keskiviikko 31. elokuuta 2011

Hyvässä tikissä!

Tässä ollaan nyt kolme viikkoa ennen kisoja kuulkaas niin hyvässä tikissä ettei oo ennen oltu.
Ihan kirjaimellisesti.

Oikean käden peukalon alla, "kämmenen päkiässä" on kolme tikkiä pitämässä siitä repeytynyttä palkeenkieltä paikallaan.

Kohtalon ivaa ja ironiaa on se, että syyllinen on lisäravinnepurkki. Rasvanpolttovalmiste jonka on tarkoitus saada mut hyvään kuntoon, siis tikkiin. Ihan näin hyvin en olisi odottanut sen toimivan.


Tabletit on pakattu mukaviin kerta-annospusseihin, jotka olen avannut ja purkittanut niin, että voin ottaa muun kokoisia annoksia. Viimeinen pussi oli jäänyt jumiin pohjasaumaan ja tottahan se sieltä täytyy repäistä irti. Sakset on nynnyille!

Pussi irtosikin yhtäkkiä yllättäen ja purkin terävä reuna (johon btw olen aiemminkin itseäni telonut) viilsi kunnon siivun kädestä.

Hermovaurioilta onneksi vältyttiin, eikä jänteitäkään mennyt poikki.

Viikkoon ei saa (/saisi) puristaa eikä nostaa mitään painavaa.
Suunnittelin jo treeniä pikkupainoilla, mutta kun puurolusikan heiluttaminenkin sai haavan aukeamaan, ei liene fiksua nostella edes niitä pieniä painoja. Ainakaan tänään.

Eniten huolettaa vapari.
Käsien varassa oleminen on ihan mahdotonta, eli punnerrukset ja kärrynpyörät täytyy unohtaa. Käsinseisontakin, jota rannevammaisena opettelin yhdellä kädellä, pitää vaihtaa johonkin muuhun, koska tämä telottu käsi on nyt sitten eri käsi kuin se rannevammainen. Tietysti.

Ja tässä terveiset viime viikonlopulta.


Että sillä tavalla :/

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Moi Johanna!
Miten sun YouTube-videon saa näkymään?

Unknown kirjoitti...

nyt pitäis näkyä kaikille :)

PetraBettina kirjoitti...

Mulle kävi muuten tismalleen samoin tuon samaisen purkin kanssa! Pussi oli jumissa ja sen irti repäiseminen repäisi palan käsivarrestakin. Selvisin onneksi runsaalla verenvuodatuksella ja laastarilla.. ;) Ihme purkki.

Unknown kirjoitti...

Eikä varmasti olla ainoita jotka on itseään teloneet. Toivottavasti kaikki laittaa myös palautetta valmistajalle. Mä ainakin laitoin.