maanantai 30. marraskuuta 2009

Ruuhkabussissa istuessa...

...tulee mieleen kaikenlaista.

Ihmiset istuvat ilmeettöminä omiin ajatuksiinsa uppoutuneina. Muita matkustajia vilkuillaan silmänurkasta ja kyräillään kiukkuisesti jos joku uskaltaa puhua ääneen. Vierustoverille voi jutella hiljaa, mikäli henkilö on ennestään tuttu - vieraille ei puhuta.

Kun oma pysäkki lähenee, ikkunapaikkojen ihmiset kiirehtivät painamaan nappia, jotta vierustoveri ymmärtää nousta pois tieltä ilman, että tarvitsee pyytää.

Jos joku kuitenkin on ehtinyt painaa ensin, ei jää muuta vaihtoehtoa, kuin vihjailevasti keräillä laukun hihnoja ja etsiä hanskoja. Jos tämä ei auta, voi töksäyttää nopeasti "mä jään tässä" tai vain kääntyä noustakseen ja tuijottaa vieressä istujaa tuimasti.

Mitä jos heti penkkiin istuessa kysyisikin milloin ikkunapaikkalainen on jäämässä pois? Jos selvittäisi heti poistumisjärjestyksen ja miettisi paikat uusiksi. "Jos mä istun sinne perälle niin sä pääset helposti lähtemään."

Pahimpia ovat ne, jotka nostavat laukkunsa ikkunapaikalle, istuvat itse käytävän puolelle ja tuijottavat ulos kuin transsissa. Ikään kuin he eivät huomaisi, että bussissa on täyttä ja istumapaikkoja kaivataan.

Toiset lukevat lehtiä, toiset torkkuvat. Kun ulkona on pimeää, jatkuva väsymys vaivaa työmatkalaisia. Mitä jos radion kajauttaisikin täysille ja alkaisi tanssia bussin käytävällä? Sen lisäksi, että oma matka sujuisi mukavammin, olisi muilla jotain muuta seurattavaa kuin vierustoverin tekstiviestit.

Tai jos ottaisi käteensä nipun Metroja ja jakaisi niitä ihmisille? Poimisi samalla luetut bussin lattialta ja rupattelisi muiden matkustajien kanssa. Tietenkään varoja ei kannata tuhlata työntekijöihin, jotka viihdyttäisivät busseissa istuvia, mutta jos joku tekisi sitä vapaaehtoisesti? Miksi ei tekisi? Onhan Suomessakin supliikkeja ja sosiaalisia tyyppejä jotka eivät muutenkaan malttaisi olla hiljaa.

Maalta kaupunkiin muuttaessa oli opeteltava bussin pysäyttäminen heilauttamalla kättä kuskille merkiksi. Maalla (eli kehä III:n ulkopuolella) bussit pysähtyvät pysäkille jos siellä on ihmisiä. Ei täällä. Jos et näytä merkkiä tarpeeksi selvästi, kuski painaa kaasua ja bussi kiitää ohi.

Kun ihmiset oppivat viittilöinnin, heitä seisoo pysäkin laidalla 1-5 ja kaikki viittaavat. Miksi ihmeessä? Eikö riitä, että se yksi pysäyttää bussin? Ei kai se kuski jätä ulkopuolelle niitä, jotka eivät antaneet merkkiä? "Sinä ei tulla bussiin kun ei näyttää merkkiä!"

Joskus, kun silmät ovat väsyneet enkä näe bussin numeroita kaukaa ilman laseja, olen meinannut kysyä pysäkillä seisovilta ihmisiltä mihin bussiin he ovat menossa. Jos löytyisi joku samaan suuntaan tuleva, voisin jättää siristelyn sikseen ja nousta kaverin perässä oikeaan autoon. Tähän asti olen kuitenkin pinnistellyt pääni kipeäksi ja kiusannut kuskeja liian myöhäisellä huitomisella, koska eihän suomalainen puhu vieraille. Sehän opetetaan hyvänen aika jo ala-asteella!

---

3 kommenttia:

MsFit kirjoitti...

Tämä on kyllä NIIN totta. Viimeksi tänään järkytin kanssaihmisiä hymyilemällä leveästi, kun ihana kuski jäi odottamaan minua pysäkille kun oli muutama sata metriä juostavaa. Siinä sitten kun pelmahdin bussiin ja iloisesti kiitin monta kertaa kuskia, makselin rauhassa matkani KÄTEISELLÄ ja loin matkustajiin kontaktia aurinkoisesti hymyillen, oli ilmeet aivan lamaantuneita ja ihan kuin hetki olisi pysähtynyt, minä vaan liikun. hassua touhua :)

Anonyymi kirjoitti...

minä joskus järkytän kanssakulkijoita huikkamalla ystävälliselle kuskille (uskokaa pois olen nähnyt niitä) kiitokset poistuessani bussista. Aika monet silmäparit tuntee niskassaan. :D

Katjus kirjoitti...

Täällä Porisa on monilla vanhemmilla ihmisillä tapana huikata bussikuskille kiitokset poislähtiessä. Nuorempi polvi ei sitä niinkään tee, mikä tietysti on vähän harmi. Bussikuskit täällä sitten taas on sellasia mörököllejä et hyvä kun hein saavat sanottua.