Pyysin Saken herättämään mut aamulla töihin lähtiessään että saisin illalla paremmin nukuttua. Alkaa ärsyttää sängyssä pyöriminen. Tyyny alkaa painaa poskeen, peitto on mutkalla, lakana rypyssä, kuuma, nihkeä olo, vessahätä, nälkä.. uni ei vaan tule. Tätä on nyt sitten ollu taas muutama yö. Olen kyllä piristynyt, ja olo on parempi ku aikoihin, mutta tuo yöllinen valvominen vie terän siltä hyvältä ololta kun taas päivällä väsyttää.
Illalla, tai yöllä, päätin jo valmiiksi, et tänään pyhitän päivän vaan olemiselle. Katoin aamulla 2 jaksoa Gillmoren tyttöjä, keitin kahvit, kävin pikaisesti Tikon kanssa ulkona. Istahdin koneelle fiilistelemään youtubesta Tehareitten musavideoita ja Oton haastatteluita jne. Niissä biiseissä on sellanen fiilis mitä missään muissa ei ole. Onko se Oton persoonallinen laulutyyli tai ääni, sanoitukset, vai melodiat vai ne kaikki yhdessä? Niissä on niin suuri tunne ja haikee fiilis, että tulee fyysisesti paha olo ja alkaa oksettaa. Haluis palata ajassa muutaman vuoden taaksepäin, vaik silloin ei ollu mitään ihmeellistä, ei mitään ainakaan paremmin ku nyt. Miks niistä biiseistä tulee pakottava tarve rakentaa aikakone, soittaa kaikille teinivuosien tutuille, ja juosta yöllä paljain jaloin sateeseen?
Pelasin Warhammeria muutaman tunnin kunnes Sakke tuli kotiin. En jaksanu käydä kaupassa, joten ruuaks oli hätävararuokaa: spagettia, tonnikalaa ja tomaattimuskaa.
Tiko nuoleskelee tassujaan taas niinku viimeistä päivää ja sen huulipoimun paiseet haisee. En vaan jaksanu tilata sitä lääkäriä. En jaksanu myöskään käydä KELAssa, mut täytin sentään jo kaavakkeet. Pientä esimakua siitä, mitä se paperisota taas on jos pääsee kouluun!
Masentaa. Oon ehkä hieman jopa surullinen, vaik en tiedä miks. Yöllä iski myös ahdistus siitä, että töihin on palattava. Tänään surffasin mol.fissä, vaikka koitinki todistella itselleni, et nyt teen ennakkotehtävät ja meen töihin, kunnes saan ilmoituksen pääsykokeista. Käyn pääsykokeissa, ja teen töitä kunnes koulu alkaa. Kerään rahaa säästöön. Asiaa kannattaa miettiä lisää vasta, jos en pääse kouluun. Siihen asti pitäis jaksaa ottaa iisisti ja käydä tekemässä ne työt, jotka on mulle ihan tuttuja, ihmisten kanssa, jotka on mulle ihan tuttuja. Ei siinä pitäis olla mitään pelottavaa tai ahdistavaa. Mut ku on!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti