lauantai 7. maaliskuuta 2009

Pro treenaa perjantaina!

Aamulla päätin pitää salivapaan, kun jalat oli edellisen päivän treenistä mukavan kipeät. Palauttava ulkonakävely Tikon kanssa olis ihan sopiva setti tälle päivälle. Iltaa kohti kuitenkin tuntu energiaa pakkaantuvan niin että oli pakko lähteä salille jotta sais nukuttua. Yllättävän moni oli ajatellut saattaa treeniviikkonsa työviikon kanssa päätökseen tai hakea pumppia illan rientoihin.
Stepperi varoitteli aika äkkiä että syke on liian korkea. Hengästyinki aika äkkiä vaikka koitin maltillisesti lämmitellä ja saada sykkeen normilukemiin. Treeni itsessään suju kyllä hyvin. Lopputreenistä huvitti kun vapaapainotilassa oli Vantaan isoimmat miehet ja minä ;) Ei ne nyt niin isoja ollu, mut hyvin treenattuja ja huomattavasti isompia kuin minä. Totesin että vain lajille omistautuneet tositreenaajat ilmeisesti käyttää perjantai-iltansa raudan parissa.

Nykyinen treeniohjelma on varmaan turhan rankka. Sopiva ohjelma aloittelevalle treenaajalle, mutta liikaa liikkeitä tehtäväksi isoilla painoilla. Täytynee jotain vähän karsia. Olka-selkä-ojentaja-vatsa. Kaikkia kolme liikettä, kolme sarjaa + lämmittelyt. Eli 12 eri liikettä.

Perjantai-illan rikossarja tv-pläjäyksen kruunas levy suklaata, pantteripussi ja lasi viiniä. Silloin tiesin että en oo ihan kunnossa, kun en pystyny syömään koko puolikasta levyä, enkä juomaan toista lasia punkkua. Se ei oo normaalia!

Tänään aamulla olikin sitten jo ihan nuutunu ja tukkoinen olo. Kuumemittarin mukaan 36,9 eli pienen pientä lämpöä, mutta sen tuntee kyllä heti. Tänään siis lepäillään vain, vaikka olisinkin halunnut mennä syvävenyttelytunnille :(

Ei kommentteja: