Hajatuksia

Luin yhden fitness-kisailijan, Kaisa Jaakkolan, blogia tänään (http://faidra.gym-space.fi), ja löysin mielenkiintoisia ajatuksia. Kaisa kirjoittaa tosi mielenkiintoisesti muutenkin, mutta aiheena "minä itse olen vastuussa elämästäni" kosketti tosi paljon jo ihan tuon ajatuksen vuoksi. Lohduttavaa että muutkin pohtivat samoja asioita, joita itse oon pyöritellyt mielessäni jo pitkään, erityisesti tänä keväänä. MINÄ ihan itse olen vastuussa kaikesta mitä elämässäni tapahtuu, niin hyvässä kuin pahassakin. Minä vastaan siitä, että olen suorittanut 4 tutkintoa, kaikki ajallaan ja kiitettävästi. Olen itse vastuussa siitä, etten ole opiskellut asioita, jotka ovat TODELLA mielenkiintoisia, enkä ole tehnyt niitä asioita joita HALUAISIN tehdä. MINÄ olen vastuussa siitä, että olen onneton työpaikassani, ja olen vastuussa siitä, että itseni vuoksi teen jotain sille asialle.

Tätä huikean hyvää vastuu-asiaa oli kommentoinut joku seuraavilla sanoilla:

"suurin osa ihmisistä ei koskaan tee tuollaista pohdintaa saatika sitten toimi pohdintojensa mukaan. Monella ei ole rohkeutta esittää itselleen kysymystä “Mitä minä OIKEASTI elämältäni haluan?”

Joku viisas sanoi joskus (ihanan epämääräistä), että ihminen ei koskaan tule onnelliseksi, jos tekee elämässään valinnat järjellä tunteen sijaan. Allekirjoitan tämän väitteen täysin.

Ja tuo on myös totta, että kun kerran on sen kissan nostanut pöydälle, takaisin sitä ei enää saa. Toisaalta onneksi, toisaalta valitettavasti.

Yksi asia, minkä olen itse erityisesti huomannut, on se, että ihmiset monesti puhuvat “tuurista” tai “lahjoista” silloin kun jollekin tapahtuu hyviä asioita. “Sulla on käynyt tuuri, kun sait noin hyvän työpaikan” tai “Sait opintosi nopeasti päätökseen, koska olet niin lahjakas”. Tuuria? Lahjoja? Ei, vaan kovaa työtä, priorisointia, omistautumista, itsekuria, kykyä kantaa vastuuta. On turha syyttää ulkoisia tekijöitä, jos omat opinnot eivät edisty tai jos on tyytymätön työhönsä. Jokaisella on vapaus valita."

Eilen lenkillä taioin sanoiksi sen, mitä olen ajatellut jo pitkään. Kaikilla on vapaus valita mitä tekee elämällään. Kaikilla ei ole samoja mahdollisuuksia, mutta kaikilla on joku vaihtoehto. Mun oikeus on haluta työ, jossa saan itse määrätä työaikani -jos aamulla väsyttää niin voi nukkua, tai tehdä töitä 13h putkeen jos on sellainen draivi, haluan panostaa treenaamiseen ja rahoittaa sen jollain mukavalla "hanttihommalla" jota ei tarvitse ottaa niin kuoleman vakavasti. Haluan menestyä, mutta en tarvitse menestystä bisness-maailmassa, vaan omassa elämässäni. En halua tehdä ma - pe 8-16 toimistotyötä (vaikka vielä kurjempaa olisi kaupan alan viikonloppuvuorot), mutta miksi mulla olis oikeus valita toisin, jos maailmassa on monia jotka joutuvat tekemään sitä, ja monia jotka joutuvat tekemään vielä enemmän/huonompaa/kurjempaa/huonopalkkaisempaa työtä, mikä oikeus mulla on valittaa? MIKSI EI OLISI OIKEUS? Kun kaikilla on se sama oikeus alkaa urheilla tai opiskella tai taiteilla tms. Toiset on valinneet lapset tai perheen, tai uran tai bailaamisen tai jonkun muun itselle tärkeän asian. Mulla on kumma taipumus yrittää ottaa kaikki maailman kurjuudet omille harteille ja katsella kateellisena vierestä kun toiset tekee asioita joista mä vaan unelmoin.

Kognitiivisesta terapiasta saamani kotitehtävät auttaa avaamaan silmiä omille tavoille, haluille, mahdollisuuksille ja kaavoille. Hämmästys miten eroavat mun halut ja teot. Mussa täytyy olla jotain masokistin vikaa kun teen asioita joita en haluaisi tehdä, ja kiellän itseltäni sen, mitä oikeasti haluan. Ihan kuin en antaisi itselleni oikeutta nauttia elämästä! How twisted am I??

--