1.37 basson jyskytys saa koko kropan tärähtelemään, tupakan haju ärsyttää nenää, Infernalin versio Laura Braniganin hitistä Self Control lyö tajuntaan moukarin lailla, painan silmät kiinni ja haluan hiljaisuuteen..
En ollut yökerhossa, vaan omassa makuuhuoneessa, oman peiton alla. Korvatulpista huolimatta naapurin hevarin yölliset paheet kantautuu korviin selvääkin selvempänä. Katu-uskottava kaveri maastohousuineen ja lävistyksineen. Pukeutuu mustaan ja näyttää rajulta kävellessään piikkipantaisen dobermaninsa kanssa.
Harvat kuitenkaan tietää, että tämä karski kaveri luukuttaa öisin 80-luvun diskohittejä, Sir Elvoodin Hiljaisia Värejä ja teknopoppia. Päivisin ja kavereiden kuullen soi sitten ne rankimmat hevit.
Meillä kaikilla on omat julkiset ja yksityiset minänsä, jotka eroavat toisistaan enemmän tai vähemmän.
Harvemmin tulee ajatelleeksi, (oon tainnut kirjoitella tästä ennenkin!) että ne pukumiehet, jotka telkkariuutisissa puhuvat fiksuja, pukeutuvat kotona pitkiin kalsareihin ja soittavat äidille kysyäkseen neuvoja kastikkeen tekemiseen.
Sanotaan, ettei mikään ole oikeasti sitä miltä ulkoapäin näyttää.
Roolit saattavat olla raskaita itselle, mutta myös muille.
Täydellisen perheenäidin rooli esimerkiksi on erittäin raskas, varsinkin, kun sitä pitäisi jaksaa näytellä noin 15 vuotta, jonka jälkeen jälkikasvu paljastaa, että jokin on mennyt pieleen.
Rooli on raskas myös kaikille muille äideille, jotka yrittävät kilpailla tämän täydellisyyden kanssa. Ei kukaan halua myöntää olevansa jollain tavalla huonompi, kykenemättömämpi tai laiskempi kuin joku muu.
Roolin pitäminen on raskasta myös silloin, kun kasvaa ulos omasta roolistaan, mutta pelkää myöntää sitä ympäristölle.
Yleensähän teini-iässä halutaan kuulua joukkoon olemalla jollain tavalla erilainen. On erikoista ja jotenkin kummallista olla ihan tavallinen. Tämä nurinkurisuus jää jossain vaiheessa, ja tullaan vedenjakalle: jatkaako typerää teiniangstiroolia vai kuoriutuako suosiolla ja myöntää olleensa angstinen teini.
Onhani niitäkin, joiden mielestä naamallinen lävistyksiä ja neonpinkki tukka on cool läpi elämän, ja niitä, jotka elävät aatteelleen vaatteiden takana, mutta kuten naapurin hevarista huomaa, kaikilla meillä on se privaattipuoli, joka halutaan pitää omana ja yksityisenä.
Teininä, goottivaiheessa, mustana pikkupiruna, kuuntelin paitsi Dimmu Borgiria ja Emperoria, myös Tehosekoitinta ja Nylon Beatia. Oon aina ollut musiikin suhteen avoin, hyvä musiikki on hyvää musiikkia genreen katsomatta, enkä muistaakseni peitellyt tehareiden ja naikkareidenkaan fanitusta, mutta enpä sitä hehkuttanutkaan missään vaiheessa.
Itse onnistun vieläkin kuvittelemaan, että kavereiden luona on siistiä ja pölyttömän puhdasta 24/7 ja pullat uunissa tämän tästä (huomaa sanonnan kaksoismerkitys! ;)).
Kuvittelen, että kaikki naispuoliset tuttavani pukeutuvat pitsialusvaatteisiin tai vähintäänkin samaa väriä olevaan settiin, ja minä ja naapurin 80-vuotias mummo olemme ainoat, joiden verkkareiden tai tukisukkiksien alla on mukavat mummikset. Onhan niitä pitsejä munkin kaapissa, mutta urheillessa ne vaan on kovin epämukavat, ja jos urheilee monta kertaa päivässä...
Olen kuitenkin antanut itseni kuulla ja ymmärtää, ettei kavereidenkaan luona aina pönttö kiillä, ja hyväksyn huojentuneena sen, ettei kotona tarvitse varautua "Siisteimmät Kodit"-lehden yllätyskuvauksiin. Eikä yllätysvieraitakaan varten tarvitse stressata, koska eipä kukaan nykypäivänä tule yllärivisiitille.
Yllätysvisiitin teen seuraavaksi naapuriin, jos toi yömetelöinti vielä jatkuu!!
Ja mitä niihin alusvatteisiin tulee, jos ainoat joita verten pitseihin pitäisi pukeutua, on ne muut naiset salin pukkarissa (ihan vaan sen täydellisyysvaikutelman takia) en taida viitsiä. Annan mielelläni muille hetken riemun siitä, että ainakin he pukeutuvat paremmin kuin toi ohjaaja ;)
1 kommentti:
Olipas hauska kirjoitus!
Lähetä kommentti