maanantai 8. maaliskuuta 2010

Kevättä ilmassa?

Vaikka aamuherätys oli tuskallinen ja silmäluomet painoi tonnin ja jalat viisisataatonnia ainakin, alkoi hymyilyttää kun huomasin miten jätkä nukkuu sängyn vieressä pää tyynyllä ;)

Aamukahvin jälkeen olo oli jo parempi. Kroppa on viime viikosta vielä tosi väsynyt, mutta onneks tää viikko on vähän kevyempi.

Sain viimeisen appron tehtävän tehtyä ja palautettua, joten nyt voin senkin osalta huokaista helpotuksesta.
Tämä viikko on suunnittelua ensi viikolla starttaavaa Trombit-verkkolehteä varten (www.trombit.net), joten melko rauhassa saadaan ideoida ja tuottaa tekstejä takataskuun valmiiksi.

Huomennakaan ei oo koulua lainkaan. Oon kuitenkin sopinut luokkakavereiden kanssa ohjaavani heille BP tunnin, joten käyn koululla ensin syömässä. Ihan hyvä että päivään tulee joku aikataulu.

Taas kun kevätaurinko alkaa paistaa, voi vaan kauhistella miten hölmösti ihmiset voi pukeutua!
Koko talven oikeastaan on voinut ihmetellä, mikä saa ihmisen laittamaan umpihankimarssille piikkikorot tai kangastennarit. Miten ihmiset ei neljän vuodenajan Suomessa osaa pukeutua sään mukaan? Matkitaanko Hollywoodin tähtösiä hieman liikaa, jos täällä pohjolassa 15 asteen pakkasessa pukeudutaan samalla tavalla kuin Hollywoodissa, jossa talvella on hippasen alle 15 astetta lämmintä. Kesällä sitten kai shortsien kanssa vedetään taas muodikkaasti jalkaan Uggit..

Korjatkaa jos olen väärässä, mutta leggingsit ei myöskään mun mielestä ole talvivaate. Vai onko kehitetty jotain tuultapitäviä karvavuoritrikoita joista mulla ei ole tietoa? Tyttäret tärisee tekoripset hileessä bussipysäkeillä pikkukengissä ja trikoissa, vaikka ulkona on toistakymmentä astetta pakkasta.

Viimeistään siinä vieressä seistessäni toppahousuissa, pipo korvilla ja kaulahuiviin kietoutuneena, tunnen itseni vanhaksi. Tekoripset ja pikkuhepenet jätän mielelläni juhlahetkiin, jolloin on mukava näyttää juhlavammalta kuin arkena, jolloin mukavuus menee edustavuuden edelle. Pelottavan aikuisia ajatuksia.

Kaukana on ne ajat jolloin kuljin takki auki, ilman pipoa ja hanskoja vaikka oli KYLMÄ. Aina piti olla cool - sininen nassu ja jäätyneet korvat on kirjaimellisesti cool, tai jopa freez, mutta mitään hienoa niissä ei kyllä näin jälkeenpäin ajatellen ole. Nykyteinit onkin ratkaissut ongelman kemikaaleilla. Kasvoilla ei itseruskettavan ja meikkivoidekerroksen ansiosta näy pakkasenpuremia.

Ymmärtäisin, jos tämä ontuva pukeutuminen rajoittuisi vain niihin teineihin, mutta että aikuiset ihmiset pukeutuu pakkasella pelkkään collegepuseroon ja kaulahuiviin heti kun aurinko paistaa, laittaa kangaskengät ennen kuin lumi on edes alkanut sulaa, tai tosiaan tepsuttaa peilijäällä piikkikoroissa.

..ja ihan toinen juttu sitten taas on se, kenelle ne leggingsit ylipäätään sopii...

1 kommentti:

Dexteri kirjoitti...

Hehe ;D Samaa mieltä nuista leggingseistä, ei ne kyllä melkeen sovi kellekkään.. Torniossaki on aika freezing cool asustuksia nuila nuorilla koululaisilla, ite olen kyllä sitä mieltä että jos niitten kylmänsietokyky on oikeasti nuin korkealla tasolla niin samantien lähettää johonki palkka-armeijaan sukellusjoukkoihin treenaileen (: Itsehän menen aivan valtavan takin taakse piiloon ja vedän pipon viittävaille silmille, ja huivin kans ettei muuta näy.. Siihen asustukseen pääle mustat tuulihousut ja iso treenikassi selkään niin on aika huvittava näky.