keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Home Sweet Home

Perjantaina ajelin Harjavallan Karmarockiin, joka on jo monivuotinen perinne. Sieltä ei siis olla pois vaikka vettä tule taivaan täydeltä, kisadieetti pakottaa seurailemaan tilannetta selvinpäin, ja ainoa eväs reissussa on omenat ja pähkinät! Anyways, ihan kivaa oli, vaikka kahdesta sadetakista huolimatta kekkereiden päättyessä olin alusvaatteita myöten märkä. Ja siis kyse on sadevedestä. Onneks oli kuitenkin suht lämmintä!

Lauantai menikin sitten avopin (avo-anopin) 50-vuotisjuhlissa. Edelleen kisadieetti esti syömästä hurjan hyvän näköstä marenkikakkua, ja jälkkärimansikatkin loppui kesken, joten kaivoin käsilaukusta säilykekasvikset ja tonnikalat ja pupelsin niitä sitten asuntoautossa. Onneks kahvia sai riittävästi ;) Tarkoitus oli jäädä juhlapaikalle yöksi, mutta yhden joukkueen jäsenen sairastuttua päätettiin lähteä ihmisten ilmoille, ja niinpä sitten ajelin asuntoauton Kokemäen perämetsästä Poriin. Sonisphere oli juuri ilmeisesti loppunut, koska koko matkan pituinen katkeamaton autojono ajeli vastaan Porista Helsingin suuntaan. Mahtoi olla ylilentävillä ulkomaalaisilla ihmettelemistä!

Mutta kyllä on kuulkaa mukavaa herätä kahden päivän kekkeröinnin jälkeen pirteänä ja hyväkuntoisena ja lähteä lenkille! Vetäistiin Tiksun kanssa tunnin intervallilenkki Porin kuukkarissa pienessä raikkaassa tihkusateessa :D

Tarkoitus oli vain hakea edellisenä iltana juhlapaikalle jäänyt auto ja ajella takaisin Poriin, mutta ex tempore päätettiinkin jatkaa matkaa Lopen mökille. Siellä vierähtikin pari päivää mukavan rennoissa tunnelmissa, ja kun kylältä löyty vielä kuntosali jonne kävi nuo K-salin liput (jotka ymmärsin pyytää omalta salilta meille molemmille!) ja päästiin treenaamaan, oli mökkireissu ihan bueno! Taas kun oli vähän aikaa pois salilta, ei olis millään malttanut lopettaa vaan teki mieli tehdä "vielä yks sarja" ja "vielä tää liike". Siellä salilla oli infrapunasaunat, joita nyt tilaisuden tulen tietysti kokeiltiin, mut ei niistä ollut mökkisaunalle vastusta. Suihkun kautta sitten vaan mökille saunaan ;)

Vaikka reissu oli kaikin puolin onnistunut, on mukavaa olla taas kotona! Omassa sängyssä nukkuu kyllä kaikista parhaiten, ja kotona tuo ruokavalion noudattaminen ei oo niin kauheen vaikeeta. Kotona on hyvä olla!

Tänäänn saatiin harvinaisia vieraita kun iskä tuli vaimoineen käymään :D Kyllä siinä melkein kolme vuotta menikin ennen ku pääsivät kylään. Porista Vantaalle kun on paljon pidempi matka ku Vantaalta Poriin.

Tiko jäi mökille vielä yhdeksi yöksi ja tuli tänään vasta mummin kanssa kotiin. Nyt se raukka makaa ihan raatona kolmen päivän juoksemisen jälkeen. Ei varmaan saa siitä lenkkikaveria vähään aikaan.

Ei kommentteja: