keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Muffins


Ei nimi miestä pahenna, eikä näkö muffinia!
Perusreseptiä mukaillen (lähes kaikki ainekset muilla korvaten) syntyi pellillinen protskumuffineita pahaan makean nälkään. Ajoivat kyllä asiansa, vaikka olivatkin aika lässähtäneitä.
Koska oli käytettävä sitä, mitä tyhjähköistä kaapeista löytyi, valikoitui ainekset näin:
2 kananmunaa
1/2 dl sokeria
2 dl minttu-suklaan makuista palkkarijauhetta
2 tl leivinjauhetta
1 rkl makeutusjauhetta
1 rkl tummaa kaakaojauhetta
1/2 dl maitoa
1/2 dl rypsiöljyä
En tajuu, miten joka keskiviikko kaapit on yhtä tyhjät. Joka keskiviikko koitetaan sinnitellä ja haalia hätävarat lautaselle, jotta voidaan jättää se kaupassa käynti torstaihin. Joka viikko! Hyvä juttu tietenkin on se, että kaupassa tosiaan käydään vain kerran viikossa.


Ruuasta muihin aiheisiin. Taas ne alkaa - kisapainajaiset!

Viime yönä olin Fitness Classicin ilmoittautumistilaisuudessa ja mietin itsekseni, miksi ajattelin aloittavani dieetin vasta kesäkuussa vaikka kisat on nyt?

Päätin kuitenkin, että lavalle mennään nyt sitten tässä kunnossa, eihän tää nyt niin kauheen paha ole, mutta eihän mulla ole edes vapaaohjelmaa! Vein jonkun satunnaisen levyn DJ:lle ja sanoin minkä biisin soittaa, koska kyllähän mä nyt minuutin verran keksin tekemistä vaikka siellä lavalla ;)

Heräsin onneksi ennen sitä omaa vaparivuoroa, joten en tiedä miten lopulta olis käynyt. Pelottavaa jos koko puolivuotta on nyt sitten tätä.

Ei kommentteja: