdin ensimmäistä kertaa junalla suureen Helsinkiin ja jännitti niin maan vietävästi jo se juna. Vuosi sitten en ollut koskaan kulkenut metrolla yksin. Enkä ratikalla, eli spåralla.
Vaikka kolme vuotta oonkin asunut melko lähellä tätä hulinaa, oon ollut onnellisesti Vantaan rauhassa, jossa elämä on lähes samanlaista kuin Porissa. Helsinkiläiset kutsuisivat sitä maalaiseksi.
Ekan harkkapäivän puhelinpaniikki on ohi, ja pystyn soittamaan tuntemattomille ilman käsien hikoilua. Tiedän jo oman sähköpostiosoitteeni ja puhelinnumeronkin. En vaan vieläkään muistanut sitä puhelimessa vaan jouduin antamaan oman kännynumeron ;)
Ens viikkoa odotan innostuksella ja positiivisella jännityksellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti