Yleensä osaan antaa tahattomien kommenttien mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta välillä ärsyttää ihmisten vähättelevä asenne. Eivät he tarkoita sitä pahalla, mutta tunne kumuloituu kun tarpeeksi moni vähättelee tarpeeksi montaa asiaa.
Oon tarkoituksella hautonut ajatusta ja odottanut ajan kulua ennen kirjoittamista, jotta kukaan ei voi arvata mikä lopulta sai mut ajattelemaan asiaa ja kirjoittamaan siitä ;)
Ammattikoulun käytyäni eräs ystävätär mietti mitä itse tekisi lukion jälkeen, ja naureskeli, että kai hänkin käy jonkun kosmetologipuolen kun ei muuta keksi.
Niin. Sinne linjalle ei sitten ollutkaan niin helppo päästä kuin hän kuvitteli.
Ja kuinka moni on pyytänyt päästä mun kautta töihin ilman koulutusta tai kokemusta – eihän se homma voi kovin vaikeeta olla kun mäkin sitä teen.
Tottakai kaveria on autettava, ja mielelläni autankin, mutta onko oikein vähätellä toisen saavutuksia?
Viime syksyn kisojen jälkeen oli hienoa huomata, kuinka monen kaverin treenimotivaatio kasvoi mun treeniä ja kisavalmistautumista seuratessa.
Kisojen jälkeen tulleet kommentit sohvaperunoiden tavoitteesta kilpailla seuraavana vuonna aliarvioivat kuitenkin mun kovaa työtä ja sitä pohjaa joka urheilemalla on hankittu vuosien varrella.
Yhtään paremmalta ei tunnu se, että kaverit päättävät alkaa ohjaamaan jumppaa ”kun siitä maksetaan niin hyvin.” Miettimättä usein jää, kuinka paljon työtä yhden ohjattavan tunnin eteen on nähtävä, ja mitä se ohjaaminen oikeastaan on.
Aluksi voisi miettiä miltä tuntuu kompastua keskellä katua. Onko ensimmäinen ajatus se, että on nopeasti päästävä pystyyn ja oltava kuin mitään ei olisi tapahtunut? Onko ihan ensimmäinen ajatus ”ei kai kukaan nähnyt?” Ohjaaminen on itsensä likoon laittamista yleisön edessä! Voi myös miettiä suraavia:
a) pidätkö esiintymisestä ja esim. puheiden pitämisestä julkisesti?
b) oletko itse harrastanut liikuntaa niin että pystyt ohjaamaan siinä muita?
c) Riittääkö kunto, koordinaatio ja rytmitaju siihen, että pystyt tekemään täysillä ennalta opeteltua koreografiaa ja puhumaan järkevästi samaan aikaan kun oma suoritustekniikka on priimaa?
Pystythän huomioimaan samalla myös asiakkaat ja antamaan vaihtoehtoisia liikkeitä?
Jos ohjaaja haluaa asiakkailtaan 100% suorituksen, hänen on itse tehtävä 130-150% suoritus. Löysäily ei ole mahdollista.
Ohjaaja on lavalla edessään 20-50 ihmistä katsomassa ja arvostelemassa. Epäröintiin ei ole varaa.
Eniten ehkä ärsyttää ne, jotka miettivät ääneen, miksi multa kaikki onnistuu ja miten saan kaiken niin helpolla. Millä hiton helpolla?
Se, että tekee töitä lujasti päästäkseen tavoitteisiinsa, tarkoittaa myös uhrauksia ja nöyryyttä elämän edessä. Jos nyt teenkin asioita, joista pidän ja joista nautin, se ei tarkoita, että olisin saanut sen helpolla.
Mitä itse olisit valmis tekemään unelmiesi eteen? Ensin on tehtävä vaikein, eli määriteltävä unelma.
Sen unelman eteen on alettava tehdä töitä. Se työ on usein uhrauksia – itselläni se on tarkoittanut paikoitellen askeettistakin elämää ilman baari-iltoja ja bileitä, ilman herkkuja, ilman kavereita, ilman vapaa-aikaa, ilman lomaa, ilman rahaa.
On paljon asioita, joita haluaisin tehdä, mutta koska ne häiritsevät pääsemistä siihen tavoitteeseen, johon todella lopulta haluan, jostain on luovuttava.
Mulla voisi olla vakituinen työ josta olisin nyt äitiyslomalla tai hoitovapaalla. Voisi olla oma koti ja pieni tavallinen elämä, mutta mä olen valinnut eri tien.
Monesti oon valinnut turhankin itsepäisesti vaikeimman polun, mutta ainakin se on oma valinta, mun oma vaikea tie!
Raskainta on kestää muiden kritisointia ja elämänohjeita sekä arvostelua vailla totuuspohjaa.
Jos 25 vuotta on opetettu ajattelemaan tulevaisuutta ja hankkimaan turvattu toimeentulo vakituisesta työstä, ja painotettu sitä, ettei töissä kuulukaan olla mukavaa, vie muutaman vuoden ennen kuin tajuaa, että muullakin tavalla voi tämän visiittinsä maan päällä käyttää.
Mitä järkeä on kärvistellä monta kymmentä vuotta? Eikö järkevämpää olisi nauttia elämästä? Kärjistetysti mun mielestä olisi fiksumpaa päättää päivänsä lyhyen mutta onnellisen elämän jälkeen, kuin tuskailla koko elämä kurjuudessa. Kurjuus ei tässä tarkoita varattomuutta, vaan henkistä köyhyyttä ja kokemusten vähyyttä. Sitä, että tekee päivästä toiseen asioita, joista ei pidä.
Raha ei tuo onnea, mutta helpottaa kyllä elämää. Se on se kivi, johon moni onnen tavoittelija kompastuu. Rahaa ja maallista omaisuutta tavoitellessa on helppo kuvitella olevansa onnellinen. On helppo tuudittautua ajatukseen, että joskus myöhemmin on aikaa olla onnellinen.
Mulla olis taas pari tulevaisuuden kannalta hyvin ratkaisevaa päätöstä pöydän kulmalla. Sekin semisti ärsyttää, ettei koskaan saa elää ja olla rauhassa, vaan koko ajan on tehtävä päätöksiä.
Taas on punnittava, kuinka paljon painaa unelma ja kuinka paljon raha.
--
7 kommenttia:
Vau, ihan mieletöntä tekstiä!
Mä kommentoin blogeihin ehkä kerran vuodessa ja nyt tuli se kerta ja se tarve et on ihan pakko. Tää pysäytti. On siis olemassa vielä joku joka jaksaa tuoda tämmöset asiat julki. Itse ajattelen ihan samoin ja oon hokenu näitä asioita muun muassa miehelleni. Se vaan ei millään tunnu ymmärtävän mun ajatusmaailmaa :/ Puhumattakaan vanhanaikaisista vanhemmistani. Turhauttavaa.
"Opiskele, tee työtä, tee rahaa, osta auto, osta asunto, osta iso telkkari, perusta perhe, plaa plaa.."
Tämäkö on se kaava joka tekee ihmisen onnelliseks? Niin tuntuu moni kuvittelevan, mut onneks meitä erilaisiakin löytyy :)
Ja vaikka inhottaa se kun nykyään ihmiset tuntuu ajattelevan vain itseään ja rahaa, niin silti tuntuu et välillä todellakin kannattaa ajatella vain itseään ja omaa elämäänsä.
Tiedäthän mitä tarkoitan? :)
Tsemppiä sulle!
Kiitos paljon kommentista!
Yleensä ihmiset tuntuvat pitävän jotenkin friikkinä sitä, jonka elämäntehtävä ei ole tehdä rahaa tai lapsia.
Kommenttisi lämmitti :)
Ohhoh, tosi mukavaa nähdä että muillaki on tällaisia mielipiteitä ja pulmia, vaikka perseestä ovatkin. Empähän ihan yksin ole!
Minunki ahertamista kyseenalaistetaan ja naureskellaan hulluudeksi/tyhmyydeksi/värkkäykseksi aivan päivittäin tai toteamalla, että treenaan liikaa. Nämä ihmiset liikkuvat pääosin 0-2 kertaa viikossa ja näin. Joskus kyllä aivan järjettömän raskasta henkisesti kun ei ole ketään joka on edes vähän samoilla aallonpituuksilla.
Vanhemmat ovat onneks oikein ilosia siitä, että olen alkanu liikkumaan ja kilpailemmaan, mutta neki ovat aika huolissaan tuosta opiskelusta ja siitä saaki kuunnella aikamoista paapatusta välissä, vaikka eivät minun numeroita edes tiiä. Mulla tosiaan on aika ääripään tavotteet niin työssä kuin urheilussa ja perheen hommaaminenki on yks elämäntehtäviä. Viikko on jo pelkän kahen ensimmäisen takia buukattu niin täyellisesti että jokanen päivä on lähes minutilleen suunniteltu. Joskus karseata, mutta niitä hetkiä tulee kaikille, ja jos aikoo onnistua tavotteissa niin sillon ei kysytä, että "tuntuuko nyt siltä että haluttaa liikkua" (:
Kaikkea jaksamista sulle, tuo on tosi perseestä kun kuulee kaveri/ystäväpiiristä tuomosta mutta voisimpa melkein väittää että noin 1/15 uskaltaa oikeasti lähteä toteuttaan omaa oikeaa unelmaansa, eikä passivoitua sille tielle että "kyllä mie sitte joskus olen onnellinen"
Ei ole friikkiä olla rohkea! (:
Kiitos Aarne!
Tuosta tulee ehkä mun uus motto: "Ei ole friikkiä olla rohkea!(©Aarne)"
Tsemiä ja jaksamista myös sulle oman aikataulun kanssa!
...ja muista et välillä pitää myös höllätä et jaksaa taas painaa :)
Ja Johanna, sun rohkeus elämään näyttää esimerkkiä niin monelle muulle, niille joilla ei välttämättä ole uskallusta tai riittävää päättäväisyyttä siihen. Ei oo koskaan puhuttu aiheesta mutta kyllä sä olet vaikuttanut munkin elämään sillä että olen ihaillut sun tavoitteita, päättäväisyyttä, periksantamattomuutta ja rohkeita valintoja sekä alkanut tarkemmin miettiä omia tavoitteita ja kyllä, saavuttanut niitä asioita mitkä on oikeasti tärkeitä itselle, on ne sitten mitä hyvänsä. Ihana vappumarssiteksti - särmä perkele!
Haha! Kiitos Mia! Eipä oo tullut puheeksi, mut onhan se kiva tietää, että mun paikoin päämäärättömältä tuntuva häröily vaikuttaa edes jollain tavalla positiivisesti :)
Ollaan siis molemmat vaikutettu toistemme elämään ja sparrattu sekä tietoisesti että tiedostamattomasti.
Ilo tuntea sut Mia! <3
Awww.. Helemi. <3
Lähetä kommentti