keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

liikuntaa, kuntoilua, urheilua

Eilen vihdoin voitin sen volttikammon joka on vaivannut sirkustreeneissä pidemmän aikaa - oikeastaan siitä asti kun pentuna tyhjensin keuhkoni tulemalla takaperivoltista selälleni alas.

Eilen tein kauniita voltteja sekä ilmaradalla että minitrampalla :D Ainakin omasta mielestä ne oli kauniita, tuntui hyvältä ja oli voittajafiilis!

Tänään en bussilakon vuoksi päässyt kouluun, mut sekin oli vaan hyvä juttu, koska aamupäivän BodyPump ohjaaja oli loukannut itsensä ja mä pääsin onneksi pelastamaan tunnin. Sit kotiin, vähän ruokaa ja vähän latautumista, kunnes lähdin retkeilemään kohti illan omaa BodyPump-tuntia.

Noiden ohjaustuntien välissä en saanut kyllä mitään aikaiseksi! Se on kyllä kumma, kun on jotain mitä pitää johonkin aikaan tehdä, ei kykene tekemään mitään ennen sitä. Sit vaan odottelee. Jos olisin mies, sanoisin et meni muniin puhalteluksi tämä päivä, mutta koska en ole, en sano.

Vaikka välillä kismittää pitkät välimatkat, on se kiva kun ne bussit menee kuitenkin melkein oven edestä. Tänään autolla Tikkurilaan, josta junalla rautatientorille, josta metrolla Sörkkään. Pumpin jälkeen sama toisinpäin. Matkoihin meni tuplasti se aika joka siihen työntekoon, enkä voinut ite jäädä ees treenailee nyt kun piti pitää kiirettä että ehtii kotiin. Niin ja toisaalta, eiköhän pari pumppia päivässä riitä ;)

Huomenna onkin taas BodyCombat. Perjantaina Rita-muru tulee kylään ja viikonloppu meneekin SatsShapePulse-koulutuksessa. Kyllä aktiviteettia riittää! Onneks riittää myös virtaa - ainakin toistaiseksi!

--

Ei kommentteja: