Torstaina treenin jälkeen käytiin salilla saunassa. Se rentouttaa mukavasti lihakset ja rauhoittaa mieltä. Ite jostain syystä en tykkää käydä pesulla silloin kun pukkari tai pesuhuone on täynnä muita, ja valitsenkin saunapäiväksi aina sellaisen kun ollaan niin myöhään ettei muita enää ole. Nyt saunassa oli noin keski-ikäinen nainen, jota tervehdin lauteille kavutessa. Nainen tervehti takaisin, työnsi kiulua mulle ja nauroi "vesi loppuikin sopivasti kun olen lähdössä. Onneks täällä on aika kuuma". Sitten se lähti ja jätti tyhjän kiulun mulle. Niinpä, onneks oli kuuma. Se kuumuus tosin kähti jo sillä oven avauksella kun se täti lähti. Kyllä mä oon aina täyttänyt vedet jos oon ne käyttänyt loppuun. Muistaispa vaan miltä se täti näytti nin voisi joskus tehdä saman sille. *mur*.
Ja perjantainen työpäivä meni niinkuin meni. Kävin kontrolikäynnillä lääkärissä, ja sain jatkoa lääkkeilleni. Nyt tosin annoksen saa jo puolittaa kun voin niin paljon paremmin :) Lääkäri oli mun kanssa samaa mieltä siitä ettei uusia vastuita kannata ottaa vaan opetella elämään tässä elämäntilanteessa "normaalisti". Eteenpäin vasta kun tämänhetkinen taso on saavutettu ja opittu hallitsemaan tämä kaaos. Joskun täytyy saada olla tyytyväinen ja kokea onnistumisen tunteita, eikä niin että koko ajan ollaan oppimistilanteessa ja liian vaativissa hommissa. Vielä kun päällikkö tajuais sen.
Päällikkö totesi mulle jotain jota aloin miettiä illalla.. "Onhan varastossa aina ollut joku esimies." Oikaisin hänen väärän kuvitelmansa aj kerroin että varastomiehille on juui siitä syystä maksettu vastuulisää että pyörittävät osastonsa itsenäisesti. Myöhemmin aloin miettiä tätä uudelleen. Mahtaako päällykäinen ymmärtää ettei millään osastolla ole ollut esimiestä kuin pari vuotta. Jokainen meidän esimiehistä on ollut ihan tavallinen myyjä, jota on alettu opettaa esimieheksi, mutta opettaminen jäi kesken kun päällikkö vaihtui. uuden päällikön myötä meidän on tullut osata hommamme ja oppia uusia asioita kenenkään opettamatta. Nyt meiltä ollaan viemässä myymäläpäällikkökin ja koko talo pitäisi osata pyörittää ilman opastusta, tuuliajolla, mutu-tuntumalla. Oonkin ihmetellyt miten meihin voidaan luottaa niin paljon, mutta luultavasti juuri siksi, ettei kukaan ymmärrä kuinka "vaiheessa" meidän johtoryhmätyöskentely on. Ei oo ihme jos kipinät sinkoilee kun ei ole ketään lauman johtajaa.. Ei jaksais.. Miks sen pitäis olla mun tehtävä opetella ja opettaa muita, ja sitten vielä uhkaillaan palkan alemmuksella kun vastuita vähennetään, vaikka vastuu väheni vain paperilla ja suurempia vastuita on tullut tilalle. Typerää.
Johtuneeko mun parantuneesta olotilasta vai mistä, kun oon alkanut suhtautua välinpitämättömämmin koko touhuun. Siis työhön. Ehkä se tekee mull eihan hyvää, koska muutkaan ei elämäänsä uhraa firman hyväksi, miks munkaan pitäisi :/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti