torstai 25. helmikuuta 2010

Varaslähtö pääsiäiseen!

Mämmiä ja vanilijakastiketta iltapalaksi. Ollaan se ansaittu :)

Aamulla aikainen herätys ja tapaaminen pomon kanssa. Siis sen paikan pomon, josta olen opintovapaalla. Tapaamisen seurauksena olen huojentunut ja hymyileväinen - tulevaisuus näyttää taas hetken paljon selkeämmältä, turvatulta mutta vapaalta, täynnä uusia mahdollisuuksia turvaverkon turvatessa jos tasapaino horjuu. Hienoa :)

Reilun tunnin ajelu mökille, jossa vietettiin kolme tuntia katolla lunta luoden. Oli siinä hommaa, mutta mökki, sauna ja pari vajaa on nyt turvassa. Pääsemme siis katolliseen mökkisaunaan ensi kesänäkin.

 Nämä lumet tältä katolta lähti ensin. Aikaa kului 1h.


Tiko olis kans halunnut kiivetä katolle, mutta vaikka jenkit kirjojen mukaan on taitavia agilitykoiria, Tiko ei ole lukenut sitä kirjaa, eikä siis päässyt katolle.


 Ja tämän saunan hoitelin yksin sillä aikaa kun Sakke raivas sitä mökin katolta pudotettua lunta oven edestä



Se oli oikeesti ihan mukava vapaapäivän homma. Saatiin olla yhdessä, saatiin olla ulkona, saatiin liikkua ja työn jälki näkyi joka lapionheilautuksella.


Kotimatkalla meinas tulla kiire. Kotona ehdin syödä omenan, napata (valmiiksi pakatun) treenikassin olalle ja juosta bussiin. Siis nimenomaan kirjaimellisesti juosta. Ystävällinen bussikuski onneksi odotti ja naureskeli kun puuskutin sisälle. Ja mihin oli kiire? No Combat-tunnille! Päivän hektisyydestä jotain kertoo se, että pukkarissa mietin kuinka hienoa on päästä LEVÄHTÄMÄÄN combatiin! Oli kiva tunti, ja kivasti väkeä vaikka on hiihtolomaviikko. Saas nähdä onko ruohiksessa huomenna väkeä vai ei kun on hiihtolomaviikon perjantai. Minä kuitenkin sitkeesti ohjaan BodyPumpin ja BodyCombatin peräkkäin. Tämä päivä oli ehkä ihan hyvää harjoitusta huomiseen.


postcombat pic.. I made it through the day ;)


Ei kommentteja: