Totuus vai tehtävä?

Eilisen luennoitsijan sanoin: "Olisiko maailma parempi paikka jos kaikki puhuisivat totta?"
Oon miettinyt tätä mielenkiintoista aihetta usein itsekin, ja meinannut kirjoittaa siitä kolumnin jos toisenkin.

Ensimmäinen ajatus on kyllä, ehdottomasti. Rehellisyys maan perii! Mutta...
Tarkemman mietinnän jäälkeen, olisiko parempi sanoa kaverille suoraan, että uusi kampaus on todella ruma? "Sulle ei kyllä lyhyt tukka sovi, mutta ei hätää, kyllä se kasvaa takaisin noin viidessä vuodessa."

Oon miettinyt, mitä sanoa ihmiselle, joka toteaa, ettei joku kolmas taida oikein pitää hänestä. Varsinkin, jos tiedät varmasti, ettei se kolmas todellakaan pidä tästä tyypistä. Mitä sanoa, jos tämä tyyppi A kysyy mikseiköhän tämä tyyppi C pidä hänestä? Jos tiedät vastauksen, kerrotko? Kerrotko, jos sama asia ärsyttää sinua, mutta olet parempi peittelemään ärtymystäsi kuin tyyppi C?

Joskus valkoiset valheet on enemmän kuin sallittuja - ne ovat jopa suotavia.

Pitäisikö lapsille alkaa opettaa rehellisyyden ja  ainaisen totuuden sijaan sitä, milloin ja miten on syytä hieman muunnella totuutta?

Koska makuja on monia, eikö ole parempi kehua toisen uutta puseroa kuin sanoa sen olevan aivan kauhea? Jonkun mielestä se on kaunis, ainakin omistajansa. Ei ole syytä pahoittaa toisen mieltä jos ei ole pakko.

Tässä eräänä päivänä eräässä paikassa eräs henkilö kertoi, että tulee mielummin mun seuraan kuin erään toisen, koska tuo toinen ei pidä hänestä. Hmm.. manasin mielessäni miellyttämisenhaluani. En mäkään erityisemmin pidä tästä tyypistä. Kaikki on hyvin, jos ollaan vaan hiljaa, ei katsota toisiamme, eikä syödä mitään. Tyypin jutut ärsyttää ja puhetapa ärsyttää, eikä meidän maailmat kohtaa millään tasolla. Ja tämä tyyppi syö suu auki! Sillä on likainen tukka ja likaiset jutut.

En pidä itseäni parempana ihmisenä kuin hän, ja varmasti itsekin ärsytän monia, mutta silloin mietin, kuinka paljon helpommalla olisin päässyt, jos olisin sanonut "En mäkään oikeestaan susta tykkää", mutta niin vain ei voi tehdä.

Yritän myös olla näyttämättä negatiivisia tunteita elein tai ilmein, koska se ei vastapuolesta tunnu mukavalta. Olen joutunut olemaan se, jolle on silmiä pyöritelty, vaihdettu vihjailevia katseita kaverin kanssa, suljettu pois porukasta tai ilkeilty ihan suoraan päin nassua. Ei ole kivaa!

Silloin toivoisi toisen edes esittävän sen pienen hetken, että olen ihan ok tyyppi, koska meitä ei kuitenkaan ole tuomittu toistemme seuraan ikuisiksi ajoiksi. Sen hetken, jonka joudumme olemaan tekemisissä toistemme kanssa, voimme käyttäytyä asiallisesti, yrittää löytää positiivisia piirteitä, tai ainakin esittää, että hyväksymme toisemme.

Samainen luennoitsija myös totesi, että se ihminen jonka kanssa hän on elämässään eniten tapellut, huutanut ja paiskonut ovia, on sama ihminen, jota hän eniten rakastaa ja arvostaa - käärme, jota hän joskus leikkisästi vaimoksi nimittää. Kyseinen hauskuuttaja oli Urheilulehden päätoimittaja Jukka Rönkä. Hän myös sanoi, että jos parisuhteesa ei koskaan kipinöi, kannattaa miettiä mihin ovat kadonneet hiilihapot tästä limonadista.

Viisas mies tuo Rönkä.