sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

GoExpo 2011

GoExpo 2011 oli ainakin kuntomessujen osalta aika vaisu, melkein jopa pettymys.
Ingmannin uutta Goji-jogurttia saatiin maistaa ja kuplatettua vettä, mutta näytteet oli siinä.

Lisäravinteista esillä oli Herbalife ja jonkun kojun nurkassa kävin katselemassa jotain purkkeja ja herapusseja, mutta nimi ei jäänyt mieleen, näytteitä ei ollut eikä myyntikään ollut kovin ponnekasta. Olisin ostanut palkkaria jos joku olis sitä mulle myynyt.

Puolen tunnin välein oli 3-4:llä lavalla esityksiä ja tapahtumia. Odotin Yin joogaa innolla. Ajattelin saavani vinkkejä yogatunnille ja esimakua ensi kesän joogailusta - ajattelin ostaa kortin hot joogaan ja käydä kesällä rentoutumassa, latautumassa ja etsimässä itseäni ja liikkuvuuttani.

Ohjaaja näytti ja kuulosti siltä, kuin ei olisi koskaan ennen joogannut. Ihan kuin olisi tullut hätäapuna tuuraamaan oikeaa ohjaajaa. Olisin luullut häntä messuvieraaksi jos ei paidan selkämyksessä olisi komeillut koko selän leveydeltä "Hot Jooga".

Onhan tuollainen messutilanne outo paikka ohjata jos on tottunut joogasalin rauhaan ja hiljaisuuteen, mutta ohjaajan levoton käytös ja keskittymättömyys oli jo niin häiritsevää ettei loppuun asti pystynyt seuraamaan.

Jos oikein kuulin (tai kuulimme!) ohjaaja kertoi käsivarressa kulkevasta meridiaanista pikkusormesta olkapäähän ja että sydänkohtauksen tulon tuntee ensimmäisenä pikkurillissä. Joo'o, mutta jatko oli se mikä hämmensi: "Sydänkohtauksen välttääkseen kannattaa purra voimakkaasti pikkusormea." Siis mitä? Miksei tätä opeteta ihmisille jo koulussa? tai työterveystarkastuksessa? Vähenisi sydänkuolemat huomattavasti!

Eikä myöhemmin tapaamamme Hot joogan myyjätyttö ollut yhtään vakuuttavampi, valitettavasti. Harkitsen uudelleen rahojeni sijoittamista :/


Shock Absorberin osastolla törmäsimme ihanaiseen Lautalan Elseen, jonka energinen olemus ja lupsakka ote suorastaan pakottaa uusimaan sporttiliivivarastot. Eikä syyttä. Pikaisen mittauksen jälkeen sain käteeni 10cm pienemmät liivit kuin olisin itse rekistä napannut.

Else kertoi että kuppikoko kasvaa ympärysmitan pienentymisen kanssa samassa suhteessa, joten normaalin B:n tai C:n saisi unohtaa ja ainakin D:stä aloittaa sovittelu. "Niin varmaan, kohta on paha mieli kun kupit lepattaa päällä.." vaan kuinkas sitten kävikään?
- Tuota, on tää D aika pieni..
- no tää DD näyttää vieläkin samalta
- tuotko vielä isomman, joko koot loppuu? (kuulemma GG:hen asti löytyy joten ei huolta!)
- hei tää F:kin on siinä ja siinä..

65F sieltä sitten lähti mukaan. Kaksin kappalein kun halvalla sai.
Näin ne boobsit yhtäkkiä kasvaa ilman leikkausta ;)

Täytyy sanoa, että 65 ympärys tuntui päällä mukavan napakalta, eikä yhtään ahdistavalta. Ilman ammattitaitoista apua olisin ekan sovituksen jälkeen todennut ettei malli sovi ja jättänyt liivit ostamatta. Kuka olisi uskonut että valitsemalla isompaa kokoa saa napakkaa päälle, ja oikea koko läytyy kun jaksaa ja uskaltaa vaan sovittaa.

Tykkäsin mallista, jonka saa pukea päälle kuten normaalit rintsikat (kokonaan auki selästä) mutta olkaimet saa klipsillä takaa yhteen. Toppimalliset kun on hankala pukea leveähköjen hartioiden yli.


Klipsikiinnityksen ansiosta niitä voi käyttää myös painijaselkäisen paidan kanssa, ja first of all, olkaimet ei putoa olkapäiltä kovassakaan menossa. Jes :)

Nyt naiset rohkeasti liivikaupoille ostamaan oikeita kokoja myyjän avustuksella, eikä oteta enää sieltä Anttilan alennustangosta nättejä "jotainsinnepäin-kokoja"!

Ja miehet, olkaa onnellisia ettei teidän tarvitse miettiä tälläsiä!


Gymstickin osastolta mukaan lähti kokeilun ja testailun jälkeen tasapainotyyny (keskellä).


Nystyräinen ilmatyyny on monikäyttöinen -sen voi mm. laittaa tuolille peffan alle, sen päällä voi tehdä vatsalihasliikkeitä, ja ne pikku nystyrät tuntuu tasapainoillessa kivoilta jalanpohjissa. Ja tasapainolle siinä oli enemmän haastetta kuin pelkässä tasapainolaudassa.


Sporttivaatteita myi Intersportin osasto. Casallia.
Keinupohjakenkiä oli useammalla osastolla, muttei mitään supertarjouksia.
Fivefingersseilla hintaa oli huimat 119,-, vaikka mielstäni jopa samaa mallia myytiin juuri muutamalla kympillä stockan outletissä. Huijausta!

Messuilla kuuluis aina olla uusimmat uutuudet näytillä ja vanhat mallistot supertarjouksilla myynnissä.

Ei siis vaatteita, ei lisäravinteita, ei kaudenhoitoa... Kuntokeskuksista Elixia ja Finnbody olivat esillä, samoin liikuntahallit, mutta ei SATS. Ehkä meillä luotetaan meidän ohjaajien vetovoimaan asiakashankinnassa ja jätetään messukävijöiden ahdistelu muille ;)

2 kommenttia:

Piia kirjoitti...

Heips Johanna,

Suosittelen hot jooga paikaksi Bikram yogaa Kaivokadulla... Huomattavasti laadukkaampi paikka kuin tuo mistä tekstissä puhuit. ;)
Ja todella tehokasta, samalla rentouttavaa, tuntuu kuin kaikki paineet olisi tunnin jälkeen kadonneet pääkopasta ja kropasta... :) Pitääpä mennä itsekin taas piakkoin!

Unknown kirjoitti...

Kiitos vinkistä!
Sivut näytti lupaavalta, eikä hintakaan ole paha, varsinkaan jos olet kokeilut ja todennut hyväksi paikaksi.

Ehkä nähdään siellä joskus :)