perjantai 31. heinäkuuta 2009

Positive!

Tänään en millään olisi jaksanut lähtee salille. Siis halusin mennä treenaamaan, mut kroppa oli ihan väsy. Ihan ku pää vaan olis nukkunut ja kroppa ollu hereillä koko yön!

Salilla selkä-takaolka-takareisi -treeni Volyymilla. Seinällä pyöri musiikkivideoita ja yhdestä Shakiran videosta sain hyvän idean omaan vapariin, ja olihan sitä sitte heti mentävä testaamaan kesken pumppailun. Ei se ihan sinällään toiminut, mutta sain ihan hyvän siirtymisen aikaiseksi :)

Maija tuli salille pikkasen sovittua myöhemmin, mikä ei sinänsä haitannut, mutta nälkä alkoi jo kovasti kurnia ennen kuin sain treenin loppuun ja pääsin kotiin. Onneks myös valmentaja oli sitä mieltä että kiristymistä on tapahtunut viime viikkojen aikana, vaikka paino ei olekaan pudonnut :D Jei! Saan pitää herkkupäivän huomenna!! Kunhan ruokarytmin pitää, saa syödä mitä vaan. Niiin innolla odotan nyt huomista. Varasin jo leffaliput 19.30 Ice age 3:n originaali versioon, joka muuten on 3D, eli kannattaa ehdottomasti katsastaa mielummin leffassa ku kotona. Ja nyt saa niitä popcorneja!!


No mutta takaisin tähän päivään.. Dieettiä ja treeniä muutetaan ens viikosta lähtien seuraavasti:
- ke ja la on korkeampien kaloreiden päiviä, eli silloin la ja ke väliin jää 3 matalamman energian päivää kahden sijaan.
- kaloreita napsaistaan vähän hiilareista, eli vähemmän riisiä tai pastaa lounaalla
- kun nykyinen palkkarijauhe loppuu, ostan pelkkää protskua ja otan hiilarit hedelmistä
- pitkät intervallilenkit lyhennetään 30-45 minuuttiin
- lämmittelyksi ennen salitreeniä tehdään vaparia osissa, ja jätetään crossari pois
- jokaisen salitreenin päälle kuntopyörää 10 - 15min, jotta jalat palautuis
- aamulenkkejä pitäis saada aikaiseksi 4/vko, mutta onneks vaan 20-30 minuuttia, joten Tiksun kanssa vaan aamupisulle heti herätyskellon soidessa. Ehkä sitä aikaa ei aamuisin kulu yhtään sen enempää, kun kuitenkin ne aamutoimet sujuu sit joutuisammin kun on kunnolla hereillä.
Ens viikolla sen sitte tietää kun taas koittaa tuo töihinpaluu.. ankeeta.

Sain Maijalta lainaksi meikkivoiteen ja huulikiillon, joilla voin loihtia kisamaskin - ei sitä meikiksi enää voi sanoa! Sain myös vajaan purkin vihreä tee -kapseleita, ja neuvoja toiminimiasiassa. Täytynee vaan varata aika te-keskukseen ja laittaa iso pyörä pyörimään ettei tarvitse öisin enää miettiä. Hyvä myös ettei tarvi ite ostaa meikkipohjaa jota tulee ehkä käytettyä vain se yks kerta. Siis pahimmassa tapauksessa.

Eilen käytiin pesemässä auto ja laitettiin kuvat nettiin. Toivottavasti sen joku ostaa pian että saan rahat koulun maksuun. Laitoin huuto.netiin myyntiin myös käsilaukkuja. En kaikkia tietenkään, mutta ne joita en oo pitkään aikaan käyttäny. Jos niistäkin muutaman lantin saisi. Mitähän sinne vielä voisi laittaa? Pitäis mennä johonkin kirpparille myymään vaatteita ja pikkusälää kun ei niistä jaksa kaikista kuvia latailla ja sit lähetellä ympäriinsä. Nyt siis makuuhuoneen lattia pysyy mukavan lämpöisenä kun kaikki ne käytöstä poistetut lojuu siellä ja odottaa hyviä ideoita.

Kisavärit löysin netistä joltain jenkkisivustolta toooosi paljon halvemmalla kuin kotimaisista kaupoista, ja laitoin tilaukseen pro tania, dream tania ja biksuliimaa nyt ainakin aluksi. Katotaan tuleeko tavarat yleensäkään perille, vai tuliko kuitenkin kalliimpi ostos kun joudun tilaamaan samat kamat myös jostain muualta. Ja saas katsoo tuleeko päälle vielä jotain muita maksuja joita en ymmärtänyt ajatella, vai voiko todellakin saada niin paljon vähemmällä rahalla kun vaan uskaltaa tilata. Rohkea rotan syö! ;)

Sain aikaiseksi myös kirjailla valituksen ylinopeussakostani. On se huvittavaa jos poliisisedillä on joku arkisto johon kerätään kaikki valitukset ja kiistämiset kun siellä alkaa olla melkoinen pino meikäläisen kirjeitä ;) Ihan kun yrittäisin aina selittää itseni ulos kiipelistä enkä suostuisi myöntämään että olen tehnyt jotain väärin!? Hmm..

--

Ei kommentteja: