lauantai 15. elokuuta 2009

Viikonloppu :)

Odotin tätä aamua niin paljon etten muista pitkään aikaan mitään odottaneeni. Ajatuksena oli mennä aikaisin nukkumaan ja nukkua parin viikon univajeita pois, mutta toisin kävi -tietenki! Ensinnäkin menin ihan liian myöhään nukkumaan että sitä voisi sanoo aikaiseksi. Toki keskiyö on monelle tosi aikaisin perjantaiksi, mutta mua väsytti jo ysiltä niin paljon että tarkoitus oli uppoutua Tylypahkan ihmeelliseen maailmaan viimeistään kympiltä. Jotenkin se aika vaan valui käsistä.

Ja aamulla sitte Tiko tuli herättämään 6.45!! Sen sisäinen kello ilmeisesti ilmoitti ruoka-ajasta, koska tökittyään tassullan mut hereille, juoksi raksuämpärin viereen inisemään. Syötyään se sitte käpertyikin taas nukkumaan ja makaa nyt selällään, jalat levällään ja nauttii auringonpaisteesta. Minä sen sijaan koitin häivyttää tummia silmänalusia silmänympärysvoiteella jonka luvataan poistavan väsymyksen merkit nopeasti), söin aamupuuron ja KAHVIN (ai että siitä onki aikaa kun oon kotona keittäny aamukahvit..) ja katoin yhden jakson C.S.I:tä. Silmänaluset ei vaalentuneet, mutta sipaisin kainaloon aromaterapeuttista "anti-stress" dödöä, ja osottelen ettei ne väsyneet silmät kohta enää haittaa ;)

Koska olin illalla niin väsynyt, mutta olin päättänyt testata pro-tania, sivelin sitä vaan toiseen jalkaan. Toimii! Toinen jalka on nyt siis ruskea, ja toinen, haaleasta rusketuksesta hulimatta, näyttää tosi valkoiselta sen ruskean vieressä. Nyt sitten sattu tulemaan vielä aurinkoinen päivä jolloin vois laittaa shortsit tai hameen, mut ei näillä jaloilla! Kannattais ehkä alkaa seuraamaan noita säätiedotuksia :o/

Vaparitreenin aika olis tänään, ja harmittaa että olo on näin nuutunu. Kiitti Tiko! Vääntäydyn ulos ja toivon että toi aurinko piristää..

---

Ei kommentteja: