perjantai 4. tammikuuta 2013

Vain kivoja juttuja, kiitos!

Hyvää alkanutta vuotta 2013!

Kiitos vuoden 2012 tukijoille ja lukijoille! Tuleva vuosi tuo tullessaan hyppyjä tuntemattomaan sekä työkuvioissa, että kisarintamalla. Toivottavasti voin tarjota lukijoille entistä mielenkiintoisempaa luettavaa mm. uusien kisakuvioiden myötä.

Uudet kisasuunnitelmat tuovat uusia yhteistyökumppaneita vanhojen rinnalle ja osittain myös tilalle. Mikäli Sinä, tai tuntemasi henkilö tai yritys haluaa tehdä fitness-aiheista yhteistyötä kanssani kaudella 2013, ehdotuksia voi laittaa sähköpostitse: johanna@johannalind.net.

- - - - - - - -

Tänä vuonna olen päättänyt tehdä enemmän kivoja juttuja, ja (vielä) vähemmän huonoa mieltä aiheuttavia asioita.
Motto olkoon: hoidetaan ne pakolliset ja muuten nautiskellaan!

- - - - - - - - 

Vuosi alkaa aina parhaiten kivoilla jutuilla.
Keskiviikkona palasin työpaikalle loman jälkeen, mutta vain kolmeksi tunniksi, ja nekin jumppasalin puolelle. Alkuvuoden jumpissa on aina hyvä fiilis kun salit on täynnä ja kaikilla mahtava draivi :)

Torstaina oli muutamia kivoja asiakkaita ja ihka uuden BodyBalancen lanseeraus. Hämyinen sali, kynttilät, ihanat musiikit, mahtava koreografia ja innokkaat asiakkaat, niistä on paras BodyBalance tehty!

Perjantai alkoi kaunistautuen Studio Helmi:ssä. Varasin jo Talvitarjouksessa olevan Micro Zone - kasvohoidon parin viikon päähän, koska päätinhän tehdä niitä kivoja juttuja enemmän.
Tänään olin kampaajan käsittelyssä.

Kahvi maistui, mutta tästä eteenpäin se pippari jää taas ruokavalion siistimisen myötä syömättä. Omena maistui eväänä protskujuoman kanssa.

Pidennysten alta paljastui jo kivan pituiset omatkin hiukset, eikä teippien noston jälkeen erottunut enää ollenkaan rajaa omien ja lainahiusten välillä. Voi pojat, että nälkä kasvaa syödessä - kohta saadaankin siirtyä pidempiin jatkoihin. Kuinkahan pitkiä niitä tehdään?


Totuttuun tapaan kaupan päälle tuli sylin täydeltä koiraterapiaa... Ihana pikkuruinen Helmi on yksi iso syy sille, miksi tähän paikkaan palaa asiakkaat aina vain uudelleen. Ja jokainen ovesta tullut postimies ja parturiasiakas lässyttää, oli kuinka karski tahansa ;)


Mukaani lähti vielä pieni sievä pussi, jota jo suunnittelin jatkokäyttäväni treenikassissa shampoille ja muille pikkukassissa kuljetettaville...


...nyt sieltä kuitenkin löytyi hoitoainetta ja färiä. Paul Mitchellin kosteuttava hoitoaine on ollut paras kokeilemistani. Se tekee kuivista pidennyksistä helposti, tai ainakin helpohkosti harjattavat ja taipuisat.


Oon jo pitkään etsinyt helppokäyttöistä ja nopeavaikutteista itseruskettavaa kuvauksiin, bile- ja miksei myös arkikäyttöön. Nopea testi osoitti että väri on tumma, muttei liian tumma, se kestää vettä mutta lähtee pois saippuapesussa. Huomenna testailen lisää. Nimi ainakin on lupaava SexSymbol ;)


Mukavaa viikonloppua!

2 kommenttia:

Kerttu Koitila kirjoitti...

Heipparallaa. Olen tovin nt seurannut blogiasi, kun sen löysin. Kivasti krjoittelet. :) Kiitos. Meinaatkomkisata siis vaparifitnessissä vai? TSEMIÄ!!

Jenni kirjoitti...

Muakin jäi kiinnostamaan nämä "uudet" kisasuunnitelmat;).

Oikein ihanaa ja loistavaa tätä vuotta! :)

Jenni N