tiistai 15. helmikuuta 2011

Hetkittäistä empimistä

Palaveerattiin perhelounaalla tulevasta vuodesta ja suunnitelmista..

Eilen ja tänään, ja ehkä aiemminkin, mietin onko tässä mitään järkeä. Onko järkeä käyttää päivänsä ruuan, treenin ja lihaskasvun ajattelemiseen, hassata rahaa kisapukuihin ja nähdä vaivaa vapariin.

Nytkin olis jumppia sijaistettavana, mutta jokainen sijaistus on pois omasta treenistä mutta plussaa kukkarossa. Jokainen kieltäytyminen on pisto sydämessä kun en haluaisi jättää muita pulaan ja kieltäytyä "ilman pätevää syytä".

Mikä on se palkkio kaikesta vaivasta? Menestys?
Suomessa menestyy, ikävä kyllä, muilla avuilla kuin pelkällä hyvällä kunnolla. Itsensä markkinointi on nro1.

Vanhoilla meriiteillä on tietenkin väliä, eli sillä, kuinka moni tunnistaa nimesi ja kasvosi. Onko tulokkaan ratkaisu Mike Sirenin kamera? Käykö tie kehokansan tietoisuuteen Pakkotoiston ja Body-lehden kautta?

Bodykilpailija (oli kyse kehonrakennuksesta tai fitnesslajeista) joutuu elämään melko itsekästä elämää kisoihin valmistautuessaan, joten kilpailupäätös täytyy tulla koko perheeltä.

Vaikka oma ihanteeni ja tavoitteeni olisi jotain muuta, fitness-lajissa tuomaristo koostuu kehonrakennusihmisistä, joiden silmä on harjaantunut katsomaan isoa lihasmassaa sarjasta piittaamatta. Sillä on vaikutuksensa. Menestyäkseen lajissa on siis saatava isot lihakset ja huikea lihaserottuvuus.
Se tarkoittaa elämän pyhittämistä syömiselle ja treenaamiselle ensin massakaudella ja sitten dieetillä.

Omat eväät kulkevat mukana paikasta toiseen, ja muiden syödessä grilliherkkuja oluen kera, kaivaa bodyurheilija dieettiruuat kylmälaukusta. Vesipullo kulkee kädessä 24/7. Itse kilpailija on asennoitunut tähän ja tavoitteet on niin kirkkaana mielessä, ettei proteiinipirtelön ja omenan syöminen festareilla haittaa, mutta entäs muut?

Viimeksi törmäsin ongelmaan "selväpäinen suomalainen on tylsä ilonpilaaja". Eli suomalainen ei osaa pitää hauskaa selvinpäin, eikä edes silloin, jos samassa seurassa on joku selvinpäin. Siksi dieettikauden menoja karsii myös se, ettei dieettaavaa bodyurheilijaa kutsuta mukaan geimeihin, vaikka hän niihin ilomielin lähtisikin. Muille tulee huono omatunto.

Jo kotioloissa kilpailuun tähtääminen vaikuttaa paitsi menojen suunnitteluun, myös kotona syötävään ruokaan. Kompromisseja on tehtävä, koska mun harrastus ei saa liikaa rajoittaa toisen elämää. Mutta mun kanssa elävän on myös tultava vastaan ja ymmärrettävä, ettei kotoa saa löytyä "kiellettyjä aineita" kuten pitsaa ja majoneesihamppareita, keksejä tai karkkeja.

Haluunko mä rajoittaa omaa ja rakkaani elämää nyt näin rajusti? Kuinka ihanaa olisi viettää kesä olemalla vapaa kuin taivaan lintu? Mennä mihin vaan, syödä mitä vaan, juoda mitä vaan? Kuinka hienoo olis olla koko kesä kännissä? ;) Ei nyt ehkä kuitenkaan..

Mutta mikä on se palkkio kaikesta vaivannäöstä? Se, että saa seistä lavalla kalliissa bikineissä ja tekorusketuksessa lihakset täristen ja suu kuivana. Hymyiltävä on vaikka palkintosijat menisivät sivu suun. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä?

Käteen jää ne kimaltavat biksut ja rusketusvärin tahrimat platformit.

Ja jos käy niin hyvin, että pääsee palkintosijoille, jos vaikka voittaa, mitä siitä jää?
Ne kimaltavat biksut, platformit ja mitali.

Anyways, palaverin päätteksi löimme nuijan pöytään yksimielisinä siitä, että kisoja kohti mennään ja täysillä :D

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ja katsomossa hurrataan! :)

- Jenni

Johanna kirjoitti...

Kiitti Jenni :) <3

Anonyymi kirjoitti...

No ilman muuta sinne taas tullaan. :)