tiistai 8. marraskuuta 2011

Fressi Convention

Lauantaina oli vuotuinen Fressi Convention - henkilökunnan jumppa-, koulutus- ja virkistyspäivä.

Aamu alkoi  Les Millsin Sh'bamilla, josta juuri ja juuri myöhästyin. Päätin jo edellisenä iltana olla ottamatta paineita aikataulusta, koska jumppaa oli tarjolla neljässä salissa jatkuvalla höökällä, ja lisäksi luentoja, joten ihan varmasti ehtisi tarpeeksi.

Puma Shopin antia oli puoleen hintaan tarjolla, joten aika kului myös silloin kun ei jumpattanut ;)


Oli ihanaa nähdä sellasia kollegoita, joita ei syystä tai toisesta usein näe, kuten ihana Suvi, jonka kanssa kävin tankotanssimassa joskus viime vuonna.

Pystyin vastustamaan Puma Shopia kunnes Suvi vakuutti, että "tää huppari on kaunis ja tosi monikäyttöinen - sitä voi pitää ihan kaiken kanssa: farkkujen, verkkareiden. lenkkareiden, korkkareiden... ;)"
Ja niin mä sitten murruin.


Ja mainospaitaa päälle jos vaikka eksyy Satsille tai Elixiaan treenaamaan ;)


ZumbaInTheCircuit oli eka tunti johon osallistuin.
Joka toinen minuutti kiertoharjoittelulaitteessa lihaskuntoa ja joka toinen shake shake shake ohjaajan opastuksella. Zumbaminuuttioli paljon lyhyempi ku lihaskuntominuutti. Energisen tunnin energinen ohjaaja oli Mira Hillberg Tampereen Fressiltä.

Seuraavana kokeilussa oli Veera Salokankaan Show&Latino.
Ohjaaja oli ihana. Kauniita liikkeitä ja ammattitaitoista ohjausta. Tehtiin pari blockia hienoa (show)koreografiaa. Eka oli helppo, toinen hieman vaikeampi, molemmat sujui yksinään ihan jees, mutta kun ne pistettiin yhteen en osannut enää kumpaakaan. Mutta hauskaa oli ;D

Sitten olikin mun vetämän juoksutunnin vuoro. Kivasti tuli juoksijoita ja tunti meni kivasti vaikka ohjaajalla ei ollutkaan mattoa eikä mikkiä eikä fläppitaulua, eli ei mitään pyydettyjä välineitä ;)

Lounaaksi lohikeittoa ja tomaatti-vuohenjuustokeittoa. Namskis!

Ruokaa sulattelin Jukka Harjun Rentoudu, Palaudu, Kehity -luennolla, ja jatkoin heti perään Jukan Luonnolliset ravintolisät -luennolla.

Levon merkityksestä puhuttiin mm. sen hormonaalisten vaikutusten kautta. Stressin merkitys ja vaikutus tuli hyvin kansankielellä yksinkertaisen selkeästi käsiteltyä, samoin maaperän ravinnekäyhyyden merkitys suoraan ihmisten ravintoon ja välillisesti mm. lihan koostumukseen. Tykkäsin! (siis luennosta, en ravinneköyhyydestä. Ostan tästä lähtien vain Luomua!)
Saatiin myös maistiaisia vihersmoothiesta, goji-marjoista ja chiasiemenistä. Nähtiin myös Jukan juovan lasipullosta savea. Yäk.

Jukka Harju oli loistava luennoitsija. Suosittelen osallistumaan hänen luennoilleen jos vain jossain on sellainen mahdollisuus. Olisin voinut kuunnella enemmänkin - molemmat luennot oli ihan liian lyhyitä.

Päivän loppuun vielä yksi juoksutunti, sen jälkeen saunomista ja porealtaassa rentoutumista ennen siirtymistä Meripuistoon päivälliselle: salaatteja,mozzarella, lohta, kanaa, punaviiniä ja jälkkäriksi ihana suklaa brulee, tai oikeastaan kaksi, koska mä söin Jenninkin bruleen kun se ei onneks tykänny.

Koko mahtavan Conventionpäivän kruunasi ihana ruoka ja hyvä seura. Ensi vuotta odotellessa :)

--

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Maaperän ravinneköyhyys on kirjaimellisesti urbaanilegenda (tutkijoidenkin mielestä, ainakin täällä pallonpuoliskolla) ja niinpä sitä viljelevätkin lähinnä vain lisäravinnekauppiaat ja superfood-lobbarit... Ei kannata uskoa aina kaikkea, mitä (mainostustarkoituksissa useimmiten) sanotaan. Normaali- ja luomuviljellyissä tuotteissa ja niiden ravinnepitoisuuksissa ei ole havaittu tutkimuksissa mitään eroja. Sen sijaan esim. naudoilla saattaa esiintyä puutetta seleenistä, jos ne syövät luomurehua.

Minna kirjoitti...

Moi!
Tuli mieleen kun mainitsit tuon Sh'bam-tunnin, että kuinka vaativa se on mielestäsi noin niinkuin koreografisesti? Tähän mennessä ainoa Les Millsin tunti jolle olen uskaltautunut on ollut Bodypump, mutta nyt tekisi mieli kokeilla jotain, jossa pääkin joutuisi työskentelemään hiukan... Se vaan mietityttää, että olen tositosi huono kaikilla tanssillisilla tunneilla, niin uskallanko haaveillakaan osallistuvani Sh'bamiiin?

Kyllähän rytmitaju varmasti kehittyisi ajan myötä, mutta en haluaisi mennä heti ensimmäiseksi törmäilemään ja kaatuilemaan turhan vaativalle tunnille :)

Minna
http://salielamaa.blogspot.com/

Unknown kirjoitti...

Uskon siihen maaperän köyhtymiseen omien ajatusteni ja tuntemusteni pohjalta.

Olen jo menettänyt uskoni tutkijoihin. Tutkimuksen rahoittajan lehmä on useasti siellä ojassa josta se tutkija sitä sitten isolla rahalla kaivaa. IMO! Luoja yksin tietää miten asiat ihan oikeasti ovat, joten niistä lienee turha maallikoiden kiistellä.

En vain usko että kaikki ne lannoitteet ja torjunta-aineet tekee hyvää ihmiselle, eläimelle tahi maaperälle.

Minna: Sh'bam on aika loogisesti rakennettu perus liikkeistä koottu tunti joka joka tapauksessa pysyy samana sen kolme kuukautta, eli varmasti ehtii oppia. Ja jokainen on ensin ekaa kertaa tunnilla :)

Anonyymi kirjoitti...

Kivoja juttuja taas täällä. Ja tervetuloa Elixialle joskus treenaamaan, ihan vaikka Fressin paidassa. ;)

-Jenni N