Serverit alhaalla taas. Eilinen olikin jo liian hyvää ollakseen totta. Pelipäivää lyhensi vain tapaaminen pomon kanssa, ja kaupassa käynti. Eilen olis ollut treenifiilistäkin, mutta lämpöö oli yli 37 niin en tohtinut tehdä mitään ylimääräistä. Mahtoiko lämpöily johtua siitä pomon tapaamisesta? Se sujui ihan ongelmitta, ja heräs ajatus olisko hän googlannut mitä taudinkuvaan kuuluu kun tuntui ottavan jotenkin enemmän tosissaan nyt. Kysyi monesti tunnenko olevani valmis jo töihin, ja pitäisi hakea lisää sairaslomaa jos vielä tuntuu pahalta. Olin todella yllättynyt.
Töihinmeno toisaalta hirvittää, mutta toisaalta ei. Tiedän että saan aika paljon vaikuttaa siihen, mitä teen, eikä ketään juurikaan kiinnosta mun hommat. Jos sanon että on kauhea kiire, ei kukaan tiedä onko todella vai pyörittelenkö papereita lämpimikseni. Aloitan työt nelipäiväisellä viikolla, josta itse ilmoitan pääkonttoriin kun menen töihin. Mitä jos unohdan ilmoittaa? Saanko täyden palkan eikä kukaan koskaan saa tietää? Sovittiin etten ainakaan toipumisaikana tee päivystysvuoroja, ja koska itse suunnittelen työvuorolistat, voin jättää itseni pois päivystyksistä. Huomaako joku jos en laitakaan itseäni takaisin kiertoon? Kollegat varmasti huomaa jossain vaiheessa.. Paljon mulla on vapauksia, ja paljossa joustetaan. Paljon pystyn vaikuttamaan töihini, ja tiedän että mun oloa yritetään tehdä mukavaksi jotta viihtyisin firmassa pidempään. Onhan mussa kuulemma potentiaalia vaikka miksi johtajaksi. Kysymys kuuluukin kuinka isoksi johtajaksi haluan. Haluanko johtajaksi? Näitä asioita ei tarvitsisi pyöritellä mielessään nyt, vaan kannattaisi elää päivä kerrallaan ja opetella asia kerrallaan. Nyt kuitenkin tuntuu siltä etten viimeisen vuoden aikana ole oppinut juuri mitään. Kaikki on edellisen päällikön opettamaa, tai oppien jälkihöyryillä opeteltua. Missä on se tuki ja sparraus jota nuori keskijohto tarvitsee? Nämä meidän työkuviot kokonaisuudessaan muistuttaa myymäläpäällikön järjestämää poistumisharjoitusta. Ihmiset paikalle, annetaan hälytys ja katsotaan mitä tapahtuu. Jälkikäteen ei tule palautetta eikä ohjeita, tietää vaan sisimmässään että homma meni perseelleen. Kuka jaksaa poistumisharjoituksia päivästä toiseen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti